Vainojen uhrien muistopäivänä tammikuussa 2019.
Valkoisella lumella tassun jäljet. Pakkasta -18.5. Aurigon säteet eivät vielä lämmitä. Ne valaisevat maiseman ja mielen. Jossakin varjot ovat syviä.
Ajattelen Maria Pariisilaista. Hän meni kuolemaan erään äidin sijaan jotta lapsilla olisi elämä, äiti ja tulevaisuus.
Pietarin historiaan kuuluu myös Neuvostoliiton historia ja Leningradin piirityksen 900 päivää. Saksalaiset piirittivät kaupunkia 900 päivää ja kaupunki muuttui nälän, kuoleman ja kylmyyden tyyssijaksi. Kuolema oli niin läsnä että se muuttui jokapäiväiseksi. Ihmiset vetivät pitkin Nevan jäätä ruumiita kelkoilla tai kuka milläkin.
Kesäisin organisoiduttiin luudanvarsiin ja lakaistiin katuja ja torjuttiin nälkäisiä rottia. Jos kuvittelitte että rakkaus oli kuollut kaupungista, niin erehdytte. Se vain muutti muotoaan ja kohdetta. Kaupungissa oli kulttuuritoimintaa, konsertteja, runotapahtumia ja kuolemanteatteria ihan käsinkosketellen. Näistä tapahtumista on kulunut 75 vuotta. Pietarissa on muistelun aika.
Holokaustin vainojen uhrit toivottavasti ovat kaikkien muistissa vaikka koulujen historiabopetus onkin kärsimässä inflaation.
Vainonot muuttavat nykyään muotoaan ja käyvät vaikeammiksi tunnistaa.
No comments:
Post a Comment