Tuesday, October 16, 2012

Kauneus pelastaa maailman II


Etsin kirjahyllyistämme filosofi Martin Heideggerin teoksia. Erityisesti Taideteoksen alkuperä teosta. En löytänyt tämän jatkuvan kaaoksen keskeltä.

Syy kyseisen teoksen etsimiselle oli jokirannan kaiteelle asetetut kengät. Heidegger kirjoittaa tai havainnollistaa van Goghin maalauksen Kengät avulla taiteen alkuperästä ja kauneudesta.

Ulkona satoi hieman räntää ja kylmänkostea viima tunki syvälle. Pimeys hiipii aikaisemmin ja aikaisemmin; juuri nyt voi havaita harmaan sävyjä paljon. juuri nyt on hyvä syventyä kirjoihin. Parhaillaan luen SusuPetalin Goottiemon kauhulipasta ja se on lohdullinen kirja, ja sopiva metrossa tai bussissa luettavaksi. Sitten on Afganistanilaisen Atiq Rahimin Maata ja tuhkaa afganistanilainen tarina.


Ismael Kadaren Seuraaja on lukukokemus ja kirjailijan saatesanat alkulehdellä ovat suuntaa antavat. Romaanissa Seuraaja kuvatut tapahtumat ovat osa ihmiskunnan ikuisia muistoja, jotka nousevat yhä uudestaan esiin, kuten meidänkin aikakaudellamme on usein tapahtunut. Tämän vuoksi niiden samankaltaisuus aikamme tapahtumien ja henkilöiden kanssa on väistämätöntä

Olen päättänytt tutustua kunnolla pohjoismaiseen dekkarikirjallisuuteen. Nyt on sen aika.

No comments: