Blanche Wittman eli kolme elämää. Nuorena Blanche suljettiin yhteen Pariisin kuuluisaan sairaalaan ja hänestä tuli "hysteerikkojen kuningatar" ja maailmankuulun neurologin Jean Martin Charcotin rakastajatar. Kun Charcot kuoli, Blanche parani.
Vähän myöhemmin Blanche työskenteli Marie Curien tutkimusapulaisena ja altistui siniselle säteilylle. Siitä alkoi ambutointien sarja kunnes hänestä tuli torso. Silloin hän alotti kirjoittaa rakkauden tutkimatonta ydintä.
1800 luvin lopulla hankalia naisia suljettiin mielisairaaloihin hysteriahoitoon. Minusta tämä kuuluu "miesten uhattuun historiaan." Naiset uhkasivat pyrkiessään ulos totutusta miesten määrittelemästä ahtaasta roolistaan ja niin he joutuivat hysteriahoitoon.
Yllätyin kun Seikkailupuiston ainoa miesohjaaja 1980 luvun lopulla, alkoi määritellä naisiohjaajia hysteriahoitoa tarvitseviksi. Ehkä hän tunsi asemansa uhatuksi. Hän oli myös sitä mieltä että seksin harrastaminen tuotti likaa maailmaan. Nykyään hysteria on poistettu lääketieteellisistä määritelmistä. Se on korvattu jollakin toisella nimikkeellä.
Kuolema ja kauneus olivat lähellä toisiaan. Blanchelle on annettava anteeksi.
Se säteily joka hohti kauniisti Curien suojaamattomassa tutkimuslaboratosiossa. oli kaunis kuolema. Blanchen arkku oli pieni, koska hänestä oli tullut torso. Radioaktiivisuus oli päivän sana.
Luen Per Olov Enquistin kirjaa Blanche ja Marie.
Rakkaus on universaali ilmiö.
1 comment:
Sitten myöhemmin säteilyä alettiin käyttää kaikenmoisten tautien hoidossa. Potilas kuoli, mutta olisi hän kuollut ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa.
Freud oli muuten oppilaana siellä Salpietren sairaalassa. Siis jonkinmoinen tutkimusapulainen. Samoin myös Axel Munthe, joka kirjoitti hienon kirjan nimeltä Huvila meren rannalla.
Rakkautta pidetään hengissä pitävänä voimana. Voi se olla myös tuhoavaa, siitäkin on esimerkkejä. Mielisairaaloiden asukkaissa nimenomaan, aivan varmasti.
Post a Comment