Thursday, November 28, 2013

Naisten kesken VI


Elettiin joulujuhlien aikaa eräässä lähiössä 1980-luvulla Turussa. Nuorisotalon kerhohuoneen ovelle tuli Neitsyt Maria ja enkeli. He kysyivät että voisivatko he muovailla savea koska olivat hermostuneita kohta alkavasta näytelmästä. He saivat luvan. Hetken kuluttua alkoi kuulua kikatusta ja hysteriaan viittaavaa ääntelyä.

Minä teen ison kullin
sanoi toinen tytöistä, tee sinä pikkukulli. Neitsyt Mariaksi pukeutunut hihkaisi: Otan tämän kynttilän asemesta kuvaelmaan käteeni. Et muuten ota. Se ei ole sopivaa. Ohjaaja sanoo ja pyytää tyttöjä jättämään savikullit pöydälle. Vaivihkaa hän vakoilee näytelmää myöhemmin ja huokaa miten hartailta pienet tytöt näyttävät. Mistä he ovat nähneet erektion pohtii toinen ohjaaja. Niin mistä. Silloin ei vielä ollut internettiä.

Kerran oli samaisessa lähiössä ryhmä esimurrosikäisiä jotka piirsivät koko ajan sukuelinten kuvia ja puhuivat naimisesta ja muista aikuisten asioista.

Joulu lähenee ja lapset esittävät sentään vielä perinteistä jouluohjelmaa. Kaikkea ei ole vielä tuhottu. Olen ehkä vanha kun sanon etten innostu joulujuhlien viihteellistämisestä. Viihdettä on kyllä ihan riittävästi muutenkin.

Wednesday, November 27, 2013

Naisten kesken V


Anoppini uhmasi kaikkia terveysterroristien ohjeita. Hän oli iso. Hän haki hallista rasvaista siankylkeä ja söi nautinnolla. Voita hän hamstrasi "cittarista" ja antoi piupait kaikelle terveysvalistukselle. Hän eli yli 90-vuotiaaksi. Hänellä oli varmoja määritelmiä muista kuin Lahden suvusta. Muut eivät olleet mitään, Lahden suku oli jotain. Epäilen että hänessä oli pohjalaista verta. Hän kumosi vihan, katkeruuden ja syövän kolmiyhteisyyden. Hän vihasi lujasti ja ennen kuolemaansa hän istui monta vuotta tuolissaan vihaten kaikkia. Ajattelin että jos hänellä olisi ollut keppi, hän olisi tökkinyt vieraita kepillä ja nimitellyt alkeellisiksi.

Jostain syystä sana Alkeellinen oli mamman käytössä ahkerasti. Se kattoi kaikki muut paitsi hänen sisaruksensa. Heillä oli symbioottinen suhde. He olivat kuin sukumafioosot. Mamman eli anopin ensimmäinen mies oli tullut pakolaisena Pietarista. Hän ei kelvannut ollenkaan koska oli alkeellinen inkeriläinen. Sitä hän ei kyllä ollut, vaan esi-isä oli suomenruotsalainen ja koko porukka vähintäänkin kansainvälistä. Sukututkimuksesta kävi ilmi että esi-isä oli suomenruotsalainen. Mamma tuhahti että hurrin perkele, ei sentään väittänyt alkeelliseksi. Jotain hyvin syvältä oli kun anopin kuolinpesää selviteltiin: hän oli kätkenyt hyvin kauniisti silkkipaperiin hääkuvansa, ensimmäisen miehensä kanssa otetun. Hänen oli täytynyt rakastaa syvästi tätä, ensin alkeellista ryssää ja sitten hurria. Nykyään appi, jota en ole koskaan tavannut, on 96-vuotias ja ajaa autoa lääkärin luvalla. Pää on terävä kuin partaveitsi.

Viemme anopin haudalle kynttilöitä. Minulla on aina haudalla tunne että jostakin kuuluu suhinaa: Alkeellinen...




Monday, November 25, 2013

Naisten kesken IV


Mitä ihmettä sinä täällä teet? Vahtimestarin suu loksahti auki kun hän avasi oven "Toikkiksessa" sunnuntai aamuna. Hän oli tullut noutamaan kotiavaimiaan jotka oli unohtanut sinne. Pomo nyökkäsi päällään sanomatta mitään patjahuoneen suunnalle. Taru Ritvanoksa kurkisti pelokkaasti ulos ovesta. Hänen vasen silmänsä oli musta ja toinen kasvon puolikas oli mustansininsenkirjava.

Hän soitti minulle yöllä sanoi pomo vaivautuneena. En keksinyt muutakaan paikkaa ninne kätkeä hänet. Mies on hurjana, se mustasukkainen hirviö. Vahtimestari ajatteli että taidan tuntea sympatiaa miestä kohtaan. Tunnen taustat liian hyvin että alkaisin uhrimenoja järjestelemään.

Kai ymmärrät pitää suusi kiinni tästä? Pomon ilme oli vaaniva ja uhkaileva.

Totta kai hän ymmärsi. Ei haluttanut saada niskaansa kokoomuksen naisia ja kulttuurilautakuntaa. Alkoholilla lienee ollut osuutta asiaan ja mies ei varmasti ollut ollut ainoa kupinkumooja tässä tapauksessa.

Toivon että hän korjaa luunsa maanantai aamuun mennessä jonnekin. Ihan sama minne. Maanantai aamuna tulee lastentarhan opettajat kokoukseen tänne, enkä halua mitään elävää materiaalia käsiteltäväksi.


Taru R. räytynyt juoppo ja kokoomuksen sammunut tähti tärisi ankarassa krapulassa ja kerjäsi ryyppyä Ihan mitä tahansa.
Vahtimestari tarkisti siivoojan "lääkekonjakki" kätkön. Ei ollut kuin tyhjä vinettopullo. Sijainen oli juonut konjakit näämmä.

Soita Marulle. Sen mies on merillä ja taatusti baarikaappi täynnä. Maru itse ei juo vettä ja vihreää teetä väkevämpää.

Marun puhelin soi puujugend-talon keittiössä. Tämä on hätätapaus. Tuo kanjakkia tai ihan mitä tahansa "Toikkikseen" Taru tekee kuolemaa! Pomon ääni oli dramaatinen kuin italialaisella opperadiivalla. Maru ajatteli että mikä kokoomuksen akkojen trokari minä ole, ja rakas merikapteenini ei kyllä pitäisi tästä yhtään. Maru kuitenkin oli lähimmäisen rakkauteen taipuvainen ja meni konjakkijämät pullossa Toikkikseen.

Taru sieppasi pullon tärisevin käsin huulilleen ja särpi konjakkia kuin elämänvettä. Maru lähti matkoihinsa ja tuumi että orjia on monenlaisia ja minä olen yksi heistä.

Kun vahtimestari maanantai aamuna saapui, Toikkis oli siivottu. Ainoastaan hienoinen konjakin aromi leijui nenään. Hän avasi ovet ja ikkunat selälleen. Läheinen makkaratehdas työnsi rasvasumua sisälle.

Sunday, November 24, 2013

Naisten kesken III


Koululaisten kesätoimintaa suunniteltaessa on huomioitava lasten välipalan halpuusta ja vaivattomuus. Ehdotan että lapsille järjestetään ruokailu siten että Lasten kanssa yhdessä keitämme puuroa ja syömme kiireettömästi. Sen jälkeen lapset tiskaavat lautaset ja muut ruokailuvälineet. Annuli-ohjaaja, jonka mies on demareiden luottamusmies, katsoo halveksivasti, kääntyy sitten pomon puoleen mielistelevä ilme naamalla. Pomo päättää että välipala on maustettu jugurtti purkki. Annuli on riemuissaan. Huomaan että asia sovittu jo aikaisemmin.

Jugurtilleko lapset pärjäävät koko päivän? Niissä on sokeriakin aivan liikaa.

Ei ole meidän päänsärky. Vanhemmilla on vastuunsa.


Hehän ovat töissä neljään. Eivät he ehdi lapsiaan ruokkimaan kesken kaiken. Luulisi lasten suojelun ajattelevan lasten parasta.
Minusta tuo on vastuutonta, saastuttavaa ja ajan oloon kallista. Sinulla ei ole mitään menetettävää. Sanoo Annuli kylmästi. Me demarit pidämme huolen että et saa kaupungilta mitään työtä. Ajattelen että eipä ole väliksikään kun on tuollaisia mahtailijota työkavereina.

Alkoi levittää demarimaisia mustamaalausjuttuja kehitysvammaisesta työkeverista. Kahdessa vuodessa lukio ja yliopistossa. Siinä sitä on kehitysvammaiselle suoritetta. Terveisiä vaan sinne luovaan toimintaan ja muihin kaupungin äly-yksiköihin. "Vaula ja Ami." Toinen demari ja Toinen RKP. Suomenruotsalaisilla on kiero tapa toimia seläntäkana. Heille yleensä kaikki lankeaa kuin manulle illallinen helposti. Etuoikeutettuun vähemmistöön kuulumisessa on etunsa.

Sininen talo Turussa purettiin. Huomasin tutun nimen purkua kannatteneiden kaupunginvaltuutettujen listassa. Taisi olla äitinsä jalan jäljissä tuhohommissa.



Saturday, November 23, 2013

Naisten kesken II


Katsokaa nyt se on taas täällä kirkossa. Tietenkin koska piispa on paikalla. Mokomakin lihava kääpiö ja ruma ja pukeutuukin kuin hippi tai kansatieteilijä. Kaksi naista naamat ilkeässä naurussa supisivat omiaan. Pappi messusi. Piispan pukeminen oli kestänyt liian kauan; hän näytti kärttyisältä leijonalta. Pelkäsin hänen purevan pukijaa. Kääpiön tuntomerkit: lyhyet jalat, usein väärät. Ei ollut vääriä sääriä. Keskivartalo liian pyöreä. Pää liian iso vartaloon nähden. No, ei sekään täsmännyt.

Hiukset pitkät ja letillä. Eihän se sovi noin vanhalle. Pitää olla permanentti tai säällinen nuttura. Polkkatukka on liian raju. Naiset tirskuivat keskenään. Toinen oli opettaja ja toinen seurapiirihenkilö rannikkokaupungista, Lokalahden läheltä. Heillä on muodin mukaiset vaatteet ja tukka hyvin. Ei mitään rasvaisia nutturoita niskassa.


Kääpiöt ovat 120 senttiä pitkiä. Olen 153 senttiä. En käytä korkokenkiä kuin pakosta. Pojalle, jonka äiti sai siunauskirjan arkkipiispalta, on on noussut kusta päähän. Kohta hän on varmaan arvoasteikossa korkealla. Älä tule vastaan pimeällä kujalla beibi hyräilen ohi kirkkoveisujen. Teatteriohjaajalla on pilkallinen hymy. Olisi mennyt reilusti noiden supisevien akkojen joukkoon.

Kääpiöt seurakuntalaisten sisällä kasvavat, päät ovat kohta katossa, sinisessä tähtitaivaassa ja kohta ne puhkovat kattoon reikiä. Vanhat aarteet kupolin henkareista leijuvat alas ja peitymme vanhaan tekstiilipölyyn. Kerran yksi nainen löysi aarteen kirkon kupolista. Siitä on kauan ja liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi. Miehet pilkkasivat aarretta. Niin kuin miehillä on tapana silloin kun eivät itse ole aarretta löytäneet.

Poistun hiljaa avonaisesta ovesta ulos. Sumusadetta tihkuu taivaalta. Olen vapaa hapatuksesta.

Friday, November 22, 2013

Naisten kesken I


Muistatko naisen, joka oli ilmiömäinen teeskentelijä ja oli olevinaan enenpi kuin onkaan. Se, joka sepitti ja kuvitteli kaikenlaista. Se meni sosiaalikeskuksen pomojen luo puhumaan yhdestä työkaveristaan ja tämän huonoista lapsistaan. Hän, joka oli sen näyttelijän vaimon perskärpänen ja varsinainen kiero pikku lutka. Katselin ikkunasta kadulle ja ajattelin että en voi olla muistamatta. Hänellä oli tapana nykiä vaatteitani. Tavan se oli oppinut Turun seurapiireissä. Lisäksi täti tähkäpää kannusti puhumalla koko ajan pahaa meikälaisestä.

Oli seurustelupalvelun naisia. Kyni somali-ja muilta ulkomaalaisilta miehiltä rahat makaamalla heidän kanssaan tilipäivinä. Hänen lapsensa nappailivat huumeita ja olivat hunningolla. En halua kuulla enenpää ajattelin.

Se kaveerasi sen luovan toiminnan estyneen naisen kanssa, sen jonka kävelytyylistä näki että oli neitsyt ja kolmekymmentä viisi vuotta ja äitisuhde joka haittasi työn tekoa. Muistin liiankin hyvin.

Mahtoi noita kahta, ja muutamaa muuta vituttaa kun eivät saaneet rikottua perhettäni ja tuhottua lapsiani.
Ajattelin ja rutistin käteni nyrkkiin. En halunnut tietää mitä minusta puhuttiin.


Monday, November 18, 2013

Rahamiesten silta avataan joulukuun alussa...


Kävelimme rautatiesillan yli ja piispankatua Pinellan ja Titanikin ohi kirjastoon. Tuuli tempoili vieläkin ajoittain. Vanhalla Suurtorilla laitetaan kiinalaisia kiviä vanhojen suomalaisten nupukivien tilalle. En ymmärrä tätäkään kivien siirtelyä. Vanhan ajan joulumarkkinat alkavat viikonlopulla ja mietin että onko kiinalaisilla kivillä kävely kevyempää, ja kuka niitä tarvitsi.

Uusi karun silta, virallisesti Kirjastosilta, on kohta valmis. Itse nimitän sitä Rahamiesten sillaksi nyt ja aina.

Onkohan hometta silmässäni kun näyttäisi olevan notkolla tuo silta. Pitääköhän paikkansa huhu, että eräs "taidetalo" olisi saanut ilmaisen paalutuksen sillan siivellä? Turussa ei voi olla koskaan varma mistään, mutta kansallismaisema on kyllä pilalla tämän sillan myötä, siitä voi olla varma.

Tässä on yleiskuva sillanrakennustyömaalta.

Sunday, November 17, 2013

Martta Jokinen Sofiankadulta Turusta


Martta Jokinen, Sofiankatu 3. on turkulainen eläkkeellä oleva arkistonhoitaja joka käy laulamassa vanhusten palvelutaloissa ja vanhainkodeissa ilmaiseksi, ratkaisee murhan. Martta Jokinen rakastaa konjakkia ja huitoo rosmoja kassillaan, jossa on usein konjakkiputeli.



Maritta Flykt (66) on kirjoittanut dekkarin Martta Jokinen ja vanhusmurhat, joka on lämminhenkinen ja empeettinen kuten Maritta itsekin. Martta Jokinen muistuttaa paljon kirjan kirjoittajaa. Kirjasta puuttuu kyllä yhteiskuntakritiikki ja vanhusten asema nykyään, mutta haetanneeko tuo mittään.

Siinä missä Reijo Mäen Vares rymistelee ja rypee, Martta Jokinen hipsuttelee konjakkia naukkaillen säädyllisesti turkulaisissa paikoissa: Vaakahuoneella, Wiklundilla, Turun linnassa ja Börsissä. Tietenkin myös Turun Tuomiokirkossa.

Hän on hyvin turkulainen ja tietoinen turkulaisuudestaan. Kirjassa Ei kiroilla tai haistatella. Kieli on kaunista ja sivistyneen säädyllistä. Minua on rasittanut Reijo Mäen dekkareiden asenteellisuus muualta tulleisiin, naisiin ja seksiin. Martta Jokinen ei harrasta seksiä, hauku ulkomaalaisia, eikä säti miehiä. Martta Jokinen on hyvin kasvatettu ja ystävällinen henkilö joka haluaa hyvää kaikille. Joskus miettii että onko kaiken tämän hyvyyden ja kauneuden alla teljättyjä tunteita ja toteutumattomia unelmia. Mutta ei kai sentään murhia ?-!

Olisin kyllä kaivannut hieman särmää, mutta kyllä tämä hyväntuulen kirjasta käy. Pahan kosketus on tuskin hipaisu, vaikka vanhus työnnetään raa´asti Aurajokeen. Aurajoki mainitaan kirjassa usein. Käynti lennonjohtotornissa oli riemastuttava. Ihmeellistä miten Pariisin kone lentää Turun yli Tokioon. Sama kone lentää kello 15.00 Koitereen kesäpaikkamme yli. Kaikessa ystävällisyydessään, on Martta Jokisella se toinenkin puoli joka on itsekäs ja pohjimmiltaan välinpitämäyön. Hänelle on tärkeätä tulla hyväksytyksi ja hän täyttää tyhjyyttä hakeutumalla joukkoihin, kuulumatta niihin. Martta Jokinen voisi elää yhteisössä jossa hän on ainoa nainen miesten joukossa. Kuningatar?

Teoksen tietoja:
Maritta Flykt, Martta Jokinen ja vanhusmurhat
Turkuseuran julkaisu nro 37
Turku 2013

Toimittaja Harri Raitis
Taitto Roope Lipasti
Paino: Otavan kirjapaino Oy, Keuruu, 2013, 176 sivua.
Kansi Magdaleena Seppälä.



Friday, November 15, 2013

Hyinen huvila Moskovan lähellä


Marina Tsvetajeva oli palannut perheensä kanssa Pariisista Neuvostoliittoon takaisin. Rationaalisesti ajatellen paluu oli järjetön. Tämä on venäläisen sielun ilmentyminen. Myöhemmin kun hänen miehensä ja tyttärensä oli viety ja hän oli jäänyt yksin kirkkaasti valaistuun ja hataraan huvilaansa, hän teki lopullisen ratkaisunsa. Hän olisi kestänyt kylmyyden, yksinäisyydenkin, mutta epätietoisuutta ja kauhua hän ei kestänyt.

Runot elävät aina.

Thursday, November 14, 2013

Väärät vaatteet ja tapa toimia...


Työpaikan työntekijöiden keskinäinen solidaarisuus on pelkkä fraasi. Ennen vanhaan se toimi koska olot olivat turvattomat ja leipä hyvää syödä. Monessako työpaikassa enää puhalletaan yhteen hiileen tai ollaan samassa veneessä. Otetaan esimerkiksi kaupungin alaiset työpaikat. Vaikkapa iltapäiväkerhot ja Luova Toiminta.

Koululaisten Iltapäiväkerhot toimivat enimmäkseen sijaisten voimin ennen kuin 1980-luvun lihavina vuosina alettiin virkoja vakinaistaa. Turussa alkoi ilmapiirien kiristyminen kerhoissa: mustamaalausta ja perättömien juttujen levittämstä työkavereista. Esimerkiksi itsestäni kuulin emävaleen: olin ollut laivalla huoraamassa, totuus oli että olin mieheni mukana tankkilaivalla matkustajana ja myös ihan rehellisissä töissä.

Helsingistä Turkuun tuli pomoksi yksi henkilö, hän suoritti työntekijöiden kartoitusta ja kyseli ohjaajien seläntakana heidän kelpoisuutta. Moraalisesti parempi tapa olisi ollut keskustella kasvokkain. Itse näin peräti kaksi kertaa tämän henkilön livenä kokouksessa.

Olin sitä mieltä että maahanmuuttajista ja pakolaisista pitäisi voida puhua leikin ja teatterin keinoin koululaisille. Sain kylmää vettä niskaani. Minua otti kyllä päähän nämä stereotypiat maahanmuuttajista. En halunnut pönkittää niitä.

Iltapäiväkerhoissa oli rasistisia mielipiteitä tuolloin. Rättipää ja Ählämi nimittelyt olivat yleisiä. En tiedä millainen suhde rasismiin oli virastossa. Epäilen sen olleen aika pelottava. Mikä on tilanne nykyään, sitä en tiedä. Tiedän kyllä että venäläiset naiset eivät ole suosiossa.

Toisessa lähiössä työkaveri tapasi nukkua työpaikalla, mikäli hän suvaitsi saapua ylipäätään paikalle. No, toiminta oli tietenkin niin tylsää varmaankin että ei viihtynyt. Kerran tämä nukkuja tuli silmilleni koska joku oli kannellut virastoon. Toimimme nuorisotalossa, jossa demari nuoriso-ohjaaja kyttäsi koko ajan. Kuka tänä päivänä suostuu tekemään työt yksin kun toinen lusmuilee ja makoilee työaikana. Luovassa Toiminnassa ei kannattanut valittaa tuollaisista epäkohdista, pahimmassa tapauksissa tilannetta alettiin käyttää valittajaa vastaan. Ihmettelinkin miksi tätä nukkujaa ei palkittu vakinaisella viralla. Olisi sopinut hyvin Luovan Toiminnan tapaan toimia vakinaistamisissa.

Olen sitä mieltä että työpaikalla ei pidä suvaita ihan mitä tahansa ja varsinkaan, jos se vahingoittaa toimintaa yleensä. Enkä tarkoita henkilön pukeutumista, ulkonäköä, uskontokuntaa, luovuuden mittaa, kielitaitoa, koulutusta, ihonväriä, kansallisuutta ja älyä.

Älystä puheen ollen, ei ole kovin älykästä ja luovaa mennä häiritsemään ortodoksien pääsiäisyön yöpalvelusta ja käyttäytyä kuin "saatananpalvojat".
Onko hän sellainen joka lukee Vapauden filosofiaa? Ajattelin, että saattaa hyvinkin lukea sillä ihmiset olivat yllätyksellisiä. Eikä ymmärtääkseen filosofiaa tarvitse olla "Haije" tai Leni.

En usko että tänä päivänä Seikkiksen ohjaajat edes tietävät Vapauden filosofiasta mitään. Toiminta pyörii oman egon varassa.

Monday, November 11, 2013

Myytävänä puutaloasunto ja muuta hämärää


Kannattaa olla varuillaan kun myyntiin tulee remontoitava tai valmiiksi remontoitu puutaloyksiö hyvällä sijainnilla tai kokonainen talo tai peräti kaksi taloa. Minulla on faktaa kaupoista, joissa rakennusliike on ostanut huonokuntoisen puutaloasunnon. Huoneistolle ei tehdä mitään, ja kohtuullisen ajan kuluttua asunto on uudelleen myynnissä. Nyt hinta on tuplaantunut. Miten laajaa tällainen keinottelu on? Miten suuressa määrin kiinteistövälittäjät ovat mukana tällaisessa toiminnassa? Näistä asunnoista ei ilmoiteta julkisessa myynnissä, ne menevät suoraan rakennusfirmoille.

Kohtasin Lonttisissa liikemiehen joka kyseli tyhjillään olevista huoneistoista taloyhtiössämme. Yksi huoneisto hänellä jo onkin näpeissään.

Vanhat dementoituneet tai hoitokodissa olevat vanhukset, jotka eivät enää ole oikeustoimikelpoisia, eikä heillä omaisia ole, toivottavasti ovat näiden keinottelijoiden ulottumattomissa. Tuli epämiellyttävä olo Portsassa kävellessäni, sillä samainen puutalojen metsästäjä alkoi tivata mitä minä siellä tein. Sanoin katselevani puutaloja ihan ilokseni ja mielen kohentamiseksi. Mies tarjosi kyytiä Lonttisiin. Ilmoitin nauttivani kävelystä sumuisessa säässä.

Täällä on hienoja puutaloja. Vesivahinkoja sattuu ja viemärit tulvivat alustoihin Ehkä hän kyttäsi jotain "remontoitavaa" vesivahinko tulva-asuntoa halvalla. Asuntoa, jolle ei tekisi mitään, vaan myisi sen kaksinkertaisella hinnalla jollekin romantikolle, joka maksaa kituuttaa vuosia korjatessaan ja kuivatessaan laiminlyöntejä.

Tänään on Turussa aurinkoinen aamu.

Sunday, November 10, 2013

Merirosvolaivalla yli tyynen valtameren...


Seikkiksen merirosvolaiva keinui kitaran soiton tahdissa. Tämä nyt ei ole mitään kuvataidekoulua sanoi joku ja nosteli nokkaansa. Laiva keinui, lapset keksivät mitä ihmeellisimpiä paikkoja.

Ohjaaja ei ole kasvattaja. Ohjaaja kasvattaa persoonallaan ja olemisellaan, sanoin minä. Tädit olivat vihattuja. Joku täti veivasi kuusi samanlaista mustaa kissaa ja lapset innostuivat. Tädit veivät toimintaa väärille urille. Hyi, Hyi! Miksi lapsilla ei saisi olla tätiä, turvallista hahmoa ja lämmintä syliä johon kavuta? Herttaisuus oli pahasta. Muistutti liikaa lastenterhasta. Minä en ollut ollut koskaan lastentarhassa, olin ollut vapaa ja ympäristöni tuote. Olin tullut Ilomantsista Turkuun. Kohtelu oli kuin somaleilla nykyään. Pomo haukkui Ilomantsin linnuksi. Kas kun ei ripaskalinnuksi. Tämän tästä kuulin miten muualta Suomesta tulleet vievät työpaikat turkulaisilta.

Joskus ajattelin että Pomolla on Stalinin tapa toimia: hän siirteli ihmisiä mielivaltaisesti lähiöihin ja laittoi Seikkiseen suosikkejaan. Pian hekin löysivät itsensä jostain Maarian periferiasta. Minusta olisi ollut viisaampaa kehittää toimintaa, ei niinkään vallankäyttöä ja henkilökohtaista julkisuuskuvaansa. Juhlakirjassa on yllättävän paljon viitteitä nepotismista ja suosikkijärjestelmästä.

Kun joku saa kaupungin viran ohjaajana Luovassa Toiminnassa, alkaa hän käyttäytyä kuin pomon näyttöpääte. Juuri niin kauan kunnes löytää itsensä periferiasta. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaatii luovaa osaamista.

Toinen puoli oli tietysti se, että toiminta kehittyi teatterin ja musiikin suuntaan. Melkoista teatteria oli ohjaajan nujertaminen, mutta eipä vaan nujerruttu. Uusien ohjaajien manipulointi jotain savustettavaa vastaan oli hyvin helppoa. Hömpät luulivat pääsevänsä kovinkin hyvälle paikalle. Mahtoivatko tajuta olevansa pelinappuloita, joita käytettiin ja sitten unohdettiin.



Merirosvolaiva seilaa toivottavasti jatkossakin luovalla merellä.

Friday, November 8, 2013

Muistoja ja muistin paikkoja Seikkiksen alusta

Luova Toiminta elää! Toivottavasti elää vielä kauan. Luovassa toiminnassa on tärkeintä lapset. Lasten pitäisi saada olla rauhassa ja ikävystyä kunnolla, sen jälkeen he keksivät tekemistä ja sitä pitää arvostaa. Hyvä ohjaaja on läsnä ja saatavilla tarvittaessa, mutta ei sekaannu itse tekemiseen ilman pyyntöä.
Edellinen on oma mielipiteeni.

Tutkailin Seikkiksen 30 vuotis-juhlakirjaa ja heti alkuun ihmettelin miten vähän siinä käsiteltiin Seikkiksen, ei niinkään kivutonta, alkua. Ennen Seikkistä olin ollut tunti-ja keikkatyössä Luovassa Toiminnassa Tehtaankadulla ja lähiöissä. Porukan henki oli hyvä ja kiersimme yhtenä kesänä Satu Rihu-Lehden, Johannes Hännisen, Ola Tuomisen, Jyrki Kallosen ja Aija Elomaan kanssa. Jos olen unohtanut jonkun, niin olen pahoillani.

Leena Karvala oli keksinyt Melukoneen. Pingotettiin tukeva naru puiden väliin ja siihen ripustettiin vanhoja kattiloita ja muita metallisia esineitä. Lapset paukuttivat kepeillä voimiensa takaa melua; tämä kuului puistotätivierailuihin. jostakin syystä tästä on tullut minulle symboli koko luovasta toiminnasta. Vähän niin kuin fiilispohjalta toiminta.

Rupesin suunnittelemaan soivia puita Seikkiksen puistoon. Taisi olla Erkki Pirtolan vaikutusta. Myöhemmin toteutimme sen toisessa toiminnassa ja kaupunkikin taisi olla eri. Eri puulajeilla on omat äänensä, ne soivat tuulessa hienosti.

Alussa toiminta haki muotoaan.

Ristiriitoja oli johtamisessa ja ohjaajien ideoiden toteutuksessa. Voi olla, että mainio Eeva Roiha, silloinen Parkkari, pursui ideoita ja halusi tuloksia liian nopeassa tempossa. Ehkä se oli näytön paikka. Media oli kiinnostunut. Hitaanpi tempo olisi ehkä ollut parempi. Pian alkoi kehittyä epäluulojen ja vaikenemisen työkulttuuri, oli kokouksia joissa kukaan ei uskaltanut puhua. Jos joku uskalsi puhua, niin kosto alkoi elää. Alkoi kiertää tuttu juttu: se ja se käy toimistossa puhumassa pomon kanssa. Tietenkin tällainen myrkytti ilmapiirin. Aina oli joku uhrattava syyllinen ja lähtijä. Lähtemisillä ei tilanne korjaantunut. Ehkä lähtijä oli aina väärä henkilö. Jos vastakkain on kaupungin vakituinen henkilö ja tuntityöläinen, niin tuntityöläinen lähti. Lisäksi kantona kaskessa oli paikan maine. Meillä oli oltava ulospäin hauskaa ja hienoa. Todellisuudessa paikka sairasti pahasti. Eikä ohjaajien poliittiset valinnat parantaneet tilannetta.

Luultavasti pomoilla ei ollut aavistustakaan todellisesta menosta, tai henkilökohtainen menestys oli tärkeänpää. Luova Toiminta ja Seikkis henkilöityivät. Muistan hyvin kun yksi ohjaaja sekosi ja alkoi oireilla ja meni psykoosiin. Soitin yhdelle pomoista tilanteesta ja pyysin neuvoa mitä tehdään. Karu vastaus oli: Turpa kiinni ja asiasta ei ulos hiiskuta. No, tilanteen voi ratkaista niinkin että sijainen saapuu paikalle ja varsinaiset työntekijät pakenivat jonnekin. Ilmassa oli kateutta, mustasukkaisuutta ja kostoa. Henkinen väkivalta oli epistolaa. Työntekijöiden leimaaminen hulluiksi, huoriksi ja laiskoiksi oli yleistä. Mistähän niitä niin sankasti lappasi. Työntekijöiden vaihto ei parantanut tilannetta. Ei vaikka he olivat Turun seurapiirikukkasia ja käyneet Kupittaan yksityistä, parenpien vanhempien lasten, yhteiskoulua. Eikä sekään että oli naimisissa näyttelijän kanssa ja siksi muka jotain erityistä.

Sitten oli erään luottamusmoiehen tytär ja hänen miehensä, demarien mandaatilla, käyttäytyivät kuin olisivät kuin olisivat olleet paikan omistajia. Terrorisoivat koko työyhteisöä. Myöhemmin miehestä tuli Budhalainen pappi ja hänelle annettiin kaupungin virka. Minusta hänen budhalainen olemuksensa oli täynnä petoutunutta aggressiivisuutta.


Meillä oli Steiner-pöytänukke-teatteria. Sitten Fauni-ryhmä: Inkeri Tikkanen, Krista Toivonen, Lenita Laine, Sirpa(?) ja Ari Vuokko jotka esitimme Antti Puuhaaran. Yksi pomoista väitti että minulla oli kirjanpitäjän ääni eräässä kohtauksessa. Lisäksi olin naimisissa merimiehen ja runoilijan kanssa ja epäilyttävä henkilö. Olin matkustellut liikaa, en ollut perhetyttö tyyppiä; ei kyllä ollut muutama muukaan. Ehdotin että perustaisimme ryhmän: ne jotka ovat olleet merimiehen kanssa sillai.
Sitten oli nukketeatteriesitys Päivänsäde ja menninkäinen. Opimme kantapäänkautta tekemään nukkeja. Esitys ei kestänyt kuin muutaman minuutin, mutta vangitsi pienet lapset täysin. Käytin samaa ideaa vammaisten kanssa; minuutti teatterina vaikeasti vammaisten luokassa.

Ammattiteatteria teki Heli Aaltonen. Hänellä oli alan koulutus.

Alunperin Luova Toiminta perustui tuntipalkkaisiin ohjaajiin. Seikkiksen myötä tulivat kuvaan toimeen valitut kuukausipalkkaiset henkilöt. Politiikka näytteli omaa osaa valinnoissa. Kokoomus ja Demarit miehittivät paikat. Minusta se oli virhe. Hankalista henkilöistä olisi päästy helpommin eroon ja niitä tuntui olevan yllättävän monta. Se niin sanottu vastaava ohjaaja olisi kenties tasoittanut menoa.

Vahtimestari ja ohjaaja Reijo Hokkanen kuoli oman käden kautta, tämä muistuu joskus mieleen (varjona) vieläkin.Hän teki puutöitä ja oli monen vaikean pojan kaveri. Työpaikan ihmissuhde tilannetta kuvaa hautajaisista luistanut työkaveri: Pääsin kuin koira veräjästä! Hän oli sentään lähin työkaveri. En tiedä olivatko puheväleissä. Jouduin muutaman kerran toimimaan tulkkina kun he eivät voineet puhua keskenään työasioista. Hyvin naurettavaa.

Yksi ohjaaja sairasti mielensärkyä ja veisasi kaksi päivää virsiä yhteen menoon. Olin yksin silloin hänen kanssaan ja tukea ei pahemmin herunut. Mielenkiintoista se kyllä oli. Lapset oli kotiutettu niinä päivinä.

Miksi ei Seikkiksen juhlakirjaan pyydetty lyhyitä ja tiivistettyjä kirjoituksia eri ohjaajilta? Olen varma että kirjasta olisi tullut mehukkaanpi ja moniuloitteisempi. Totta se nytkin on hieno ja luettava. Ajattelin Tuula Nikulaista, Heli Aaltosta, Ulla Lammia, Eija Tähkäpäätä ja Aija Elomaata. Puhumattakaan Satu Rihu-Lehdestä, jolla oli tietoa, taitoa ja kokemusta. Muistan Titta Kaistin myös, hän oli pomona aivan omaa luokkaansa. Siivooja Sirkka Tuominen on edelleen moniuloitteisin siivooja johon olen tutustunut.

Maailma muuttuu ja Seikkis sen mukana. Toivon monia armorikkaita vuosia Seikkiselle ja Turun Luovalle Toiminnalle.

Monday, November 4, 2013

Sanojen paikat


Sami Liuhdon näyttelyssä Kirjakahvilassa.

Alussa oli sana ja sitten tuli maalaus. Mutustelimme ihanaa vegaanikakkua ja hörpimme kahvia. Sanat vilisivät silmissä etuperin, takaperin ja ylös alas.


Ajattelin että noissa on ollut kyllä keskittynyttä tekemistä. Värit ovat maanläheisiä sävyjä. Analyysiä en pysty tekemään, en ole kriitikko enkä taidearvostelija; olen katsoja.




Tässä muutama työ näytille. Miten kirjaimista muotoutuu sanat, ja kun kirjaimet asetellaan seinälle alttiiksi katseille niin minkä merkitykset sana saa, sana joka muotoutuu, syntyy, ja pysähtyy paikoilleen.

Pitäisikö sanat vapauttaa, irrottaa ensin syntymänsä aakkosista.

Onko kyseessä ihmiskunnan vallankäyttö, me, ihmiset hallitsemme sanoja joita hallitsevta kirjaimet ja jotka joku asettelee mielisekseen järjestykseen.

Ainahan taulun voi kantaa toiseen huoneeseen. Ja kattovalon voi sammuttaa, ssätäisi sähköä ja kuva olisi hämärässä mutta jatkaisi elämäänsä.


Sunday, November 3, 2013

Illan hämärässä kävelimme kotiin...



Yllä olevaa ortodoksista kappelia näköjään kunnostetaan viimein. Olen puhunut ja kirjoittanut asiasta kauan. En varmaankaan ole ainoa huolestunut. Oven yläpuolella ikkunassa oleva lasimaalattu risti kaipaisi myös ammattitaitoista korjaajaa. Nikean metropoliitan tyylikäs hauta on ihan kappelin vieressä.

Yksi seurakuntalainen kertoi että oli etsinyt hautausmaan työvälinevajaa ja soittanut sitten jollekin tutulle, kun ei löytänyt. Se entinen kamalan ruma vaja oli purettu ja aivan aidan vieressä oli huomaamaton maastoon sopiva uusi vaja.
Hienosti toteutettu.

Sytytimme kynttilät ja kävelimme hämärtyvässä illassa kotiin.