Thursday, January 31, 2008

Wednesday, January 30, 2008

Tuesday, January 29, 2008

Päivä pitenee kevättä kohti

Odotan lyhyttä ja leppoisaa talvea, sillä kevät kolkuttaa ovelle tuota pikaa. On aika jättää hyvästit monelle vanhalle asialle.

Lama hiipii yhteiskuntaan. Olemmeko varautuneet siihen. Ihmisen muisti on lyhyt, vaikka edellisestä lamasta on hieman alle kaksikymmentä vuotta. Kirkon ruoka-avun piti olla väliaikainen ratkaisu, mutta se näyttää jääneen pysyväksi. Nykyisen hallituksen toimet eivät varmaankaan helpota tilannetta; päin vastoin. Miksi Vihreät ovat hallituksessa? En ymmärrä. Kemijärveläiset ottavat asiansa vakavasti koko ajan. Pääministerin on turha olla huolissaan siitä, etteivätkö he olisi vakavissaan. Kyllä he ovat vakavissaan nämä pohjoisen rehdit ihmiset.
---

Erään pidetyn papin toimintakielto päättyi.

Kuvasimme surullisia puutaloja Turussa. Jossakin kuuluu purkutraktorin ääni.

Saturday, January 26, 2008

Kuolemasta elämään

Dostojevskin neulanpistoja: "Me elämme, emmekä kuitenkaan arvosta sitä, että elämme. Meidän pitäisi kerran kokoontua yhteen ja täysin äänin ylistää Jumalaa, siksi että elämme. Ihmiskunnan tragedia on siinä, että sen pitää kohdata kuolema, ennen kuin se laulaa kiitospsalmia Jumalalle."

Tuesday, January 22, 2008

Karamazovin aika


Pääsiäinen on tänä vuonna aikaisin. Aika joulusta suureen paastoon on lyhyt. On aika ottaa luettavaksi Dostojevskin Karamazovin veljekset. Muutenkin kannattaa hiljentää itsensä säästöliekille ja jos mahdollista, vetäytyä lähes yksinäisyyteen.

Kaikilla meillä on ristimme kannettavana. Myös yhteisöllä on omat ristinsä kannettavana. Erilaisista kriiseistä pitäisi oppia askel tai puoli askelta hengellisen kehityksen tiellä. Oikeassa olemisen ylpeys estää meitä kasvamasta, sillä me, jotka olemme omasta mielestämme varmimmin oikeassa, emme useinkaan myönnä virheitämme. Seurakunnan eheys on nöyrtymistä, ei seurakunnan maineen vaalimista julkisivun puhtaana pitämiseksi. Rististä ei pidä luopua, se on kannettava loppuun asti ja tunnustettava itse omat syntinsä. Katumus on perusta hengelliselle kasvulle.

Zosima Tobolskinin kerrotaan mielellään oleskelleen metsässä, jossa hän tervehti lintuja pääsiäistervehdyksellä: "Kristus nousi kuolleista." Hän opettaa Dostojevskin romaanissa: "Rakastakaa kaikkea Jumalan luomaa, jokaista hiekanjyvää rakastakaa. Rakastakaa jokaista lehteä, jokaista auringonsädettä. Rakastakaa eläimiä, rakastakaa kasveja, rakastakaa kaikkea. Rakastakaa eläimiä, sillä Jumala antoi heille ajatuksen, idun ja ilon. Ihminen, älä korota itseäsi, sillä eläimet ovat synnittömiä, mutta sinä ylpeydessäsi tuhoat maailmaa."

Monday, January 21, 2008

Sunday, January 20, 2008

Kohtuus kaikessa



Henkilökohtaisesti minua on ärsyttänyt aina kaikenlaiset kiellot ja rajoitukset, joissa on holhoamisen sivumaku. Olen ajatellut aina naivisti että ihminen itse tietää rajansa ja on kykenevä määrittelemään itse mikä on hänelle kohtuullista.

Nautinta-aineiden kanssa ihmisen kohtuus vaihtelee. Kehitämme karkkiriippuvuutta, alkoholiriippuvuutta, kahvinhimoa ja huumamme itseämme ties millä. Tupakka on vaarallista, mutta kaikilla ei ole tahdonvoimaa lopettaa. Valitettavasti kun puhumme ja kirjoitamme alkoholista, kirjoitamme ja puhumme yksipuolisesti juomisesta. Yleensä puhumme muiden juomisesta. Kaikki jotka juovat vähänkin alkoholia eivät ole juoppoja, puhumattakaan alkoholisteja. Paheksunta ja panettelu eivät paranna tilannetta, tilanteen asiallinen hyväksyntä kylläkin on alku muutokseen. Jeesustelu ei tässäkään asiassa auta, päin vastoin.

Mikään ei liene niin raskasta kuin kantaa huolta toisten synneistä. Luultavasti omissamme olisi kaikille riittävästi.

Saturday, January 19, 2008

Perusruokaa


Ihmiselle turmiollinen ruoka pitäisi kieltää, tai ainakin tuotteessa pitäisi olla varoitusmerkki. Olen varma että haitallinen ravinto poistuisi kaupoista jos ihmiset alkaisivat vaatia terveellistä ja edullista ruokaa epäterveellisen sijaan.

Kansantaluous paranisi, ihmiset sairastelisivat vähemmän ja jätettä olisi vähemmän.
Ihmisten yleisilme tulisi paremmaksi, koska ravinto vaikuttaa kokonaisvaltaisesti sekä mieleen, että ruumiiseen.

Suomalainen hyvä perusruoka ei ole kallista. Useimmat meistä ovat kadonneet valmisruokaviidakkoon ja olemme menettäneet kyvyn nauttia ruoasta. Nykyinen elämäntyyli vaatii hotkimista ja elämyksiä. Molemmat ovat epäterveellisiä ja keinotekoisia viihdytyksen muotoja, viihteellisyyttä korostavassa ajassamme.

Leivän leipominen on mukavaa ja edullista. Ostettu leipä on kallista ja maistuu usein pahvilta. Kannatan ruokapiirien käyttöönottoa.

Friday, January 18, 2008

Mistä tunnet sä ystävän?


Hyvistä teoista ei palkkaa makseta. Tämä vanha viisaus tarkoittaa että hyvistä teoista on maksettu palkka ennen niiden tekemistä. Tästä varmaankin johtuu, etteivät ihmiset kovin mielellään tee hyviä tekoja, ja jos tekevät, niin ottavat mielellään kunnian siitä mitä ovat tehneet. Mistä sitten johtuu että ihminen, jota autetaan hyvillä teoilla, alkaakin ajan oloon kääntyä meitä vastaan?

Ystävyys on jotakin jonka tajuaa vasta sitten kun on sen menettänyt. Ystävyyden tilalle tulee kateus, mustasukkaisuus ja jopa viha. Aikamme ei kannusta ystävyyteen tai pysyviin ihmissuhteisiin, vaikka juuri nyt sellaisia tarvittaisiin. Me haluamme maksaa kaikesta, haluamme olla oman itsemme herroja ja samalla kiellämme vieraanvaraisuuden, ja kiitollisuuden siitä mitä saamme. Jossakin taustalla väijyy ajatus yksinäisestä vanhuudesta. Itsekkyydellä on hintansa.

Tällaista sattuu muuallakin kuin seurakunnissa. Kulttuuri- ja yliopistoihmiset valitsevat tarkkaan seuransa, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tutkimusapuraha voi jäädä saamatta. Kirjailijat ja kuvataiteilijat ovat samaa maata. Ystävyyssuhteet ovat ennenminkin hyötysuhteita.

Luin jokin aika sitten pikku uutisen lottovoittajasta jonka voittokupongin puoliso yritti tuhota. Mihin on kadonnut yhteisöllisyys jopa avioliitosta? Eikö heidän pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja jakaa kaikki keskenään? En ymmärrä.

Hellyydestä ja lempeydestä ei kukaan puhu enää mitään. Lienevät unohdettuja asioita.

Onneksi on ihmisiä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä hyvien asioiden puolesta! He ovat
valinneet hyvän osan. Hyviä tekoja tekevät eivät puhu hyvistä teoistaan.

Wednesday, January 16, 2008

Harmaan sävyissä toivoa

Harmaa ei ole yksiselitteinen väri. Harmaan sävyt ovat moninaiset ja laajat. Suomen nykyinen ilmasto suosii harmaan oloa. Tihkusade täydentää harmautta. Rankkasade taas on harmaan koleerisempi muoto. Tuuli tekee lähes punaisen olotilan keskelle kosteaa maisemaa. Sinisensävyjä, violettia ja mustaa. Joskus harvoin aavistus kultaa auringon vilauksena maisemassa.

Harakat mietiskelevät varaston katolla. Sorsa katsoo vastavirtaan.

Kemijärvellä ja Kymissä ilahduttavaa liikehdintää. Kaikkia ei ole vielä turrutettu toivottomuuden ajatukseen. On olemassa ihmisarvo talouselämän edellä. Ainakin toivon niin.

Sunday, January 13, 2008

Kaupunkikuva muuttuu ja rumenee



Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Optimistiset ihmiset kunnostavat puutaloasuntoja kauniiksi. Kaunista on kyllä purkufirman jyrätä rapistunutta Nikkarijugendia maan tasalle.
Tilalle korkeita kerrostaloja, hyvä tuotto ja kaikki muut tyytyväisiä, paitsi entiset asukkaat ja ne, jotka kantavat huolta kaupunkinäkymästä.
Minua eivät häiritse seiniinmaalaajat ja korkeatasoiset graffitin maalaajat, enemmin häiritsevät rumien talojen suunnittelijat ja rakentajat. Heitä pitäisi sakottaa kaupunkimaiseman pilaamisesta. Kaupungin sivistyksen taso on suhteessa kaupunkikuvaan.

Jos purettavien talojen ainoa omistaja on OMISTAJA ja asukkaat vuokralaisia, niin valittaminen ei johda mihinkään. Jos taas asunnonomistajia on muutama, niin yhden osakkaan valitus instansseihin estää tai ainakin pitkittää talojen purkamista.
Mitä muuta voi tehdä kuin tallentaa kameralla kaupunkikuvan muuttumista kauniista rumaksi. Yhteisön rikkirepimistä, sillä jos on asuttu kymmeniä vuosia samassa pihapiirissä, yhteisön muodostuminen on selviö. Jostain syystä olen aina viihtynyt paremmin tällaisissa yhteisöissä kuin vastaavissa kirkollisissa yhteisöissä.

Wednesday, January 9, 2008

Nöyrä rakkaus


Dostojevskin kaikkea toimintaa ohjasi nöyrä rakkaus. Vanha Zosima sanoo:"Kun näkee ihmisten synnit ja kysyy miten ne voi voittaa - omalla voimallako vai nöyrällä rakkaudella - päätä, että voitat nöyrällä rakkaudella. Jos kerran näin päätät, voit sen jälkeen valloittaa koko maailman. Nöyrä rakkaus on suurin voima maan päällä, toista sen kaltaista ei ole."

Dostojevski ei liene ollut kovin miellyttävä persoona, pikemminkin hankala. Hänen kerrotaan olleen hyvin usein sulkeutunut ja surullinen. Ihmiset eivät ymmärtäneet häntä. Hän saattoi ärtyä pienimmästäkin kielteisestä seikasta. Kuitenkin hän kommunikoi aina ihmisten kanssa korkealla hengellisellä tasolla. Hän ei sietyänyt kepeää keskustelua, vaan siirsi keskustelun aina kaikkein tärkeimpään.

Tässä pari anekdoottia: kun vuonna 1879 juhlittiin Turgenjevia, ja juhlaväki istui illallisella kuunnellen puheita sankarin kunniaksi, nousi Dostojevski äkkiä paikaltaan ja meni suoraan Turgenjevin luo, otti kiinni hänen takkinsa napista ja kysyi: "Mutta sanokaa, mihin Te oikein uskotte?" Kaikki loukkaantuivat ja pitivät Dostojevskia juhlan turmelijana.

Toinen anekdootti: Jossakin kirjallisessa salongissa, Pietarissa niitä oli monta, Dostojevskille esiteltiin nuori kirjailijatar. Tämä katseli palvoen suurta kirjailijaa odottaen lausetta josta voisi kertoa. Dostojevski näki pöydällä korttipakan ja ehdotti, että he palaisivat erän Mustaa Pekkaa. Peli alkoi, ja aina vetäessään kortin Dostojevski teki jonkin kysymyksen. "Sanokaa, oletteko usein vihainen?" tai "Sanokaapa osaatteko antaa anteeksi?" Vetäessään ässän Dostojevski kysyi: "Uskotteko te Jumalaan? Uskotteko sielun kuolemattomuuteen?"

Dostojevskin romaaneissa toistuu tämä pöytäseuran synnintunnustusta muistuttava keskustelu. Ivan ja Aljosa Karamazov käyvät keskustelua Jumalan olemassaolosta, ja Ivan Karamazov kertoo löyhkäävässä kapakassa omasta teoksestaan "Suurinkvisiittori", joka sisältää kärsimyksellä kyllästetyt ajatukset ihmiskohtaloista. (Kolme esitelmää Dostojevskista.)

Kanteletar katosi


Jos omistat liikaa kirjoja, voi käydä niin että et helposti löydä etsimääsi. Kanteletar katosi juuri silloin kun olisin kipeimmin tarvinnut. Päätin ruveta sepittämään itse.
Yöllä Mateli tuli haukkumaan uniini ja ilkkui lopuksi ettei minusta mihinkään olisi. Pikkuinen eukko, laiha ja musta. Lettinuttura niskassa, hapsottavia haivenia huitalaisena seppeleenä pään ympärillä. Silmät syvällä päässä.

- Miksi tulet uniini? Eikö siellä toisella puolella ole hyvä ollaksesi?
- Siksi tulin, kun kutsuit. Huokauksia on kuultu. Rupea laulamaan, kyllä se siitä lähtee. Jos ei lähe niin lopeta.

Aamulla heräsin lumen aikaan. Naapurin karvaton kissa sipsutti lumessa.

Urbaani elämä ei sovi minulle!


Petroskoista tuli postia. Jostakin kuuluu lähtevän junan vihellys!

Monday, January 7, 2008

Sulavien lumihiutaleiden tuoksu


Tänään tunsin pitkästä aikaa sulavien lumihiutaleiden tuoksun kävellessäni lähikauppaan ja takaisin. Lunta oli satanut yöllä muutaman sentin ja heti kaikki näytti ulkona puhtaammalta.

Tapasin äimistyneen seurakantalaisen, joka kysyi varovasti mitä termi JOUKKO tarkoittaa seurakunnan sanastossa? Arvelin sen tarkoittavan yhteisöllisyyttä. Puhuja oli varmaankin unohtanut yhteisöllisyys-sanan. Sellaista sattuu kun alkaa olla 60-vuotias ja aikaisemminkin. Itsekin huomaan unohtavani sanoja ja ihmisten nimiä tämän tästä. Parhaiten tämän huomaa vierasta kieltä opiskellessa. Sanat eivät jää mieleen kovin helposti ja oppiminen on työläänpää kuin muinoin.
Toisaalta muistaa täysin merkityksettömiä asioita ja tapahtumia ja asioita, joita ei haluaisikaan muistaa.

Elämäkerrat ja vanhat kirjeet ovat epäluotettavia, mutta silti niitä kannattaa lukea.
Mistähän johtuu että päiväkirjat voittopuolisasti ovat lähes katkeria ja huolestuneitä kirjoituksia täynnä? Ehkä päiväkirjaan kirjoitetaan vain surullisia ja kaunaisia asioita. Ehkä?

Sunday, January 6, 2008

Vyöhyke on elämä


En minä helppoa elämää halunnut. Halusin elämänmakuisen elämän. Ei ole elämää ilman vastoinkäymisiä, surua ja pettymyksiä. Elämään kuuluu myös ilo, rakkaus ja huolehtiminen. Nykyään saa helposti kuvan että elämään kuuluu vain onnellisia asioita. On onnellisuuden vaade. Mitä se kenellekin sitten merkitseekään. Olen vakuuttunut siitä että ihmisen ei kuulu olla onnellinen, saati tavoitella sitä. Onnellisuus on harhaa.

Koin mielestäni onnen hetkiä tavallisista asioista: tulen sytyttämisestä uuniin, aamuisin herätessäni huomaan maailman olevan olemassa ja harvat läheiset ihmiset tuntevat vielä vastaantullessa. Kaipaan maalla asumista ja vanhaa hirsitaloa. Miksi oikeastaan asun tässä kaupungissa, jota en ole koskaan kodikseni tuntenut. Kuka voi valita enää asuinpaikkaansa? Jos on tarpeeksi vanha, varakas, yksin ja terve, hän voi!

Thursday, January 3, 2008

Lumeton aika


Paavo Haavikon novelli Lumeton aika on kiehtonut mieltäni kauan. Eräässä kirjallisuustieteen analyysiryhmässä yritimme porautua sen olemukseen, mutta itse en ollut tyytyväinen sen enempää omaan, kuin muidenkaan analyyseihin. Jotain jäi puuttumaan.

Jos lähtisi liikkeelle lumettomasta ajasta; kuolleesta luonnosta, märästä maasta ja kosteudesta, joka tunkee sisälle huoneisiin. Samalla henkilöiden samankaltaisuus vallitsevan luonnon kanssa saa aikaan lumettoman ajan välitilan, jossa tapahtuu jotain, vaikka ei pitäisi tapahtua. Aika ei ole merkityksellinen, liike merkitsee.

Tänä talvena on ollut lähes koko Suomessa lumeton aika. Kuollut maisema ei ole kaunis siinä mielessä kuin talvinen maisema parhaimmillaan on. Voisi ajatella että nyt oleva lumeton aika onkin penseyden aika. Ei kuuma, eikä kylmä, ainoastaan haalea. Jos henkinen ilmasto on haalea, tarkoittaa se penseyttä ja se on kuolemansynti. Aikamme ihannoi juuri tätä haaleaa olotilaa. Tämä näkyy politiikassa, kirkkojen toiminnassa ja erityisesti talous ja liike-elämässä. Mikään ei tunnu liikuttavan ketään muutoin kuin sentimentaalisella tasolla. Tunteilu ja tunteminen ovat kaksi eri asiaa. Olen huomannut että ihminen jota haukutaan tunteettomaksi ja välinpitämättömäksi, paljastuu kovassa paikassa tuntevaksi ja osaavaksi auttajaksi. Olen aina jotenkin vierastanut joidenkin ihmisten löpinää tunneihmisyydestä. Kyse on mielestäni pinnallisesta tunteilusta ja jopa teeskentelystä.



Olemmeko menossa kohti fasismia, kolmekymmentäluvun henkeä, joka meni sotaan. Se, joka väittää että toinen maailmansota päättyi, on erehtynyt. Ei se päättynyt, se vaihtoi paikkaa ja mannerta. Sotia johdetaan rauhallisista maista, sodat käydään muualla. Me emme ole ulkopuolisia, vaikka uskottelemme niin. En tiedä mitä opiskelija toverilleni kuuluu nykyään. Hän lähti perheensä kanssa humanitääriseen avustustyöhön levottomalle alueelle. Kukaan ei ole kuullut heistä moneen kuukauteen. Sudanissa on levotonta.

Lumeton aika jatkuu meillä. Kemijärvellä on ihailtavaa joukkorohkeutta. Etelässä tuskin enää pystyttäisiin moiseen yksituumaisuuteen. Täällä ajatellaan yksilöllisesti vain omaa etua.

Kirkollinen elämä saa välimatkaa ja muuttuu kohta merkityksettömäksi, sillä elämä on elettävä niin, että ansaitsee kuolemansa.

Wednesday, January 2, 2008

Äkkiä muistin jotakin


Ihmisen muisti on valikoiva ja epäluotettava kun on kyse muistoista. Lueskelin isä Rauno Pietarisen blogia ja törmäsin sanaan Huhus. Huhus sinänsä ei merkitse minulle muuta kuin kylää, jonka ohi linja-auto ajoi Ilomantsin kirkonkylään mentäessä. Minulla oli lapsena taipumus oksentaa linja-automatkoilla. Huhuksen kohdalla olin jo lähes puolikuollut. Lisäksi olin herkkä hajuille ja linja-auto haisi sietämättömältä naftalta tai joltakin muulta epämiellyttävältä.

Muistin Akuliina ja Ontrei Martiskaisen. Mummollani ja ukillani oli tapana ajaa moottoriveneellä joka kesä heidän luokseen kylään Koitereen Lammassaareen. Muistan että vierailulle mentiin aina sunnuntaisin. Tämä tapahtui aikana, jolloin sunnuntai oli vielä sunnuntai ja tunnelma sen mukainen. Ainakin kerran olin mukana varmuudella.
Akuliina ja Ontrei edustivat minulle salaperäistä maailmaa joka kiehtoi. Ontrein kuoltua Akuliina siirtyi kirkolle asumaan. Ja ellen väärin muista, niin heidän talonsa toimi myöhemmin tukkikämppänä, en tiedä onko kämppää enää olemassakaan. Nämä muistot tekevät haikeaksi, sillä ne kuuluvat menneeseen aikaan, aikakauteen jota ei enää ole.

Olen saanut kasvaa vahvalla tarinankeronnan alueella. Kaipaan usein tarinoiden maailmaan ja kotiin. Vilu veisaa virttä vieraalla maalla.

Tuesday, January 1, 2008

Aika aikaa kutakin


"Ja niin hän käänsi uuden lehden elämässään..." Mahtoiko hän itse kääntää lehden, vai kääntyikö lehti ikään kuin itsestään? Kliseet ovat kliseitä, mitä niitä toistelemaan.
Parasta ottaa ohjat omiin käsiin ja ohjastaa uusille teille.

Sen, joka tekee matkan, on kerrottava jotakin. Tämän sanoi eräs saksalainen, hyvin tunnettu kirjailija.