Sunday, October 9, 2011

Kupittaan kadulla on puutaloja pitkälti


Kävelin leppeässä myöhäissyksyn säässä pitkin Kupittaankatua. Siellä riitti puutaloja pitkälti. Jossain vaiheessa poikkesin puutaloasuntoon, jonka piti olla peruskuntoinen ja yhdessätasossa oleva, vanha asunto. Ei ollut. Suuri oli ja yhdessätasossa mutta ei mitenkään peruskuntoinen siinä mielessä kuin minä termin käsitän. Ehkä odotin 1900-luvun alun alkuperäistä tyyliä.

Kaskenkatu 15. pihalla tyhjennettiin taloja romuista. Talojen pitää olla tyhjät viikonloppuun mennessä. Saamieni tietojen mukaan talojen, kadun varrella olevan 1832 rakennetusta empiretalon ja pihalla olevan nikkari-jugend talon, säilyttämiseksi on tehty anomus jonnekin ja sen käsittely vie noin vuoden. Olisiko ollut viisaampi pitää muutama vuokralainen vielä vuoden, sillä se olisi ollut talojen kannalta turvallisempaa kuin autioittaminen. Kaipa säätiö on korjauttanut tai tilkinnyt vuotavan katon, sillä ämpäreiden tyhjentäminen vintistä vie aikaa ja resursseja. Säätiö on ilmoittanut asukkaille että teknisten ongelmien vuoksi asukkaat häädetään. Mitä ovat tekniset ongelmat? (Toivoa sopii etteivät talot pala mystisesti.)Talot omistaa nykyään sairaala Turunmaan säätiö.

Aurinko häikäisi, vettä ropsutteli pikkuisen ja joki oli kaunis ja tyyni. Ruskaiset puut kuvastuivat sen pinnasta. Jouluun ei ole kuin reilut kaksi kuukautta.

No comments: