Dostojevskin kaikkea toimintaa ohjasi nöyrä rakkaus. Vanha Zosima sanoo:"Kun näkee ihmisten synnit ja kysyy miten ne voi voittaa - omalla voimallako vai nöyrällä rakkaudella - päätä, että voitat nöyrällä rakkaudella. Jos kerran näin päätät, voit sen jälkeen valloittaa koko maailman. Nöyrä rakkaus on suurin voima maan päällä, toista sen kaltaista ei ole."
Dostojevski ei liene ollut kovin miellyttävä persoona, pikemminkin hankala. Hänen kerrotaan olleen hyvin usein sulkeutunut ja surullinen. Ihmiset eivät ymmärtäneet häntä. Hän saattoi ärtyä pienimmästäkin kielteisestä seikasta. Kuitenkin hän kommunikoi aina ihmisten kanssa korkealla hengellisellä tasolla. Hän ei sietyänyt kepeää keskustelua, vaan siirsi keskustelun aina kaikkein tärkeimpään.
Tässä pari anekdoottia: kun vuonna 1879 juhlittiin Turgenjevia, ja juhlaväki istui illallisella kuunnellen puheita sankarin kunniaksi, nousi Dostojevski äkkiä paikaltaan ja meni suoraan Turgenjevin luo, otti kiinni hänen takkinsa napista ja kysyi: "Mutta sanokaa, mihin Te oikein uskotte?" Kaikki loukkaantuivat ja pitivät Dostojevskia juhlan turmelijana.
Toinen anekdootti: Jossakin kirjallisessa salongissa, Pietarissa niitä oli monta, Dostojevskille esiteltiin nuori kirjailijatar. Tämä katseli palvoen suurta kirjailijaa odottaen lausetta josta voisi kertoa. Dostojevski näki pöydällä korttipakan ja ehdotti, että he palaisivat erän Mustaa Pekkaa. Peli alkoi, ja aina vetäessään kortin Dostojevski teki jonkin kysymyksen. "Sanokaa, oletteko usein vihainen?" tai "Sanokaapa osaatteko antaa anteeksi?" Vetäessään ässän Dostojevski kysyi: "Uskotteko te Jumalaan? Uskotteko sielun kuolemattomuuteen?"
Dostojevskin romaaneissa toistuu tämä pöytäseuran synnintunnustusta muistuttava keskustelu. Ivan ja Aljosa Karamazov käyvät keskustelua Jumalan olemassaolosta, ja Ivan Karamazov kertoo löyhkäävässä kapakassa omasta teoksestaan "Suurinkvisiittori", joka sisältää kärsimyksellä kyllästetyt ajatukset ihmiskohtaloista. (Kolme esitelmää Dostojevskista.)
No comments:
Post a Comment