Syrjäyttäminen on suunniteltua ja tarkoituksellista

Luin Jouni Lehikoisen kirjoituksen Murheellisten laulujen maa? Portsan verkkolehdestä.
Se synnytti ajatuksia olemisen sietämättömästä pakosta. Luulen, että me elämme onnellisuuden harhassa. Ihmisen ei kuulu olla onnellinen. En edes tiedä mitä onnellisuus on. Ihmistä ohjaa tyytymättömyyden olotila. Aina kun saavuttaa jotakin, automaattisesti alkaa tavoitella vielä parempaa. Taiteessa tämä lienee luonnollista.



Nuorten mielenterveyden häiriöt ja syrjäytetyksi tuleminen on oire jostakin. Lapset ja nuoret uhrataan elinkeinoelämän vaatimusten alttarilla; he ovat maksumiehiä vanhempiensa orjatyön tekemisestä. Jotkut nuoret ovat valinneet toisen tavan elää. Jotain pitäisi tehdä todella: vanha autoritäärinen työkulttuuri ei toimi tässä yhteiskunnassa enää. Minä en enää usko että syrjäytettyjä ihmisiä halutaankaan auttaa. Uskon että syrjäyttäminen on tarkoituksellista ja suunniteltua.
Mitä sellainen ihminen joka (luulee elävänsä) elää turvassa, tietää ihmisen todellisesta hädästä. Ilman unelmia ei kukaan selviydy.