Kävelin lähikauppaan kumisaappaa jalassa. Lumi sulaa kovaa kyytiä ja vettä on teillä ja kaduilla, lumisohjo hidastaa kävelyä. Sohjoinen loskakeli tuo aina mieleeni Salli Salmisen romaanin Katriina. Luin sen nuorena, siis sen huonon suomennoksen aikojen alussa, ja se kolahti. Minulla on erinäisiä mielenkuvia kirjasta, yskinäisyyttä, voimakkuutta, lujuutta ja tiedostavuutta elämästä. Katriina on vankka ja luja. Hänen miehensä on maailman suurin valehtelija jopa niin että on maailman rehellisin ihminen. Lapsi kuolee, Katariina rakentaa arkun, mies ei pysty tai ei osaa. Mies on merillä. Merkillistä on se kohta jossa Katriina saa kuorittua maitoa ihan ilmaiseksi rikkaalta tilanomistajalta. Hän on kiitollinen mutta hänen kohtalotoverinsa valistaa häntä etteivät nuo ihminet anna mitään ilmaiseksi, heillä on aina jokin saatava. Lukisin mielelläni kirjan uudelleen, mikäli joku suomentaisi sen hieman paremmin.
Oleellisin ja vahvin mielenkuva kirjassa on märän lampaanvillan haju. Kirja sijoittuu jonnekin Ahvenanmaan saaristoon. Katariina istuu puunrungolla, sataa märkää lunta, lapsi liikahtaa kohdussa ensimmäisen kerran. Lämpaat on saatava kiinni kartanon lampolaan. Rikar herra yrittää raiskata Katariin mutta Katariina nostelee raiskaajaa kuin perunasäkkiä kellariin, ulos.
Yksi muistinkuva kirjassa on kirkossa pylväiden takana seisovat köyhät ja sorretut. Lopulta Katriina lopettaa kirkossa käynnin kokonaan sillä siellä ei ole hänelle mitään tarjolla. Tuttu teema tänäänkin kirkon pylvään takana olevat näkymättömät. Kirkot ovat pahimmillaan rikkaiden ja koulutettujen näyttäytymispaikkoja kuin kokkarit ehtoolisviinin äärellä. Profiilin kohottajat, teatteritekijät ja muut oman kunnian kohottajat. On sitten muututtu joissakin asioissa Jeesuksen aikojen.
Väitän että nykyisiä kirkonmenoja häiritsevät näkymättömät ja pylvääntakaiset. Olisi varmasti mukavaa olla "sisäsiittoisessa" yhteisössä mukana. No ei kyllä olisi.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment