Karun kauniit kirjat

Aki Ollikaisen Nälkävuosi on kaunista kieltä karuista asioista. Siinä ollaan elämän perusasioiden kanssa tekemisissä eli hengissäpysymisessä ja nälkään ja nälän aiheuttamien tauteihin kuolemisessa. On kyse 1860-luvun suurista nälkävuosista.

Kirja tuo mieleen kuolinmessun tai kärsimysnäytelmän. Ei niin suurta surua, ettei toivonkajastusta olisi. Kirjan lopussa toivonsa jos menettänyt lähtee uimaan. Vesi on elämän lähde.

Toinen kirja jonka luin oli Anna-Lena Lundbergin Jää. Tässä kirjassa selviydytään rivakasti lähes kaikista vastaan tulevista vaikeuksista. Pastorska on uuvuttavan tomera ja osaava. Hän on kyllä Martan perikuva. Pappi "mariamaisen" haaveellisena edustaa henkisyyttä. Mariavertaus on hieman piikikäs luterilaisuuden yhteydessä: luterilaisuus siivosi Marian näkymättömiin ja tilalle kirkkoihin tuli pönöttäviä miehiä. Kuitenkin juuri saariston karu luonto vertautuu luterilaisuuteen mielestäni hyvin. Luonto ja luterilaisuus ovat riisutut lähes kaikesta "tarpeettomasta"

Ulla-Lena Lundberg kirjoittaa rationaalisen etäännyttävästi, mikä on hyvä. Hän on jossakin haastattelussa sanonut olevansa ulkopuolinen, niin kuin usein kirjailijat ovat. Lukiessa tulee sellainen olo että kaikki ei ole aivan niin hyvin seurakunnassa kuin näyttäisi olevan.

Pastorskan estyneisyys tunteiden ilmaisussa on hyvinkin tuttua ja tunnistettavaa suomalaisessakin kulttuurissa.

Anna-Lena Lundbergin Jää ei ole helppo kirja lukijalle. Ei ainakin minulle. Eikä kirjan tarvitse olla helppo, eikä sen tarvitse viihdyttää. Väheksymättä tietankään viihdekirjoja; niillä on oma tilauksensa elämän eri tilanteissa.