Japaninhumala aloittelee kiipeämistään kuistin kupeessa. Heräsin kummipoikani kesäloman myötä pohtimaan lasten paikkaa koulujen loputtua. Pienissä maaseutukeskuksissa näyttäisi olevan leirejä ja päivätoimintaa tarjolla. Markku Pölösen Onnenmaa-elokuvassa on riemastuttava lapsirooli. Onkohan tällä tavalla ihania pikkupoikia enää olemassakaan? Luonto ja eläimet ovat hyväksi kenelle tahansa, ja lapsille erityisesti.
Ilomantsin lehmäleirit olivat kuulemma suosittuja erityisesti poikien keskuudessa. Lehmät ovat terapeuttisia hyötyeläimiä.
Seikkiksen tapaiset lasten olopaikat ovat varmasti hyödyllisiä ja tarpeellisia. Kuulin jostakin että (osittain) Seikkis toimii nykyään liiketaloudellisin perustein. Se ei ole ihan huono asia. Seikkiksen paikalla ollut talo oli alunperin Puutarhakoulun pitsikoristeinenn rakennus jonka kaupunki päästi huonoon kuntoon ja paloi; kuten ne usein palavat Turussa. Nykyinen rakennus on jo toinen, koska edellinenkin rakennus paloi osittain. Luin jostakin että nykyinen rakennus on käynyt toimintaa vastaamattomaksi ja tarvittaisiin uusi.
Itse ehdottaisin että kaupunki antaisi muutaman hehtaarin metsikön jostain ja lapset saisivat keksiä siellä itse tekemisensä. Läsnäolevia ohjaajia taustalle valvomaan etteivät lapset satuta toisiaan ja itseään, sillä lapset eivät ole sieviä, pieniä enkeleitä ollenkaan. Näistä lapsista kasvaisi ehkä innovatiivisiä kansalaisia jotka eivät olisi uusavuttomia.
Eikä tällainen metsä toimisi fiilispohjalta.
Kiinalainen viisaus: Sen minkä kuulet unohdat. Sen mitä näit, muistat. Mutta sen minkä elät; vasta sen ymmärrät.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment