Kuulin aikoinani tutkimuksesta jossa kerrottiin mikä vaikutus lapsuuden kodin asumismuodolla asunnon valintaan. Joku tykkäsi asua hellahuoneessa sillä hän oli asunut sellaisessa äitinsä kanssa. Hän päätyi aina alkuperäiseen hellahuoneeseen ja oli mielestään onnellinen, vaikka äiti ei enää jakanut sitä hänen kanssaan.
Minä olen kotoisin maalaistalosta, en totta vie selviytyisi sellaisesta asumisesta. Maatalonemännät ovat ihan oma lajinsa. Topakoita jokapaikanosaajia. Omakotitalokin vaatii jatkuvaa korjausta ja huolenpitoa, joten sekään ei käy. Minun kohdallani meni metsään päätelmät.
Joulun aikaan haaveilin asuvani puutalossa jonka ikkunohin voisi takentaa pyhäyötarinan. Onkohan se luvallista enää? Jos vastapäätä asuisi vihamielinen asukas saisi kai pelätä. Pitää kehitellä tätäkin.
Haluan asua puutalo-osakkeessa. Olen melkein koko ajan asunut sellaisessa. Portsan aika oli hyvä asunto ja riitainen asukaskunta. Kaipaan edelleen sitä asuntoa. Siellä oli työhuone ja muitakin huoneita. Mieheni on hellahuonehenkilö ja työskenteli keittiössä, joka oli kyllä yksiön kokoinen. Hänkin tunnustautuu lapsuuden hellahuonehemmoksi. Tämä nyt ei oikein onnistu noin 6000 kirjan kanssa enää.
Lonttisten kaupunginosassa on mielenkiintoisia puutaloja. Tämä on entistä köyhälistön aluetta.
Kuvan talo on entinen rautatiläisten talo. Taloa on korotettu toisella kerroksella joskus kauan sitten. Se tekee hieman makasiinimaisen ilmeen. Talo on korjattu hyvin ja hintavasti. Tässä asunnossamme on iso keittiö joka on osittain ammattiliiton etäpistetyöhuoneena nykyään.
Täällä ei olla yhteisöllisiä, introverttien toiveuni.
Ilta pimenee. Taivaalla loistaa kuunsirppi.
No comments:
Post a Comment