Wednesday, November 26, 2008

Kirgiisialainen uni ja muita otuksia


Olen kehittänyt huovutetun hatun, jonka nimeksi tuli Kirgiisialainen uni. Aluksi se oli kuin karamelli, sitten se muuttui uhmakkaaksi. Siinä on nyt hevosenhännän oloinen koriste päälaella. Kaikesta päätellen myyjäiskausi lähestyy ja on keksittävä vanhaa ja uutta, tarpeellista ja vähemmän tarpeellista! Kuten huovutettu viinipullon lämmittäjä. Näin viini selviytyy ehjänä ja sulana kotiin pakkasella. Muista otuksista voin sanoa punasilmä myyrän, puntsikka lumiukon ja päänlämmittimen vetoisiin työtiloihin.

Itä-Suomessa vielä elää lahjan antamisen perinne ilman taka-ajatuksia. Naapurille voi antaa itsetehtyä hilloa tai lämpimäisiä, ilman että saaja alkaa pohtia mitä sen takana on. Moisen pohtimisen sijaa voi tehdä jotain itselleen odottamatonta ja yllättää iloisesti ympäristönsä. Ihminen ei tarvitse isoja asioita saavuttaakseen hyvän mielen.

Joulukuuset ovat muuttuneet persoonattomiksi koristeidensa puolesta. Siispä kehitämme kokonaan uuden muistojen joulukuusen. Näin kerran Tarmo Mannin koristeleman joulukuusen. Hän oli käyttänyt sanomalehtiä materiaaleina. Se oli vaikuttava! Tällaiset joulukuuset kertovat enemmän kuin ymmärrämmekään. Itse pidän askeettisesta koristelusta. Kaikkein rakkaimmat koristeet ovat lasteni tekemiä.
Vanhat joulukortit voi hyödyntää kuusenkoristeiksi. Tarvitaan hieman kekseliäisyyttä, liimaa, sakset ja lankaa.

Jouluikonia ei enää ehdi maalata täksi jouluksi. Onnellisia ne joilla on sellainen vanhastaan. Porissa on kohta puolin ikoninäyttely jonka teemana on Pyhä perhe. Sanalla on maallisessa mielessä kitkerä kaiku. Ortodoksisessa mielessä se on hyvä teema. Ennen menimme ryhmänä ortodoksien ja muiden samanhenkisten kanssa erilaisiin paikkoihin. Nyt menen yksin tai korkeintaan kaksin.

No comments: