Thursday, April 30, 2009

Vappu-aaton hiljaisuus

Kaupunki hiljeni iltaa kohti. Ripustin lahjaksi saamani punaisen ilmapallon kattoon roikkumaan. Sen vieressä pitää siniverinen serkku hänelle seuraa. Onhan vappu ja kaikki!

Iltapäivällä kävimme Galleria Titanikissa katsomassa Senni Sollon Peitto näyttelyä. Ideana oli asiat jotka peittävät elämäämme ja todellinen jää peittoon. Kannan otto valtaviihdettä kohtaan.

En ole koskaan juhlinut vappua. Voi olla että juon lasillisen viiniä ja katson rankalaisen elokuvan Teemalta. Yöllä tulee pakkasta ja rakastavaiset palelevat ulkona.

Suomessa on kevät.

Alla Senni Sollon yhden huoneen "makuukammari" Titanikissa.

Wednesday, April 29, 2009

Venäläinen ikoni


Sinä, oi jumalansynnyttäjä, olit pyhä ateriapöytä, jolla oli taivaallinen Leipä, Kristus, meidän Jumalamme. Joka syö sitä Leipää, ei ikinä kuole, niin kuin hän, kaikkien ravitsija, on sanonut.
Me ylistämme sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi, sinua, puhdas Neitsyt Sanan synnyttäjä, sinua totinen Jumalansynnyttäjä.

Kuvan ikoni on tuntemattoman ikonimaalarin tekemä Jumalanäiti Kaikkien murheellisten ilo ikoni. Ikoni oli näyttelyssä Turun kaupungin kirjaston taiteiden talossa. Ikoniperinteen mukaisesti tekijää ei mainita, sillä ikonilla kunnioitetaan Jumalaa, ei ikonin maalaajaa. Kyseisen ikonin alkuperä on Venäjällä. Siinä kaikki sairaat, nälkäiset, sorretut ja vainotut ovat Jumalanäidin jalkojen juuressa. Jumalanäiti siunaa heidät.

Tuesday, April 28, 2009

Ihminen voi olla maailmassa olematta

Kirjan voi avata ja sulkea. Kuvaa voi katsoa tai olla katsomatta. Oven voi avata tai olla avaamatta. Muisti tallentaa aikaa ja tapahtumia. Ihminen voi olla maailmassa kohtaamatta ketään tai sitten avata ovensa ja myös sulkeutua. Aika on ja on samalla ajaton. Muisti ja muistot ovat henkilötasolla omia. Samasta muistosta voi toinen saada irti jotain muuta. Kansakunnan muisti taas on kollektiivista. Vanhojen latojen seiniin kaiverretut päivämäärät ja vuosiluvut ovat muistin paikkoja.

Kuvataiteilija Kaija Mäenpää on valokuvannut vanhoja latoja, ovia ja kirjoja. Näyttelyssä on kaksi tasoa valokuvauksellinen ja kuvataiteellinen. Mustavalkoiset ladot ja latojen sisäkuvat väreinä maalauksissa. Kuvat ovat saranoilla kääntyviä ovia. Värit ovat nostalgisen sinistä ja punamullan punaista. Valo on jotakin sakraalia, jotakin vuosisatojen takaista tietämystä. Aloin ajatella Tarkovskimaista maisemaa jossa vanhat mestarit näyttäytyvät.

Ajattelin ottaa kuvan valokuvasta, jossa oli vanhat, arvokkaat kirjat kamanina pariovet, joista toisen alta tulvi lämmintä valoa. Yläosassa oli alttarimainen asetelma vanhaa viisautta ja sakraalia oloa. Kuvaus ei onnistunut sillä lasipinta heijasti liikaa.


Minua tämä näyttely liikutti.

Sunday, April 26, 2009

Synnyttääkö muisto värin muistissa

Joutsenet viipyilevät joessa. Lokit vahtivat Simon saarta. Mereltä tuulee viileästi. Aurinko paistaa. Jokirannan roskat lilluvat joessa. Vesi on matalalla. Nuoret ihmiset istuvat jokirannassa. Rentukoita ei vielä ole, mutta jokunen leskenlehti ja sininen kukkanen uhmaavat olosuhteita.

Kävin katsomassa galleria Nefretissä kuvataiteilija Kaija Mäenpään näyttelyn. Menen uudelleen, sillä se synnytti ajatuksia muistin paikoista ja avautuvista ovista.
Rupesin pohtimaan muistia ja värejä. Synnyttääkö muisto tietyn värin?

Kävelin katsomaan praasniekan rippeitä, mutta ne olivat ohi. Ikonimaalarit purkivat näyttelyään. Minun piti ottaa kuva Pyhän Aleksandran ikonista, mutta jokin esti minua menemästä sisälle. Ehkä itsesuojeluvaisto heräsi.

Tulomatkalla Simo joutsen poseerasi kameralle. Siiri oli kauempana ja keräsi ravintoa.
Porista soitettiin ja kerrottiin että Reposaaressa on monta joutsenta parhaillaan lepäilemässä. Tuulia, tuulimylly on rikki ja Reposaaren kivet yhtä rosoisia kuin ennenkin. Ilomantsissa lumi sulaa kohisten. Nyt iskee koti-ikävä.

Alla paatti seilaa Mäntyluodon satamaan sisään.

Thursday, April 23, 2009

Ruuhkaa Aurajoessa

Turun Aurajoessa aika ajoin henkeä haukkova Simon Saari on suosittu. Lokit pitävät saarella vahtia. Nuoret lokit rähinöivät ja isottelevat itseään isommille.

Simo ja Siiri palasivat taas katsastamaan viime vuoden jäljiltä paikkoja. Toinen heistä meloi Simon Saaresta kohti pohjoista. Viime vuonna oli lämpimämpää tähän aikaan. Joutsenet viipyvät taas jonkun päivän ja jatkavat matkaansa pohjoiseen tai itään.

Kaiveltuaan joen pohjasta välipalaa linnut tekivät Aurajoen rantamutalikossa treffit, ja jatkoivat yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia.

Wednesday, April 22, 2009

Niin kuin peura lähteelle halajaa...


Isä Mitro Repo puhui Turun Valamon-ystävissä praasniekkaperinteestä kirkkokunnassamme. Sali oli lähes täynnä väkeä. Praasniekka tarkoittaa juhlaa. Tarkasti otteen se tarkoittaa yhteistä juhlaa. Juhlaa, jota juhlitaan yhdessä. Näitä juhlia vietetään eri maissa eritavalla. Suomessa jäyhästi ja luulen että pappi saisi huutia jos hän alkaisi tanssia kuten esimerkiksi Kreikassa on tapana. Kirkollinen osuus praasniekassa on Jumalan palvelusta, ei sirkusta. Maallinen ilonpito kuuluu kuitenkin juhlaan, eikä sitä voi erottaa kirkollisesta juhlasta.Turussa Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran praasniekkaa vietetään ensi viikonloppuna. Olisihan se komeeta jos meilläkin olisi sotilassoittokunta paikalla ja muutama tankki juhlan kunniaksi. Epäilen kuitenkin että praasniekastamme tulee yrmeän arvokas, kuten tavallista. Isä Mitron huumori on sitä luokkaa että se menee tavallisen turkulaisen käsityskyvyn yli.

Mikä tätä seurakuntaa vaivaa, sillä pitkästä aikaa paikalla olleena huomasin jännitteitä vähän joka suunnalla. Taidan sytyttää tuohuksen syrjäytetyille kirkonpalvelijoille. Kolma vuotta sitten Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran päivänä tapahtui jotain hyvin onnetonta. Samana vuonna julkaistiin juhlakirja, jota sopii antaa lahjaksi vierailijoille. Kirjan toimitti silloinen kirkkoherra. Kirja näkyy kuvassa i Mitron kädessä.

Kirkon on elettävä yhteiskunnassa arjessa ja juhlassa.

Minä itse henkilökohtaisesti olen kaivannut juhlien näkymistä kirkon ulkopuolella meilläkin, mutta jokin tässä suomalaisessa mentaliteetissa estää iloitsemisen. Tässä vaiheessa yleensä syytetään luterilaisuutta, mutta en kyllä lähtisi hakemaan syntipukkia mistään tietystä ryhmästä. Ehkä syynä on ettemme osaa olla ihmisten keskellä, joukoissa.

Sitten sivuttiin negatiivista julkisuutta ja eurovaaliehdokkuutta. On varmasti hauskaa lukea keskustelupalstalta miten syntinen itse on, mutta tietäisivätpä miten syntinen minä todella olen, niin järkyttyisivät, sanoi hän. Edellämainittu pätee meihin kaikkiin, jotka olemme joutuneet julkisen ryöpytyksen kohteeksi.Tässä tullaan taas tähän ikuiseen kysymykseen: Kuka meistä on synnitön?
Mitä miettii piispamme? (Kuva yllä oikealla.)
Isä Mitrosta on sanottava että hän on hyvä ja nöyrä luennoitsija. Voisi ajatella että euroedustajuudesta voisi olla hyötyä kirkkokunnallemme. Jonkun on aina oltava se ensimmäinen tässäkin asiassa. Se, mikä hinnan siitä ehkä joutuu maksamaan, on toinen asia.

Ahkerat naiset keittiössä ahkeroivat vapaaehtoistyössä. Kesken kiireiden aika nopealla kahvikupposelle. (Vasemmalla kuva.)

Olen vakuuttunut siitä että seurakunnassa olisi tapahduttava ikärakenteen muutos, muuten seurakuntamme muuttuu muumiogalleriaksi. Miten on selitettävissä että neuvostossa ja valtuustossa istuu henkilöitä jotka ovat olleet siellä vuosikymmenet. Puhumattakaan tiistaiseurasta.

Monday, April 20, 2009

Kivestä kasvaa graffiti


Kaupungilla kävellessä, jos osaa katsoa, voi nähdä sellaista mitä silmä ei yleensä näe. Ihmisen näkökyky on vaillinainen, sille ei voi mitään. Tätäkin kuvaa luulin aluksi lokin paskaksi. Tarkempi katsominen paljasti taideteoksen. Lokeista puheen ollen; Aurajoen yläjuoksulla nuoret lokit rähisevät ja ajavat sävyisät sorsat siltojen alle. Kevät on moni-ilmeinen.

Kevät näytti voimansa Liedon Hakkisissa, jossa yli tuhat kuutiota viljelysmaata sortui jokeen ja sähköpylväs samoin, aiheuttaen sähkökatkon. Tämä ei kuulemma ole kovinkaan epätavallista Aurajoen rantamilla.

Voisikohan hautakiveensä liittää tuon tapaisen graffitin?

Sunday, April 19, 2009

Hiekkapöly saa hampaat narskumaan

Kylmä pohjoistuuli lennätti hiekkapölyä kävellessämme kaupungilla. Eräässä galleriassa katselimme teknisesti hyvää maalaustaidetta. Tapasimme näyttelyssä surullisen naisen joka sanoi menevänsä runotilaisuuteen. Jatkoimme jokirantaa Titanikiin. Mandala oli kävelty yli ja orvokit kuihtuneet. Oli näyttelyn viimeinen päivä.

Palasimme Piispan katua kotiin ja kuvasimme piispantalon edessä olevia sinisiä kukkia. Vanhalle rautatiesillalle emme uskaltautuneet, ties vaikka Hemuli olisi ollut vahdissa.
Siellä ei saa nykyään kävellä, saati pyöräillä, mutta toistuvasti ilmestyy ihmisen mentävä reikä aitaan.

Aurajoki on aina yhtä savinen ja harmaa.

Friday, April 17, 2009

Uusi akateemikko



Kirjailija Kirsi Kunnas on saanut akateemikon arvon.

ONNEA! (Kukat oikealla.)

Minusta hän on poikkitaiteellinen instituutio ja hurmaava vuosisata.

Pennisillasta €urosiltaan


Pennisilta tuhoutui 1827 Turun palossa. Nyt Pennisilta tekee, toivottavasti, paluun entiseen paikkaansa, Nunnankatu-Brahenkatu-linja ruutukaavan suunnassa. Joku muu voi olla erimieltä.
javascript:void(0)
Kirjastokorttelista Aboa Vetukseen haisee €urosillalta. Mieluummin käyn Titanikissa ja Vanhalla suurtorilla. Tämä on henkilökohtainen valintani. Tässä allaolevan kuvan paikkaankin Turun liikemiehet mielinevät uutta siltaa?

Thursday, April 16, 2009

Metsä

Metsä on ystävä
antaja, aitta.
Juhlasali
kirkkopuisto.
Metsä on minulle
henki ja eine
toimeentulo
turva.
Harmittaa kun en laulanut ammoin jo
metsän monista puista,
silloin kun mustien kuusten alla
merta,
äjän ääntä,
äitini silmiä,
rentukoita kaivatun virran äyräällä.
Minä tuon havuja jalkojen alle,
seittienripsumisluutaan,
taitoin varvuista vispilän,
ja taivutin taakkavitsani.

Vellamo Kuivalainen, Teen laulustani toivonsillan. Otava 1980.

Näin laulavat Matelin lapset. 8.5. on Matelin syntymäpäivä. Toivoisin olevani silloin Ilomantsin syrjäisessä kylässä hiljaisia Matelin päiviä viettämässä. Ihmisille on muodostunut kuva Matelista meluisana häirikkönä. Epäilen vahvasti että hän oli pohjimmiltaan hiljaisuutta ja rauhaa kaipaava etsijä.

Tuesday, April 14, 2009

Ristisaatto omaan sisinpään

Kuuntelin Yle radio 1:n Ristisaatto kuunnelman viimeistä jaksoa ja tajusin äkkiä miten upean roolityön Vesa-Matti Loiri tekee vanhana pyhiinvaeltajana. En ollenkaan vähättele muiden roolisuorituksia, mutta Loirin suoritus kosketti minua kovasti.

Myöhemmin ajatuksiini tuli nyt jo kuolleen tuttavani kertomus sodan jälkeisestä Helsingistä. Aika oli levotonta ja naisten ei ollut hyvä liikkua yksin iltaisin ulkona. Hän oli ollut taiteilijakapakassa ja riitaantunut miesystävänsä kanssa. Täynnä kiukkua hän poistui kapakasta yksin ja suunnisti kotia kohti. Autiolla kadulla hän näki jo kaukaa miehen jolla oli pahoja aikeita. Hän käveli miestä kohti heilutti nyrkissä olevaa kättään ympyrässä voimaa hakien ja linkosi nyrkkinsä miehen leukaan. Mies kaatui ja hän juoksi pois paikalta. Aamulla hän ajatteli tekoaan ja alkoi tutkia lehtien väkivaltaosastoja löytyisikö kuollut mies tietyltä kadulta, tiettynä yönä. Hän kertoi vähän ennen kuolemaansa asian vaivanneen häntä läpi elämän. Hän ei ollut varma oliko hän tappanut ihmisen. Kuoltuaan hän sai ehkä tietää miten asia oli.

Ristisaatto vieraalla maalla on jotain muuta kuin turvallinen kävely kirkon ympäri, vaikka ei sitäkään sovi vähätellä. Ristisaatto on myös matka omaan sisnpään.

Kyseinen kuunnelma perustui Tito Collianderin Ristisaatto teokseen. ohjaus oli Kalle Hombergin.

Sunday, April 12, 2009

Pääsiäisnäytelmä Turussa


Perinteinen näytelmä, perinteisestä tarinasta. Siinä olikin sen voima. Pelkistetyt lavasteet, tuomiokirkko itsessään on jo vaikuttava tausta. Esityksen intensiteetti säilyi esityksen ajan. En usko että kukaan katsojista jäi kylmäksi kun Jeesuksen äiti piteli kuollutta Jeesusta käsillään ja itki repliikkinsä. Äidit jotka menettävät lapsensa kuolemalle, tietävät mitä suru on.

Monikohan meistä katsojista löysi itsensä pilkkaajien ja takinkääntäjien joukosta? On helppo mennä mukaan lainoppineiden ja fariseusten manipulointin. Mukavuuden ja oman edun nimissä. Melko varmasti olisimme olleet kaikki pilkkaamassa ja herjaamassa Jeesusta.

Lopuksi Jeesus ilmestyi Maria Magdaleenalle ja opetuslapsille. Jeesus nousi kuolleista.


Tänään klo 20.30 lehtitietojen mukaan on viimeinen näytös. Näytelmä on Kaarinan ja Turun seurakuntayhtymän projekti. Se oli tehty Luukkaan evankeliumin mukaan. Musiikki oli vaikuttava ja luultavasti osia tutusta musiikkiteoksesta. Kaipa se jossain kerrotaan.

Kristus nousi kuolleista!

Kaiken tämän kauniin ja ylistävän keskellä näin Jeesus Nasaretilaisen seisovan humaltuneen nuorisojoukon keskellä Yliopistonkadulla, kirkon vieressä.

Kirkko oli täynnä väkeä, niin kuin se on aina ollut tällaisena yönä. Maakunnista oli tullut busseilla ihmisiä kirkkoon. Kuoro lauloi taivaallisesti.

Saturday, April 11, 2009

Pyhän Aleksandran kirkko



Auringon kimallellessa viime säteillään kirkon ristillä yksinäinen ihminen kävelee vakaasti poispäin laskevasta auringosta.

Lankalauantaina on välitilan aika.

Taas päästiin lempiteemaani ajattomaan aikaan.

Friday, April 10, 2009

Aamupalvelus Pyhän Aleksandran kirkossa


Kristuksen hautakuvan kantajat. Suuren perjantain Kristuksen hautakulkue kirkon ympäri.

Turun ortodoksisessa kirkossa oli pitkäperjantaina aamupalvelus, kuoro lauloi kauniisti. Sää oli suosiollinen. Väkeä oli kohtalaisesti, ei kylläkään niin paljon kuin takavuosina. Jotakin puuttui ja sen mukana kaikki.

Miten on mieleni ikävä, alahalla allin laulu.





Kirkko heijastuu peilikuvana casinotalouden temppelin seinästä. Tämän rakennuksen tieltä vanha puutalo ja tilalle nousi liiketiloja. Alakerrassa on myös kirkon kanslia ja seurakuntasali.

Maallinen ja henkinen kohtaavat.



Kulkue palaamassa takaisin kirkkoon.

Jeesuksen hauta Turun ortodoksisessa kirkossa

Thursday, April 9, 2009

Kiirastorstaina


Vettä tihuuttaa. Tuulee kylmästi, vaikka onkin lämpöasteita. Lämmitimme saunan, siellä oli suloisen lämmintä.

Ajoin polkupyörällä halki kaupungin ja ajattelin mitä tekisin juuri nyt jos olisin lähtenyt Ilomantsin perukoilla olevaan kotikylääni.

Siellä oli hankiainen aamulla ja päivällä oli lämpöasteita.

Kevät tulee siellä aina rajummin.

Kävin Ilomantsin kunnan sivustolla ja siellä on kaunis ja vaikuttava ikoniasetelma.

Lainaan sen tähän vasemmalle, tuskin pahastunevat?

Huomenna on pitkäperjantai.

Wednesday, April 8, 2009

Enimmäkseen saarella ja muita sarjoja

Galleria Nefretissä on taiteilija Marja Nurmen töitä näytillä. Pirteitä, värikkäitä ja epäsovinnaisia töitä. Näyttely jatkuu 19.4.2009 saakka.

Kuka kastelisi kuvan kukkaa?

Tuesday, April 7, 2009

Jeesus Nasaretilainen tuomiokirkon portailla


Kävelimme Turun tuomiokirkon ohi Gogol-luentoa kuuntelemaan Vanhalle Suurtorille, kun näimme Jeesus Nasaretilaisen tuomiokirkon portailla. Siellä harjoiteltiin pääsiäisnäytelmää. Korkealla kirkon tornin puolivälissä lenteli pari eksynyttä naakkaa. Kivirappuset odottivat kulkijoita. Näytelmän ensi-ilta pitkänäperjantaina, illalla klo 22:00. Seuraavat lauantaina ja viimeiset sunnuntaina.








Turun Pietariseura ryn vieraana teatteriohjaaja Vesa Raiskio puhui Gogolista ja hänen näytelmistään. Teatteri-ihmiset osaavat kyllä rytmittää luentonsa oikein. Aika kului siivillä, kuin virkamiehen ruokatunti. Gogol on hänen mielestään lempeä satiirikko jonka tuotannossa Pietari näyttäytyy toisaaltana absurdina tai vihamielisenä kaupunkina. Nevan rantakadun iltainen harmaus voisi olla ystävyyskaupunki Turun rantakatu, ainakin auringon laskettua kun katuvalot eivät paljasta ankeaa totuutta. Niin että kumpi kaduista on ankea? Jääköön kuuntelijan päänvaivaksi.
Raiskio lausahti jotain hyvin syvällistä ja osuvaa Päällysviitta-novellin erittäin tärkeästä henkilöstä, jonka puoleen päähenkilö kääntyy, koska hänen hieno, uusi viittansa varastetaan. Kyseinen tärkeä henkilö on hyvin tuttu ajassammekin. Nämä henkilöt menevät kilpaa kellon kanssa ja uskovat olevansa kuolemattomia. Tämän Gogol paljastaa loistavasti Päällysviitta-novellissaan, sillä kukaan ei ole kuolematon.

Monday, April 6, 2009

MIKSI KISSAT ISTUVAT MIELELLÄÄN AURINGOSSA

MIKSI KISSAT ISTUVAT MIELELLÄÄN AURINGOSSA

Me kaikkihan tiedämme, että kissat viettävät mielellään aikaansa
auringonpaisteessa istuskellen tai lojuen. Mutta tietääkö kukaan miksi?

Tämä tarina alkaa niistä päivistä jolloin Nooa rakensi Jumalan käskystä
Arkkia. Nooan oli tarkoitus koota Arkkiin naaras ja uros jokaisesta
eläinlajista, jotta nämä voisivat lisääntyä ja täyttää maan sen jälkeen kun
kaiken hukuttanut vedenpaisumus olisi ohi.

Nooa oli rakentanut Arkkiaan sata vuotta. Hän oli käyttänyt myös paljon
aikaa varoittaakseen kanssaihmisiään tulevasta tuhosta, joka olisi seurausta
syntisistä elämäntavoista. Ihmiset vain nauroivat Nooalle ja pilkkasivat
hänen Arkkiaan, joka oli rakennettu keskelle rutikuivaa erämaata. Lopulta
Arkki kuitenkin valmistui. Melkoisen vaivannäön jälkeen yksi naaras ja yksi
uros jokaisesta eläinlajista saatiin lastattua Arkkiin. Urakan jälkeen
suuret sadepilvet alkoivat kerääntyä taivaalle ja kaukaa kuului ukkosen
jyly. Jumala oli pian tulossa sulkemaan Arkin oven ja sinetöimään sen.

Viime hetkillä ilmaantui yllättävä ongelma. Nooan vaimo kieltäytyi tulemasta
mukaan. Hän seisoi laskusillalla selkä käännettynä Nooaan päin ja piteli
tabbykuvioista kissaa sylissään. Riita oli alkanut alun perin rouva Nooan
kissasta. Nooalla nimittäin oli jo kaksi kissaa Arkissa ja hän vaati
ehdottomasti vaimoaan jättämään kissansa ulos. Tässä välissä täytyy
huomauttaa, että vaikka kyse oli rouva Nooan kissasta, kissa oli suuresti
mielistynyt itse Nooaan. Se oli aina hieromassa itseään Nooan kaavunhelmaa
vasten ja hyppäämässä tämän syliin hellittelyjen toivossa. Todennäköisesti
jokainen meistä tuntee tällaisen kissan joka pitää juuri siitä ihmisestä
joka ei voi sitä sietää, eikä koskaan vastaa sen hellyydenosoituksiin.
Kaiken lisäksi Nooa tiesi, että vaimon kissa oli taitava metsästäjä, eikä
metsästäminen Arkissa tullut kyseeseenkään. Hiiriähän oli vain kaksi
kappaletta niin kuin muitakin eläimiä.

Rouva Nooan vastaanhangoittelulle oli tosin muitakin syitä, kuin kiista
kissasta.

*Ala nyt tulla nainen, on aika lähteä* Nooa huusi.

*Enkä tule! Minä olen kurkkuani myöten täynnä tätä Arkkia, joka on vienyt
sinun huomiosi viimeiset sata vuotta. Aina kun minä olisin tarvinnut sinua,
sinä olet ollut höyläämässä lautoja tai naulaamassa niitä yhteen. Toivon
todella, ettei tämä arkki vuoda yhtä pahasti kuin talomme katto, jota et
koskaan joutanut korjaamaan.*

*Tiedät aivan hyvin, että Jumala käski minun rakentaa Arkin. Ala nyt tulla,
pian alkaa sataa.*

*Enkä tule! Sinä rakastat tätä Arkkia enemmän kuin minua! Minä olen
valmistanut sinun ruokasi, pessyt pyykkisi ja kasvattanut kolme poikaasi
yksinäni. Shem, Jephtah ja Hamm ovatkin olleet melkoisia jukuripäitä
kasvatettaviksi. Sinä olet vain väsännyt Arkkiasi keskellä erämaata. Et ole
välittänyt vähääkään siitä, että koko naapurustomme pitää meitä pilkkanaan
ja naurun alaisina. Olemme paikallinen vitsi!"*

*Tulet nyt heti sisälle nainen! Minun täytyy pelastaa maailma.*

*Jos haluat pelastaa maailman, voisit aloittaa pelastamisen omasta
avioliitostasi. Kaiken lisäksi sinä vielä vihaat minun kissaanikin, etkä
anna ottaa sitä mukaan!*

Kuului kova ukkosen jyrähdys, joka kuulosti aivan julmistuneelta mylväisyltä
NOOO-AAAH! Ensimmäiset sadepisarat saivat Nooan muutamaan mielensä. Hän
tarttui vaimonsa käsivarteen ja raahasi tämän kissoineen Arkkiin.

*Sinä paholainen! Tule sisään ja ota se kurja katti mukaasi!*

Konnanjuoniaan punova Paholainen oli norkoillut lähistöllä ja odotellut
juuri tuollaista kutsua, minkä Nooa parhaillaan esitti. Kun Nooa kiskoi
vaimoaan sisälle, Paholainen muutti itsensä isoksi punaturkkiseksi rotaksi,
jolla oli teräväkärkiset korvat ja kaksihaarainen häntä. Paholaisrotta
luikahti sisään Arkin oven raosta ja paineli saman tien ruumaan tekemään
pahojaan.

Jumala sinetöi Arkin oven kiinni ja saman tien alkoi sade. Tunnette varmaan
tarinan kulun ja sen kuinka satoi 40 päivää ja 40 yötä, joiden aikana maa
peittyi veteen ja kaikki elävä hukkui. Paitsi tietenkin ne, jotka olivat
turvassa Nooan Arkissa. Siitä ette kuitenkaan liene kuulleet, että samalla
kun myrsky raivosi Arkin ulkopuolella, sisällä jatkui Nooan pariskunnan
enimmäkseen äänetön, mutta yhtä myrskyisä riita. Riidan jatkuessa punainen
rotta pääsi vapaasti tekemään tuhojaan. Se nakersi ahkerasti reikää Arkin
pohjaan saadakseen sen uppoamaan.

Ne harvat sanat, jotka Nooa ja hänen vaimonsa vaihtoivat keskenään, olivat
jääkylmiä ja tylyjä. Vaikeat olosuhteet ja päivä toisensa jälkeen jatkuva
raskas ruokkimis- ja huoltotyö eivät parantaneet heidän välejään yhtään.
Liennytystä ei tuonut myöskään se, että vaimon kissa kiehnäsi koko ajan
Nooan jaloissa. Joka kerta kun kissa puski Nooan kaavunhelmaa tai yritti
hypätä tämän syliin, se tuli hyvin tylysti torjutuksi. Nooan hermojen
kiristyminen saavutti lakipisteensä sinä päivänä kun hän kompastui
kiehnäävään kissaan ja lensi naamalleen elefantinkakkaan, jota vaimo oli
parhaillaan lapioimassa ulos lantaluukusta. Nooa muuttui sinipunaiseksi
raivosta ja viisas kissa katsoi parhaimmaksi luikkia turvaan kannen alle.
Sen sijaan kaikki Nooan ja hänen vaimonsa välille patoutunut kiukku
purskahti ilmoille yhdellä kertaa. He suolsivat ulos kaiken sen kaunan, mitä
olivat matkan ajan sydämissään hautoneet.

Sillä aikaa kun Nooan ja hänen vaimonsa hurja riita raikui kannella, rouva
Nooan kissa samoili ruumassa ja sattui huomaamaan jotain epäilyttävää.
Punainen rotta nakersi pimeässä nurkkauksessa Arkin pohjalautoja. Kissa
ymmärsi heti, mistä oli kyse ja hyökkäsi rotan kimppuun. Se puraisi rottaa
napakasti niskasta kiinni ja raahasi vastaan hangoittelevan saaliinsa
kannelle. Kissa asteli suoraan Nooan luokse näyttääkseen ylpeänä mitä oli
ruumasta löytänyt.

Nooa oli parhaillaan huutamassa vaimolleen jotain sellaista kuin että Tämä
Arkki ei ole mikään Lemmenlaiva! kun hän huomasi vierellään kissan, jolla
oli rotta suussa. Tämä tästä vielä puuttui! Hillittömän raivonpuuskan
vallassa Nooa nappasi kissaa niskasta ja heitti sen saaliineen mereen.

Minun kissani! Rouva Nooa kirkaisi kauhuissaan.

Pudotessaan mereen, kissa päästi rotan niskasta irti. Veteen joutuessaan
Paholainen otti takaisin oman muotonsa ja alkoi uida vimmatusti karkuun.
Silloin Nooa tajusi mitä oli todella tapahtunut. Hän saattoi hyvinkin olla
pelastamassa maailmaa, mutta kissa oli pelastanut hänen Arkkinsa
uppoamiselta.

Sopottaen anteeksipyyntöjä ja katumuksen sanoja rouva Nooalle, Nooa heitti
kiireesti veteen verkon ja kalasti sillä kissan turvaan. Juuri samalla
hetkellä, kun urhea kissa nostettiin vettä valuvana kannelle, aurinko tuli
ensimmäistä kertaa sateen jälkeen esille pilvien takaa. Kissa istahti
kannelle paistavaan auringonsäteeseen itsetyytyväinen ilme kasvoillaan ja
alkoi kuivata turkkiaan.

Siitä päivästä lähtien kissat ovat mieluusti paistatelleet auringossa
muistelemassa sitä päivää, jolloin Nooan vaimon viisas kissa pelasti koko
maailman.

Lähde:

**

Ristiinnaulitseminen


Älä itke minua, Äiti,
kun tulet haudalleni.


Hetken valtavuutta ylistivät enkelit,
ja taivaankansa suli tuleksi.
Isälle hän sanoi:" Miksi hylkäsit?"
ja äidille:" Voi, älä murehdi..."

Magdaleena vääntelehti itkien,
Johannes kivettyi kauhusta;
mutta sinne, missä seisoi Äiti vaieten,
kukaan ei rohjennut edes vilkaista.

Anna Ahmatova, Runot. Suomentanut M-L Mikkola



Suuren viikon alkaessa aistin tietyn tunnelman. Jo lapsena tunnistin pääsiäisen tunnelman. Sekoitus talven kuolemaa ja kevään tuloa. Kiirastorstaina on aina murheellista ja suuri perjantai on usein muistissani synkkä ja tummasävyinen, sää on melkein aina huono. Kerran paistoi aurinko, Ville-setä meni rantaan tervaamaan venettä ja naiset paheksuivat. Ennen muinoin oli perinteitä.

Jos haluat kansainvälisyyttä, mene Varissuolle käymään. Siellä jopa tuoksut ovat erilaisia ja kielet moninaisia. Keskusta on steriiliä ja aneeminen. Miksi muuten maahanmuuttajat keskitetään pariin kaupunginosaan, olisi järkevää sijoittaa vähän jokaiseen kaupunginosaan. Parempien ihmisten asuinalueelle pitäisi ehdottomasti sijoittaa maahanmuuttajia, näin maailma avartuisi ja suvaitsevaisuus kasvaisi.

Sunday, April 5, 2009

Palmusunnuntain kuulautta

Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasin varsalla. Eräs tuttu lukija tosin kertoi posottaneensa että Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasin vasalla. Meni porot ja aasit sekaisin. Virpovitsojen tausta on kristillinen. Palmunlehviä meillä ei ole, joten sitkeä paju sopii tähän tehtävään hyvin. Noidat ovat länsisuomalaista pakanallista kansanperinnettä. Nämä perinteet kohtaavat Palmusunnuntaina.

Toisaalta olen ihmetellyt miksi kotiin ei voisi tuoda pääsiäispuuta. Onhan joulupuukin. Pääsiäispuuhun voisi ripustaa pääsiäismunia ja ruusuja. Minulla on komea myrttipensas. Sopisi hyvin mutta myrtti on niipukas kukka, se voi kuolla pelkästä kiukusta. Siihen liittyy uskomuksia että kun myrtti kuolee, kuolee joku läheinen. Annoin kukan eräälle ihmiselle ja kerroin uskomuksista. Myrtti kuoli ja tuttava kertoi ettei kukaan kuollut. Mitenkähän olisi pitänyt suhtautua. Lupasin antaa hänelle uuden myrtin kuolleen tilalle. Ehkä en ripusta koristeita myrttipensaaseen. Helpommalla pääsee kun laittaa munat suureen lasiastiaan ja laakealle vadille.

Thursday, April 2, 2009

Lasaruksen lauantaina

Kalteri-ikkunasta lensi sisään linnunsulka.
Tuuli toi sen tänne
tai joku toinen toi.
Sai lojui lattialla, pitkään,
ennen kuin otin sen käteeni
-Tavallisen kyyhkysen sulka.

Nyt kerron sinulle erään vangin salaisuuden:
Kaikki kyyhkyset eivät ole tavallisia!

Gunnar Ekelöf, Trilogia

Kuka on minkäkin asian vanki. Joku voi olla traumojensa vanki, toinen yleisen mielipiteen vanki tai jonkin muun asian vanki. Jokaisella on vapaus vain umpihanki.

Vein tuttavalleni virpovitsan ja itsevärjättyjä munia. Hän ilahtui aidosti. Joimme kahvia ja puhuimme niitä näitä ja olimme rivien välissä täynnä viestejä. Lasaruksesta emme puhuneet. Lupasin ottaa vigiliasta siunatun vitsan hänelle.

Muistan Lasarukseen liittyvän teatteriratkaisun. Turun tuomiokirkossa takavuosina Lasarus juoksi haudastaan käärinliinat luikuivat vessapaprirullan muodossa. Lasaruksen kuolemassa ja haudasta nousemiseen liittyy kyllä vahvaa dramatiikkaa. Suorastaan sietämätöntä. Sitten on naiset Lasaruksen ympärillä. Martta ja Maria ja myös Maria Magdeleena, joka oli varmasti mustasukkainen Marialle, koska tämän henkinen intenssiteetti teki Jeesukseen vaikutuksen. Olen aina ihmetellyt miksi Maria ja Martta eivät voisi olla samassa persoonassa?