Keskiluokkaisen perheen painajainen venäläisessä (ehkä Siperiassa) kaupungissa on kujanjuoksu kuoleman kanssa.
Roman Sentsin kirja, Jeltysevit, erään perheen rappio on karu ja iloton kuvaus nykypäivän Venäjltä. Jos tavallisen ihmisen elämä Neuvostoliitossa oli tasaista ja turvattua köyhänäkin, on nykypäivän Venäjä raaássa kapitalismissaan armotonta epäonnisille, tai onnensa kokonaan menettäneille. Tunnelin päässä ei ole edes häivähdystä valosta, vääjäämättä henkilöt kulkevat kohti lopullista tuhoa.
Perheen isä työskentelee humalaisten selviämisasemalla miliisinä. Hänen vaimonsa on kirjastonhoitajana. Nuorin poika joutuu vankilaan, peradoksi nynnystä joka kerran tappeli, toinen poika lusmuilee kotona ponnistellen ylös sängystä aamuisin halu jäädä peiton alle on kova. Hyvinkin tavallinen virkamiesperhe Venäjällä.
Kun isä saa potkut, äidin palkka ei riitä, ja niin mennään Tatjaana-tädin luo kyläpahaseen jossa on yksi sateenpieksämä kuoppainen raitti. Se on perheen äidin kotikylä josta hän on paennut paremman elämän perässä. Kylä on vanha kuten äiti-Venäjäkin on. Kylässä ei ole työtä, asunnossa ei ole suihkua eikä sisä vessaa. Rapistuvassa talossa asuu Tatjaana-täti, hänellä on kanala ja runsaasti säilöttyä ruokaa ja hän ei haise vaan on puhdas ja puuhakas venäläinen mummo joka on tottunut selviämään.
Tässä kirjassa ei kerrota kärsimyksen jalostavasta vaikutuksesta, kyse on pahasta joka on tullut jäädäkseen. Ei, tässä ei kirjoiteta sananvapaudesta tai ihmisoikeuksista ja niiden myöhemmästä romahtamisesta. Tämä tarina on tavallisen ihmisen arkielämästä ja siihen liittyvien lupausten kariutumisesta. Tässä kirjassa ei ole satiirista huumoria, tämä on kuvaus ihmiselon raadollisuudesta silloin kun toivoa ei enää ole. Se tarkoittaa moraalin rappiota. Moraalin rappiota kuvataan perheen äidin näkökulmasta. Alussa hän on meoraalin ja eettisyyden tukipylväs, lopulta hän kurjuuden keskellä on mukana pimeän viinan myyntiringissä. Näissä olosuhteissa inhimillisyys katoaa.
No comments:
Post a Comment