Wednesday, October 26, 2011

Ihmisyyden unohdus Littoisten verkatehtaalla

Littoisten Verkatehdas sijaitsee Liedon kunnan Littoisten järven rannalla. Verkatehdas perustettiin 1700-luvulla. Nykyään tehdasmiljöössä asuu varakkasta ja valikoitunutta väkeä. Muutaman kilometrin päässä on Varissuon monikulttuurinen asuinalue, siellä asunnot ovat huomattavasti huokeampia kuin Littoisten verkatehtaalla.

Eilen katsoin TY2 Ajankohtaisen kakkosen. En uskonut silmiäni ja korviani kun alettiin puhua Littoisten Verkatehtaan kehitysvammaisten asuttamisen vastustajien suulla. Lienevät varakasta ja sivistymätöntä väkeä. Heidän asuntojensa myyntiarvo ei ole suhteessa kehitysvammaisiin. Jos on, niin vika on muualla kuin kehitysvammaisissa. Ja toisaalta pitääkö kehitysvammaisia rangaista noin sivistymättömillä ja rakkaudettomilla naapureilla?

Museoviraston huoli kulttuurihistoriallisen rakennuksen interiöörien säilymisen puolesta on ymmärrettävää ja sillä ei sinänsä ole tekemistä kehitysvammaisten kanssa.

Kehitysvammaiset ihmiset ovat hyväntahtoisia, rakkaudellisia ja positiivista energiaa levittäviä erityisihmisiä. Olen ollut kehitysvammaistyössä ja tehnyt taidetta heidän kanssaan. Minulla on vain hyviä kokemuksia kehitysvammaisista ihmisistä. Heillä on myös rytmitajua ja joillakin jopa kyky ilmaista itseään tanssin keinoin. Aikamme ulkoinen kauneusihanne ei varmaankaan toteudu monenkaan kehitysvammaisen kohdalla, ja ei se toteudu minun eikä monen muunkaan ihmisen kohdalla. Kehitysvammaisten ihmisarvoa ei saa loukata.

Kuka tahansa meistä terveistä ihmisistä voi joutua liikenneonnettomuuteen ja vammautua loppuelämäkseen. Mikään ei ole varmaa. Ei edes rahan mahti.

No comments: