Sunday, January 31, 2021

Tammikuun viimeinen päivä

Eilen torilla oli hapankaalin ja hapankurkun myyjä. Hän oli tullut Hämeen mailta ja heti minä ostin molempia tuotteita. Tiesin entuudestaan tekijän ja myyjän. En pettynyt. Hapankaali on lähes kaloriton ja samalla sisältää ihmisen kaikki tarvitsemat ravintoaineet. Hapankurkut taas hillitsevät haiman liikakäyntiä. Sopii hyvin diabetikoille, mutta ei tietenkään paranna kokonaan.
Tori on kaventunut entisestään torin kannen päällisten töiden vuoksi. Kalakojut sentään ovat paikallaan. Turku ei sovi erityisherkille asuinsijaksi. Empatia ja myötätunto ovat turkulaisille tuntematon käsite. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kuuluisan sanonnan kanssa että Täältä löytyy totuus. Ei löydy. Kovuus ei ole sama kuin totuus. Ovat kieronpia kuin savolaiset koskaan. Tämän opin Seikkailupuistossa muinoin ja siellä metodi oli epäluulo, kyttäys ja herjaaminen. Vanumamman syntymästä on kulunut 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi talo saa julkisivun kunnostuksen. Vanumamma olisi tutkimuksen ansaitseva naisyrittäjä miehisinä aikoina. Aleksandranpuito on uhattuna uusien rakennushankkeiden vuoksi. Havainnekuvan mukaan torin reunalle tulisi, molemmin puolin ortodoksista kirkkoa, kaupungin talo ja virastotalo, sekä samaanlainen rakennus jossa olisi jotain virastotoimintaa. Pormestarin asuntokin kuuluu kuulemma tähän suunnitelmaan. Havainnekuvan talot ovat rumiaq betoni laatikoita. Kaikki vanhat puut ovat klanittu pois. Tontti on ahdas. Tiedän että Turussa ei tykätä Engelin arkkitehtuurista. Kirkko muistuttaa autonomian ajasta ja rauhan ajasta liikaa. Engelin suunnittelema kirkko hakkaa betonilaatikot mennen tullen tyylissä ja kauneudessa.

Friday, January 29, 2021

Vankkaa historiikkiä kirjasessa

Juhlakirja vuodelta 2006. Tässä kirjasessa on tietoa Turun ortodoksisesta kirkosta ja seurakunnasta ja historiaa myös. Aikaisemmin kirjasta sai kansliasta sopuhintaan. En tiedä onko painos loppuunmyyty. Kirjanen katosi katveeseen kirkkoherrojen vaiduttua. Kun Suomi siirtyi Tsaarin vallan alaisuuteen, piti rakentaa ortodöksikirkkoja ja muodostaa seurakuntia. Ruotsin vallan aikana kaikki muut uskontokunnat olivat kiellettyjä,paitsi luterilaissuus, Tsaari ei kieltänyt muita uskontoja. Hyvin monet ortodoksiset kirkot suomessa tulivat armeijan mukana. Turussa kirkko piti rakentaman keskelle toria, mutta maaperätutkimisten mukaan rakentaminen torille oli sopimaton. Niinpä se rakennettiin raatihuoneen tontille, jonka pohjoinen osa on kalliolla, toinen osa kelluu savipatjalla. Toivoa sopii että kelluu vielä kauan, eikä savipatja ala kuivua satunnaisen torityön vuoksi. Kirkko seisoo omalla, valtion lahjatontilla, kiitos silloisen opetus ja kulttuuriministerin Kalevi Kivistön(Skdl nyk. vasemmistoliitto). 1980-luvulla oli kokoomuksells ja demareilla halu hävittää kirkko, onneksi se ei onnistunut. Toivomme kirkolle siunausta ja pitkää ikää. Alla kuva kirkon nykyisestä tilasta. Portaat vaeltavat kylkimyyryssä pois kadulle mutta se ei näy tässä kuvassa. Kuvassa näkyy ikonostasian ulkonurkkaus ja halkeama.

Thursday, January 28, 2021

Tammikuu on lopuillaan

Kävelimme lankkupolulla ja vastaamme tuli joukko nuorisoa. Vain yhdellä oli maski. Maskin pitäjää kiusattiin ja pilkattiin. Minulla on sellainen kutina että nuoret ihan piruuttaan eivät käytä maskia ja eivät myöskään käytä turvavälejä. Jyväskylän opiskelijoiden ravintolailta sai aikaan mahtavan Korona ryppään. Nuoriso kapinoi omalla ja muiden terveydellä. Ymmärrän Koronan aiheuttaman turhautumisen ja väsymyksen. Itse kukin on väsynyt ja turhautunut jatkuvaan tiedottamiseen ja maskin läpi puhumiseen. Kävelin kauppatorin vierestä ostamaan leipää. Ihmettelin torin pinentymistä paviljonkia rakennetaan ja tilaa torimyyjille ei ole kuin osalle. Näyttää pahaenteiseltä. Eikö tässä kaupungissa ole tilaa torikaupalle. Tori tarkoittaa kauppapaikkaa ja kohtaamista. Luen Dostojevskia ja ratkon ristisanoja. Nyt laitan puita kakluuniin ja sytytän tulen, siinä on pyhyyttä.

Tuesday, January 26, 2021

Sokan Varikon kuoliniskut nuijittiin valtuustossa

Kaupunki näkymä torilta. Eilisessä valtuustonkokouksessa päätettiin että Sokan Varikon rakennus puretaan. Jokin aika sitten rakennus myytiin yksityiselle ja hinta oli hämmästyttävän alhainen. Kaikki taisi mennä jatkossa vanhan kaavan mukaan. Minä en usko että rakennuksessa on sisäilmaongelmaa ja myrkkyä. Likaista peliä ja kähmintää taas kerran. Turkuun tarvittaisiin vahva ja laintunteva ympäristöliike. Mitä vihreät mahtoivat saada vastineeksi kun äänestivät Varikon purkamisen puolesta. Häpeällistä ja röyhkeän avointa toimintaa. Virkistävä kahvila ulkoilureitillä joen varressa, ehkäpä vielä puretun omakotitalon paikaalla. Todella upeeta varmaan. Raunistulan puutaloalueen tuhoaminen on alkanut ja nyt kannattaisi olla valppaana ja miettiä tarkkaan ketä äänestää. Tässä kaupungissa ei museoviraston sana paina mitään. Radanvarsi on täynnä rumia kerrostaloja , joiden arkkitehtuuri on kammottavaa. Tällaista kaupunkikuvaa haluavat ilmeisesti kokoomua, demarit ja vihreät ja muut pikkupuolueet. Raunistulan vahvalle asukasyhdistykselle täytyy nostaa hattua.
Alakuloisia kuvia 1. Persujen Mikel Miikkola, entinen Bogdanoff, esiintyi kuin olisi jo pormestari ja kertoi ortodoksikirkon olevan hätälasku nykyisellä paikallaa, Tsaari oli kuulemma kysynyt Engeliltä että mihin tulee Turun kreikkalaiskatolinen kirkko. Engel oli hätäpäissään pistänyt sormensa torin reunalle. Siihen kuulemma piti rakentaa raatihuone eli kaupungintalo. Kirkko rakennettiin. Tsaaria ei enää kiinnostanut raatihuone, joten se sai jäädä. Toivon että turun ortodoksisen kirkon seurakantaneuvostossa ei kähmitä peruuttamattomasti, on siellä ennenkin osattu kähmiä. Turussa +2 astetta, sohjoa ja harmaata. Minulla on aikaisemmin kirjoitettu juttu Sokan Varikosta ja siellä on myös kuvia.
Alakuloisia kuvia 2.

Friday, January 22, 2021

Lumen tuoksu II

Lumi sulaa, vettä vihmoo. naapurin lumiolio sen kun porskuttaa. Kävin ammulla keskustassa kauppakärryn kanssa ja kunto nousee kun juoksee nopeissa liikennevaloissa ja kiskoo kärryä penkkojen yli. Talvi on inhaa ja ihanaa. Kohta alkaa Suuri paasto ja luen Dostojevskin Karamazovin veljeksiä.
Turussa sataa vettä ja kaduilla on vettä. Kävelin kirkon ohi ja ikonostaasian nurkka kohta näytti tällaiselle.

Wednesday, January 20, 2021

Lumilyhty Lonttisissa

Haljennut kivijalkakivi ortodoksikirkon kadunpuoleisessa osasassa. Kukahan on tuon ei kerjäläisiä kirkkoon kieltokyltin takana. Persut jyllää ja minulta ei kyllä ymmärrystä löydy. Voihan se tietysti olla että osa seurakuntalaisia hyväksyy kovan linjan ja ainahan on ihmisiä jotka pitävät autoritäärisestä komennosta. Näkymättömät maanhiljaiset hellan ja nyrkin välissä. Tällä ei ole mitään tekemistä ortodoksisuuden kanssa.
Lumilyhty palaa pihalla Lonttisissa. Kävelin Tehtaankatu 1:n ohi ja sain selville että komeita puutaloasuntoja on ilman asukkaita. Jos vertaa vuokraa Helsinkiin, niin edullisia nuo ovat. Oli siellä pienenpiäkin asuntoja. Olen romantikko ja asuisin mielelläni tässä Armfeltin talossa. Nämä ovat suhteilla meneviä asuntoja kaupungin hyvätuloisille työntekijöille.

Monday, January 18, 2021

Lumi tuoksui jälleen

Pakkasten hellyttyä alkoi lumi tuoksua. Aikaisinpina vuosina lumen tuoksu tuntui kevättalvella, mutta tänään kävellessäni Nummenpakalle lumi tuoksui. Tuoksua ei voi selittää, se vain tuntuu. Oikeasti tutustuin lumen tuoksun olemukseen Petroskoissa kauan sitten. En tiedä mitä Venäjällä tapahtuu juuri nyt. Siellä on kahtia jako tavallisen kansan kanssa, he ovat kuin eri planeetalta vallanpotäjiin nähden. En tiedä kuka on oppositiopoliitikko Navalny, mutta sen tiedän että hänen vangitsemisensa on laiton. Naapuri sanoi että ei hän elävänä selviä sieltä. Aasialaisten valloittajien muinaiset geenit nostavat päätään Kremlissä.
Lumiprisessa Turun tuomiokirkko aukiolla.

Sunday, January 17, 2021

Lumiolioiden aika kaupungissamme

Kuvankäsittelyohjelma ei toimi. Kuvan lumiolio on nainen. Ainakin minun mielestäni. Kaupungissamme on juuri nyt paljon taidokkaita lumiveistoksia ja lumiukkoja. Nautitaan talvesta ja lumesta kun sitä nyt on. Katsoin Areenasta Ivalo-sarjan ensimmäisen tuotantokauden. Näin virusten aikana ei heikkohermoisille. Pidin sarjasta.

Saturday, January 16, 2021

Lauantain aamussa

Sininen hetki jokirannassa. Perinteinen lumiukko puistossa laskee liukastelevia hahmoja. Tänään edellä mainittu lumiukko oli menettänyt päänsä. Jos joku ei pidä lumiukoista niin jätä ne huomiotta. Kadut ovat nyt petollisen liukkaita. Itse hankin kengän päälle sujautettavat liukuesteet. Lämpötila nousee kovaa kyytiä. Pakkanen jäädytti märän lumisohjon ja nyt pakkasen lauhduttua kadut ovat vaarallisen liukkaita. Tuli mieleen Markku Pölösen elokuva kun yksi henkilö sanoi että hänellä on hijaspäivänen syöpä. Mitäs siihen sanoisi, kaikki repliikit tuntuvat teennäiseltä. Sitten menin erääseen K-markettiin jossa oli outo häslinki menossa kassalla: vanha mies sätti kassaa että osa tavaroista oli kadonnut liukuhihnalta ja miksi ei ole kapuloita? Myyjä sanoi että kapulat on kiellettu Koronan vuoksi. Minkä hän mahtaa kun porukka ei pidä turvavälejä. Minä pidin turvaväliä ja lahjaksi ostettu suklaalevy katosi, kysyin että missä se voisi olla, en ollut onneksi ehtinyt maksaa. Sitten joku nainen kailotti hihnalle jääneestä suklaasta ja takanani ollut turvalitön mies sieppasi sen ja paineli ulos. Sai ilmaiset suklaat. Minulle ei tullut vahinkoa koska en ollut maksanut sitä. Yksi tarjoismakkarakin oli jäänyt kassalle ja se löytyi kuulemma jostakin jemmasta. Kassoilla taitaa olla stressi korkealla. Menis jo Korona ja alkaisi normaali aika johon en kyllä usko.

Wednesday, January 13, 2021

Elämme vaarallisia aikoja

Kirkon kivijalka haperoi, iso pala kiveä on lohjennut. Ei kirkko itsellään kuntoon tule. Kaupunkiamme kaunistavat korkeaa taisteellista tasoa olevat lumuukot. Miksi kenenkään pitäisi tietää kuka taiteilija on. Jännempää vain kun ei tiedä. Lunta on riittävästi kyllä. Kävelin keskustassa ja yksi nuori henkilö kaatui takatuupparia selälleen, onneksi ei lyönyt päätään pahasti kivetykseen. Kannattaa tarkkailla katua jossa kävelee. Persujen nuoriso ilmoittaa perustavansa Sinimustat puolueen. Se on kuin 1930-luvun IKL. Tamoerella oli tuolloin ortodoksinen kanttori joka kuului IKL:n Hänen pojanpoikansa istuu Turun ortodoksisessa neuvostossa ja on persu ja pormestariehdokas. Onko polvi pojasta parantunut? Ei ole minun mielestäni. Amerikoissa pelätään uuden presidentin virkaanastujausia ja mahdollisia mellakoita ja väkivallantekoja. Joku ehdotti että puhdistetaan Amerikka aseista. Se ei onnistu mitenkään. Ja onhan siellä ennenkin ammuttu presidenttejä ja syttyihän siellä sisällissotakin presidentin murhan seurauksena. Miksi muuten Suomessa on kiihkeitä Trumpin puolesta hohkaajia. Taitaa olla maailmanlaajuinen verkaostautuminen. Laura Huhtasaaren mukaan Yhdysvalloissa on kommunismi vallassa. Miten voi vajota tietämättömyyden suohon noin rajusti. Elämme vaarallisia aikoja.

Tuesday, January 12, 2021

Melankolinen aamu

Märkää lunta satoi aamulla kun kävelin aamulla aikaisin kauppaan. Lumi on todella vedestä raskasta.Pihatonttu oli ilmeisesti työntänyt kolalla tien pihalta kadulle. Lumi vaimentaa ääniä ja on hyvä lämmön eristäjä. En osaa ärsyyntyä lumikaaoksesta ja ihmiset sopeutuvat näihin luonnon ilmiöihin hyvin. Edelleenkin on lämpöasteita mittarissa. Illalla, mikäli lunta vielä on, teen lumilyhdyn. Varmaankin on monta lumiukkoa kuvattavaksi.
On varmaa että kolmenkuukauden päästä on kevät.

Sunday, January 10, 2021

Melankolinen iltapäivä IV

Linnut pitävät kokousta jään reunalla.
Mitä jää talosta jäljelle. Kasa lautoja,lasia ikkunanpokia ja puujätettä.

Saturday, January 9, 2021

Melankolinen iltapäivä III

Ketarantien ainoaa ja viimeistä puutaloa revitään parhaillaan palasiksi. Isolle teollisuustalojen alueella rakennetaan pian muurikerrostalo ja muutaman kerrostalon muurin sisälle. Kirkkotiellä on jo sellainen muurikerrostaloalue. Toivon että he rakentavat riittävästi parkkitilaa autoille talojen alle etteivät autot lisää kaaosta läheisellä puutaloalueellamme.

Friday, January 8, 2021

Melankolinen iltapäivä II

Kaksi vesilintua karilla. Ilma on sopivaa hengittää ja kävellä. Turun puutaloalueet ovat kaikki hieman erilaisia. Nummenpaka on pienten puutalojen alue. Hyvin pidettyjä ja hoidettuja. Sinne ei oikein korkeat kerrostalot sovi. Pitäisi kunnioittaa alueiden omaleimaisuutta. Minusta radanvarren arkkitehtuuri on rumaa ja pilaa maiseman. Raunistulan puutalot ovat hartiapankkirakennettuja. Ja se näkyy alueen talojen arkkitehtuurissa, ne ovat kuin maailmaan viskatut ja siihen juurtuneet. Portsa on vankkaa tekoa, hyvin saksalainen ilmeeltään. Kaikki tämä on asumisen ja rakentamisen kulttuuria kaupungissamme. Sitä pitää vaalia ja kunnioittaa. kaupunki ilman kerroksellista arkkitehtuuria on historiatönta ja hengetöntä. Puutaloalueita on on toki muitakin kuten Pohjola, Martti ja Yksittäiset ryppää ympäri kaupunkiamme muistona menneistä ajoista. Itselleni tutumpia alueita ovat Nummenpaka, Portsa ja Raunistula.

Thursday, January 7, 2021

Melankolinen iltapäivä

Jokirannassa joki oli melankolisessa vireessä. Lunta härmi hitaasti. Kävin torilla katsomassa olisiko leipäkauppias. Ei ollut mutta kalakauppias oli.
Kirkon seinässä olevia ryppyjä. Näitä risteilee joka puolella. Rypyt ovat ilmestyneet toriparkin rakentamisen aikaan, vaikka toisenlaisiakin arvioita on. Fb:ssä joku väitti halkeamia olleen jo Engelin aikaan 1830-luvulla. (ennen kuin kirkko oli edes ideana Engelin aivoissa.)
Kuvia pitää klikata kuvan päältä isommaksi. Yksi ihminen kertoi että neuvoston jäsen on persujen pormastari ehdokas. Mitä siihen sanoisi ja olisi hyvä ettei hän sotkisi taivaallista olioita kannattajiinsa.

Wednesday, January 6, 2021

Arki alkaa ja se on hyvä

Teofania eli loppiainen meni ilman siunattua vettä. Kuvan havutonttu on vielä naapurin portailla. Turussa ei ole lunta. Pakkasta -3 astetta. Loppiaissauna saunottu. Nyt alkavat arkiset härkäviikot ja hyvä niin. Amerikassa ön menossa vallankaappauksen ensimmäinen näytös.

Saturday, January 2, 2021

2.1. 2021

Kävelin pitkän lenkin Läntistäkatua Portsaan ja toista kautta takaisin. Aluksi oli kivan kostea leuto sää kävellä ja hengittää, sitten alkoi heitellä lumen tapaista ja tuulla. Tulee kuulemma talvi, pakkastakin jopa pari astetta. Voi niitä lapsuuteni talvia muinoin. hiihdettiin mekko päällä, varpaita ja sormia paleli ja sudet ulvoivat, tai niistä ainakin varoitettiin. piti hiihtää laumassa ja metelöidä. En pelännyt susia mutta kylähukkua kylläkin. Hän irvisteli katajapehkon takana ja uhkaili. Katselin yhtä riisuttua asuntoa ja ajattelin että mitähän valoverhojen tilalle tulee puhumattakaan muusta. Puutaloja pitää käsitellä lempeästi, ei repien ja raastaen. Joki oli harmaa ja odottava. Sorsat päkättivät ja uivat muodostelmassa. Kirsikkapuissa oli silmuja.

Friday, January 1, 2021

1. 1. 2021

Sulaneet lumiukot. Lumiukko on synnyttänyt Turussa yhteisöllistä toimintaa. Lunta on haalittu kokoon isoilta alueilta ja lunta on todella vähän. Nämä uupuneet ukot ovat Tervatorilta. Todella taiteellinen ukko oli pienen aikaa Puolalanmäellä. Posti tiedottaa että pääposti siirtyy eerikinkadulta Puolalankadun K-Markettiin. Tarkoittaako tämä että Posti on henkitoreissa ja kuolee kokonaan. Postin historia on varmasti mielenkiintoinen. Kävimme keskustassa kävelemässä. Eräässä kaupassa myytiin joulukinkkuja pilkkahintaan, hyllyt olivat tyhjentyneet näin pitkänä viikonloppuna. Ortodoksikirkko seisoo paikallaan. Forumin läpikulku oli suljettu. Ruotsalainen teatteri näyttää kallistuvan Hansan nurkalla. Savi on aina keskellämme, se on syvää ja liikkuu. En tehnyt yhtäkään lupausta, paitsi että elämää on Turun ulkopuolellakin. Turku on tyly paikka elää.