Aamu tuimaan muistin opetuksen luopumisen ja todellisen antamisen olemuksesta.
Eräs hyvin toimeentulevan perheen tytär kertoi isälleen, joka oli kirkollinen henkilö, että oli päättänyt antaa yhden nukeistaan käyhälle tytölle. Useat nuket olivat vierekkäin pöydällä. Tyttö valitsi kaikkein kuluneimman ja nuhjaantuneimman Molla-Maijan. Hän ei ollut leikkinyt sillä enää aikoihin.
Tytön isä, joka hyvin viisas, sanoi: Antamalla pois tuon hylätyn ja kuluneen nukkesi et luovu mistään sinulle tärkeästä. Haluavat vain päästä eroon siitä ja uskottelet itsellesi tehneesi hyvän teon. Et tunne luopusmisen tuskaa antaessasi pois sinulle tarpeettoman nuken, itseäsi ajattalet. Anna hänelle uusi posliininukkesi niin tiedät millasta on luopumisen tuska.
En muista pystyikö tyttö luopumaan posliininukestaan.
Näitä mietin myös kävellessäni operaatio ruokakassi kojujen ohi. Miksi kaikkein köyhimmille, joilla jokapäiväinen leipäkin on liian kallista, annetaan vielä hyväosaisten rytkyjä jotka eivät lämmitä. Yleinen ajattelu menee juuri tätä rataa päästessään vanhoista lumpuista eroon. Antakaa joskus ihan uusia ja itselle tarpeellisia vaattteita. Hyvämieli on helppo saada. En usko että nykyinen maallistunut kristitty tulee edes ajatelleeksi paitansa riisumista palelevan lähimmäisen hyväksi.
Turussa lämpätila on +- nollassa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment