Kroppa oireilee. Se on kuin lämpömittari ja kertoo että muutoksesta säässä. ei pakkanen pahasta oli mutta viima on. Tässä kaupungissa tuulee aina. Tori on nykyään täysin autio jo aamusta. 1960-luvulla laulettiin: Mä aukiolla seison, on sade sydämessäni... Nyt kohtaan erään henkilön, joka oli mukana laulamassa, kerää pulloja ja tölkkejä, hauraan näköisenä sairaseläkettä nauttivana älykkäänä ihmisenä. Elämä on meille annettu, vai onko sittenkään? Elämä ei ole reilua.
Eikä se ole reilu niitä setsemää maahanmuuttaja tyttöä ja heidän vanhempiaan kohtaan. Heidät aiotaan karkottaa Irakiin tapettaviksi. Jokin tässä Suomen maassa on perusteellisesti pahan vallassa. Mitähän Suomen hallitus keksii puolustuksekseen mikäli perhe kuolee Irakissa? Ei ainakaan sitä että: Me emme tienneet mitä me tiesimme tekevämme. Muutamille kristityille oikeauskoisille sanon että tässä ei ole kysymys vääräuskoisista jotka saa tappaa, vaan kysymys on ihmisarvosta ja elämän säilyttämisestä.
Toivon myös että länsimaat, Suomi mukaan lukien, eivät tukisi asevientiä. Länsimaiden tekopyhyys on kuvottavaa. Se on saanut aikaan mittaamatonta tuhoa Lähi-Idässä. Katselin äkkiseltään Syyrian soden aiheuttamia tuhoja lukujen valossa. Maasta on paennut seitsemän miljoonaa ihmistä. Kuolleiden siviilien määrä on mitattavissa miljoonissa ja kaupungit ovat raunioina, sairaalat eivät toimi ja uhreja on paljon enemmän kuin pystytään hoitamaan. Ruoasta ja lääkkeistä on pulaa. Amerikka ei ole pelastaja eikä Venäjäkään, sen enenpää kuin maan sisällä olevat ryhmittymätkään. Isis kaikkein vähiten.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment