Tänään tunsin pitkästä aikaa sulavien lumihiutaleiden tuoksun kävellessäni lähikauppaan ja takaisin. Lunta oli satanut yöllä muutaman sentin ja heti kaikki näytti ulkona puhtaammalta.
Tapasin äimistyneen seurakantalaisen, joka kysyi varovasti mitä termi JOUKKO tarkoittaa seurakunnan sanastossa? Arvelin sen tarkoittavan yhteisöllisyyttä. Puhuja oli varmaankin unohtanut yhteisöllisyys-sanan. Sellaista sattuu kun alkaa olla 60-vuotias ja aikaisemminkin. Itsekin huomaan unohtavani sanoja ja ihmisten nimiä tämän tästä. Parhaiten tämän huomaa vierasta kieltä opiskellessa. Sanat eivät jää mieleen kovin helposti ja oppiminen on työläänpää kuin muinoin.
Toisaalta muistaa täysin merkityksettömiä asioita ja tapahtumia ja asioita, joita ei haluaisikaan muistaa.
Elämäkerrat ja vanhat kirjeet ovat epäluotettavia, mutta silti niitä kannattaa lukea.
Mistähän johtuu että päiväkirjat voittopuolisasti ovat lähes katkeria ja huolestuneitä kirjoituksia täynnä? Ehkä päiväkirjaan kirjoitetaan vain surullisia ja kaunaisia asioita. Ehkä?
No comments:
Post a Comment