Sunday, July 31, 2016

Paradoksien Kostamus

Luin lehsestä uutisen jossa kerrottiin luvattomasta rajanylityksestä Raatteen Suomussalmen kohdalla. Polkupyörällä liikkuva huppariasuinen henkilö oli luvatta ylittänyt rajan ja mennyt Venäjän puolelle. Tässä on outoa suunta; yleensä sieltä tullaan, ei mennä sinne. Maailmankirjat ovat muutenkin sekaisin koko piskuiseksi käyneellä pallollamme.

Eräs Uhtualainen prusniekkassa ollut paikallinen sanoi lakoonisesti että Täällä on niin huonot tiet ja kehnokuntoiset autot joten Suomalaisten ei tarvitse pelätä joukkopakoa sinne. Totta, teihin ei ole investoitu ihan tarkoituksella sitten toisen maailmansodan. Riistettäväksi tämä kolkka on aina kelvannut.


Menomatkalla juutuimme mutaan. Onneksi paikalla oli tientasoittaja joka hinasi auton ylös. Sitten taas mentiin.

Uskokaa tai älkää mutta kaksi kertaa Uhtualla tunsin "Turun tiistaiseuran pahansuopaisen silmän selässäni." Ortodokseilla on näämmä pitkät lonkerot. Minulla on hyvä intuitio ja herkkyys ihmisten suhteen. Kainuuseen ei ole pitkä matka.

Tuosta luvattomasta rajanylityksestä saisi alun tarinaan.



Kostamus on monella tapaa paradoksi. Se on tuonut vaurautta rajakylään tai kaupunkiin. Ihailin venäläisten tapaa asuttaa kerrostaloaan; parveke on huone siinä missä muutkin huoneet. Erottuu suomalaisesta harmaudesta positiivisesti. Tämä kerrostalo on suomalaisten rakentama.

Asia josta Suomenkaan uutisissa ei koskaan mainita Kostamuksen yhteydessä, on valtava ympäristöongelma, joka yhä vaan kasvaa. Jätekasat kuin mustat muurit kilometrien leveydeltä Vienan valtatien varrella. Kuivunutta metsää ja saastuvia vesistöjä. Väitetään että eräällä järvellä oleva kalankasvatuslaitos pilaa vesistöjä. Varmaan osittain totta, mutta Kostamuksen rautatehdas saastuttaa paljon enemmän ja tehokkaammin.

Yksi vanha rouva sanoi että Suomen itsenäisyyden tulevan juhlavuoden kunniaksi Putin voisi lahjoittaa Karjalan takaisin. Mitä he sillä tekevät, eivät ole tähänkään asti mitään tehneet. Joutomaaksi tuomittu koko kaunis alue. Kävi sama mielessä.

Saturday, July 30, 2016

Uhtuan taivas kuin ikuisuusikävä


Kissankellopelto tien reunassa. Järvi sinistäkin sinisempi ja taivas kuin ikuisuusikävä. Rantasauna siirretty ylemmäksi ettei järvi saastuisi. Valtakunnalliset saastuttajat ovat niitä jotka eivät välitä.

Sinisiä taloja on Uhtualla enemmänkin. Sininen on maisemaan sopiva osa taivasta ja vettä. Täällä luonto ja asutus ovat yhtä. Kaalia ja perunaa omasta takaa kasvamassa.

Lumpeet kukkivat järven poukamassa. Koivujen oksat kuin ovi salaperäiseen maailmaan. Hetki ennen hämärän tuloa on magiaa.

Ikuisuuden kosketus tie ja valo ihmisen kulkea hitaasti nähden.

Kylän raitti Uhtualla. Harmonia tallella ja ihmiselle sopiva rytmi olla ja elää

Keskeneräinen kappeli hautausmaalla.

Harmaat rakennukset kuin ihmiset jotka ovat nähneet lähes kaiken maailmasta. Näillä raukoilla rajoilla, Kalevalan kankahilla, Moskovan takamailla on eletty aina vähän peläten tulossa olevaa. Olenko väärässä jos väitän että näiltä laulumailta on vietä rikkauksia Moskovaan satoja vuosia. Tilalle ei ole paljon tullut. Kielenkin meinasivat viedä mutta eivät onnistuneet. Täällä lauletaan kulttuuri vieläkin, veistetään sanoja luettavaksi omalle kielelle. Suomessa kaikki rajantakainen niputetaan venäläisiksi. Vähemistöt ovat aina vaarassa, oli ideologia mikä tahansa.


Tämä on totta ja pysyvää jos niin halutaan. Materia ja henki.

Friday, July 29, 2016

Kukat kaikki heidän kauneutensa Vienan pelloilla ja vanhoissa kukkamaissa


Jossakin laulaa mustarastas. Pääskysiä en ole nähnyt. Kukat kaikki heidän kauneutensa.

Kissankellot ovat kuvissa valjuja, minne katoaa heleä sininen. Päivänkakkaroita riittää pelloilla ja horsmaa.

Näkemiin nyt oikein paljon...

Matkakuvia


Majapaikan ikkunasta illan valoa. Täällä majoitutaan perhemajoituksiin. Taso on siisti ja miellyttävä. Ruokaa ja saunomista riittävästi. Itse viihdyin hyvin.

Ilta hämärtyy kesäyöksi.

Vanha hauta vanhalla kalmistolla tai kalmolla. Täällä täytyy pyytää lupa vainajilta ennen kuin ylittää kalmon rajan.

Punainen tupa Vuokkiniemellä. Täällä on myös paljon sinisiä taloja ja tietenkin hirsiharmaita vanhoja taloja. Joku sanoi että "ryssänsinistä." Minusta ryssänsininen on tummempi eli luostarinsininen. En ole varma.


Uhtualainen maisema.

Thursday, July 28, 2016

Kun mahdottomasta tuli mahdollista


Luento tsasounan männikössä. Hyttyset parveilivat ja aurinko paahtoi. Kuten jo aikaisemmin kerroin tämä Lesosten kylä on kolme kertaa yritetty hävittää ja aina se vaan on noussut. Santeri Lesosen navettarakennus on mäellä tsasounan takana. Siellä on lehmiä, sikoja ja lampaita ainakin. Hämmästyttävää kyllä koko Vienan-Karjalassa ei näkynyt lehmiä tai muitakaan hyötyeläimiä. Kaikilla oli kyllä tehokkaan näköisiä puutarhaviljelmiä omavaraistalouteen. Maito tuodaan jostakin Moskovan takaa. Yrittäminen on tehty hankalaksi paperisodaksi. Yksi nuori mies sitkeästi yrittää olla laipuri mahdottomissa olosuhteissa. Tämän kerto yksi paikallinen henkilö.

Aikoinaan Lesosilla oli lehmiä enemmänkin. Kun maatalous kollektivisoitiin, niskoittelijat saivat menolipun työleirille jonnekin. Jotkut palasivat, useimmat eivät.
Lesonen kertoi että kun tuli mahdolliseksi lunastaa kylä takaisin Neuvostoliiton romahdettua, heillä oli vuorokausi aikaa päättää ottavatko he kylän ja, he ottivat ja saivat pankista edullista lainaa, joka piti maksaa aika pian takaisin. Hän jätti samalla virkansa Uhtuan kunnanjohtajana heti. Ruplan kurssi tosin romahti pian ja oltiin vaikeuksissa. Mutta selvittiin siitäkin.

Sota-aikana kylää ei ensin evakuoitu. Myöhemmin heidät lastattiin Siperian junaan ja kymmenen ihmistä tiputettiin aina asemilla kyliin, jopa sisarukset joutuivat erilleen. Sukulaisia on etsitty sitkeästi. DNA paljastaa kylän väestöpohjan, oli saamelaisia, vendejä ja Tverinkarjalasta tulleita pakolaisia. Aluksi olivat paikalla luonnouskoiset, sitten vanhauskoiset ortodoksit ja tavalliset ortodoksit. Luonnouskoiset ja ortodoksit sulautuivat toisiinsa ja omaksuivat toisiltaa tapoja. Iljan pruasniekka on mitä suurimmassa määrin tulos sulautumisesta.

Tämä vaatii sulattelua, on tunne että olen unohtanut jotakin oleellista.




Wednesday, July 27, 2016

Kuvia Likopiästä


Likopiältä köytyi elämänohjeita jokaiselle.

Tässä kartta runolaulajien sijainnista. Näitä sananparsia oli enemmänkin. Tien toisella puolella oli tasattu vanha kalmisto. Siellä kasvaa vanhoja puita ja nurmikko on hoidettu ja yleisilme puistomainen. Kuittijärvi siintelee taustalla. Vähän matkan päässä kasvaa Lönnrotin mänty. Todellisuudessa se on legendaa. Mänty on siirretty jostain saaresta ja tarina on rakennettu sen ympärille.


Kalevalaista laulantaa. Tätä voi jatkaa vaikka viikon yhtä menoa sanoi opas Lena ja matkalainen Tapio oli mukana.

Tuesday, July 26, 2016

Vienan valtatiellä takaisin.



Vuokkiniemen kyläkauppa on verraton. Sieltä löytyy ihan mitä vaan. Tuli mieleen Penttise kyläkauppa eräässä ilomantsilaisessa kylässä muinoin. Historioitsijan vaimo löysi emalioidun maitohinkin. Harmittelin etten itse sitä hoksannut. Ostimme hannatädin kakkuja muistuttavia pipareita pussillisen. Niissä oli kuorrutksena jotain hyvänmakuista.



Tuohimestarin pihalla oli perunamaa jossa perunat kasvoivat keossa. Oli kuulemma perinteinen tapa istuttaa perunaa.


Tämä rakennus ei ole mikään tavallinan talo. Tällä on jotakin tekemistä Uhtuan kulttuurin kanssa.


Karjalaisen kansanmusiikin museo tustalla. Ortodoksisen kirkon kukkaistutuksia aidanvieressä.


Karjalainen naisten laulukuoro. Säestäjä on tunnettu ja arvostettu. Olisiko peräti kansanmusiikin johtava henkilö. Hänen vaimonsa johtaa museota.


Tämä matka oli Uhtua Seuran järkestämä.

Venehjärvi III



Venehjärvi sijaitsee vedenjakajalla. Se on jääkauden jälkeen ensimmäinen sulanut maapala. Dna osoittaa vanhan saamelaiskulttuurin olosta aikojen aamussa. Lisäksi Vendien tiedetään paenneen Puolasta pohjoiseen, samoin kun karjalaisten saapumisen.

Tsasounan paikka on entinen uhripaikka, luonnonuskoisten pyhä paikka. Kylän miehet ovat elvyttäneet Iljan juhlan vanhimman pakanallisen osion. Siihen saavat osallistua vain miehet. Uhrataan lammas ja teurastaja arvotaan. Nainen joka rikkoo reviirin, joutuu riähkälle. (Ajattelin että kylän miehet ovat kehittäneet juhlan päästä naisistaan vähäksi aikaa eroon) Lammas syödään yrttien ja juuresten ryydittämänä. Naiset eivät saa syödä tätä soppaa.

Sytytin muutaman tuohuksen kirkossa. Laitoin rahaa tuohuslaatikkoon ja toivon että tsasounaa ei kukaan vahingoita enää koskaan.

Nyt nämä jutut menevät iholle.

Seuraavaksi kuvia Vuokkiniekestä ennen rajan kiroja. Rajanylityksissä ei ole ollut ongelmi. Tosin eräs "erityisporukka" kiilasi ohitsemme ja osa matkalaisistamme joutui odottamaan Venäjän puoleisessa tarkastuspisteessä. Tämä on pientä entisiin aikoihin nähden.

Monday, July 25, 2016

Venehjärvi II


Kellotorni odottaa soittajaa. Lämmin kesäpäivä on illassa. Kävelimme järvenrantaan katsomaan lumpeita ja ulpukoita. Naiset menivät uimaan, pesin kasvoni vedessä. Katselin tyynen järven selkää. Lesonen oli sanonut että jossakin järven takana näkyisi Suomussalmi ja Raattee. Raatteentie oli historiallinen tie, kostunut verestä ja paskasta. Lähdimme kävelemään kohti mäntymetsikköä, siellä tuoksui paahtunut mänty.

Kauenpana harjun takana soutivat miehet kalaan. Joskus maisemat eivät paljoakaan eroa Ilomantsin maisemista. Paluumatkalla kotikylääni vahvisti asian; maisemat ovat tutut.

Illalla kun olimme kuunnelleet Lesosen luennot kirkolla, kuuntelin haapojen havinaa järven rannassa. Haavat soivat ihan eri tavalla kuin muut puut. Olin ollut saunassa ja kaikki oli hyvin raukeaa ja onnellista. Juttelimme erään historioitsijan ja vaimonsa kanssa. Hyttysiä ei pahemmin enää ollut.

Tässä ovat Lesosen suvun historiat. On oltu Siperiassa ja vaikka missä mutta jotkut elää, toiset katosivat tai kuolivat Stalinin vainoissa ja sodissa.

Kalevalainen lintu talon päädyssä.

Majatalon ikkunanäkymä portaikossa. Nukuimme ullakkohuoneessa me nuoret ja kepeäjalkaiset. Vanhemmat taas olivat alakerrassa. Mies sanoi ettei ollut nukkunut aikoihin niin hyvin.

Tässä on Lesosen sukutalo jossa asuvat Santeri ja Nina. Mietin Ninan työpanosta ja sen täytyy olla mittava. Terveyttä ja pitkää ikää toivotan molemmille.


Tuossa tsasounan paikalla on ollut kauan sitten luonnonuskoisten uhrijuhlapaikka. Siitä hieman myöhemmin.

Venehjärvi I


Venehjärven kylän tsasouna hävitettiin kolme kertaa, kuten koko kylä. Ensimmäinen hävitys tuli ruotsalaisten toimesta, toinen Stalinin aikaan ja kolmanneksi Hrustsovin petrspektiivittömien kylien likvidoinnin mukana. Samaisen likvidoinnin kohteena olivat kaikki karjalaiset kylät. Tsasounan kelloilla on omat historiansa, en nyt puutu kelloihin. Tsasounassa pidetään palveluksia. Tsasounn ovat vihkineet käyttöön suomen Uhtuan papit.

Järven rannalla, vanhan kalmon vieressä on matkamiehenristi.

Santeri Lesonen opasti meitä vanhan kalmon retkellä. Ensin ollaan elävien maailmassa eli ajassa. Sitten on kannas joka on ei kenenkään aluetta. Sitten alkaa kalmo eli vainajien alue. Kalmon alueelle astuttaessa on jätettävä pahat ajatukset, eikä marjoja saati sieniä saa ottaa maasta. On oltava kuin kirkossa hiljaa ja säällisesti. Luonto on yhtä asukkiensa kanssa.

Huomaatte kalmon puiden tuonpuoleiseksi muovautuneet muodot. Joku voisi tietysti sanoa sen johtuvan errosiosta. Jos täällä puu kaatuu, sitä ei korjata pois, se saa rauhassa maatua. Tämä kalmo on kauniilla harjulla. Tänne ei enää haudata ketään, uusi hautausmaa on kankaalla mantereella. Vanhaan kalmoon ei saa mennä enää puolenpäivän jälkeen. Poistuessamme piti puhdistautua pesemällä kädet puiden lehtiin tai ruohoon ennen kuin astuu pois kalmosta. Lapset saivat ilta-auringon aikaan muinoin uida kauniilla hiekkarannalla kalmon rannassa.

Ajan ja iäisyyden rannalla.

Tuulinauhat kalmon alkupuissa ovat nauhoja jotka auttavat sielua matkalla tuonilmaisiin. Perinne on tullut intiaaneilta ja käytössä jo 1500 luvulla.

Kalmon rinteen ikonimaista luontoa. Vanhoihin mäntyihin ripustetuilla ikoneilla on oma tarinansa. Ajan saatossa ikonit kasvoivat puiden sisään. Kerran kaksi "työllistettyä" varasti ikoneita puiden kyljistä ansaitsemis mielessä. Heille kävi huonosti sillä toinen hukkui ja toinen kuoli onnettomuudessa vuoden sisällä. Näitä ei kannata älyllistää.


Museokyltti museontalon seinässä.

Sunday, July 24, 2016

Ainutlaatuinen lajissaan ja vielä pelastettavissa oleva karjalainen perinnerakennus Uhtualla


1760 luvulla rakennettu valtava karjalainen hirsitalo seisoo lähellä Kalevan kulttuurikeskusta Uhtualla. Talo on säilynyt monissa tuiskeissa, mutta nyt se on vaarassa tuhoutua korjauksen ja huolenpidon puutteeseen.

Jykevät hirret talon seinissä kertovat ajan kulkeneen ja arkkitehtoonisten muotien menneen ja tulleen. Kestävä rakentaminen pysyy. Koristepuut talon päädyissä ja ikkunoissa pysyvät. Ennen oli aikaa kauneudelle.

Isossa tuvassa valtava uuni toimii kuulemma edelleenkin. Kaikki on pysyvän jykevää tekoa.

Laipiossa kurkihirsi. Patinoutuneet laudat katossa. Tässä ei ole vikaa. Vika on siinä että kukaan ei tunnu tietävän kenelle kuuluu peastaminen ja rahan hankinta. Jossain vaiheessa olivat suomalaisetkin tätä taloa rakentamssa.

Erikoista on pyöröhirsihirsisalvos tuvan hirsinurkissa. Tässä veistämisessä ei fuskata, kaiken pitää olla just, eikä melkein kohdallaan. Sanotaan että savolaiset talonpojat osasivat tämän rakentamisen. Ehkä pelastaja löytyisi Savosta.

Eräässä seinässä kasvaa sientä.

Porstuassa oleva kaunis ovi johtaa kamareihin. Sinne ei ollut pääsyä. Isossa porstuassa olisi hevonen mahtunut kääntyilemään. Muistin vanhoja rajakarjalaisia taloja lapsuudessani. Niissä oli katto kujat joihin hevoset ajettiin tauolle loimet selässä ruokailemaan. Taloissa oli usein kujan molemmin puolin tuvat joissa asuivat perheet, sukua keskenään olevat.


Tässä näkyy koristelautoja talon päädyssä. Tämä perinnetalo on viimeisia ellei peräti viimeinen Uhtuan kylässä. Soisin sen säilyvän.