Puolalankatu Turussa on jykeiden kerrostalojen ja kauniiden, tilavien puutalojen katu. Puolalankadussa on aina ollut jotain erityistä. Tavallaan se on Taidemuseon takapihalla ja taidemuseon lasinen uuslisäke näyttää absurdilta graniittiin hitsatulta kurtisaanilta.
Erään talon pihalla oli kurkiveistos. Jussi Mäntysen veistämä Kurjet pesällä.
Puut hohtivat keltaisen eri sävyjä. Nurmikot ovat vihreitä, kuten ne ovat aina.
Ennenvanhaan ei yksityistalojen pihoilla niin vain kurvattu. Taidokas kulunestorakenne Puolalanpuistossa alla:
Taidemuseon mäeltä voi nähdä suoraan toiselle mäelle. Liikenne soljuu läpi tihkusateen Aurakatua, jatkuen Kaskenkatua, Vanhan hautausmaan ohi Helsinkiin ja sieltä Pietariin ja Siperiaan asti, jos olisi sinne päin meno.
Oikealla puolella alkaa Rauhankatu, Portsan puutalot näkyvät silhuettina kauempana, samoin Mikaelin kirkko. Jos tuulisi sieltä suunnalta, voisi haistaa meren tuoksun. Meren tuoksu on jotain muuta kuin tunkkainen joki.
Lenin-setä asuu kiveen hakattuna Aurakadun yläpäässä. Hän ei auo päätään, muut hänenkin edestä. Hän katsoo kauas katujen päähän asti ja kaipaa kotiin. Dosentti on ottanut oudon pestin. En ole aivan varma tarvitsevatko venäläiset äidit puolustajaa. He ovat vahvoja äitejä vaikka ovatkin nyt vieraassa perhekulttuurissa.
Taikkarin mäellä on kesäisin vilskettä. Näin lokakuussa on hieman hiljaisempaa.
Lenin ei asettunut filmille eikä Taikkarin mäen möhkälepatsaskaan läpäissyt sensuuria. Alla protestina yleisilmekuva: keltaista.
No comments:
Post a Comment