Thursday, November 19, 2015

Viipuri meni ja osa sieluani jäi sinne ikuisesti

Tito oli kuollut ja Balkanilla riehui sota. Makasin tutkimuspöydällä sairaalassa ja sanoin lääkäreille että olin ollut sairaalalottana rintamalla, joten olin valmis lähtemään Kroatiaan vapaaehtoistyöhön. Lääkärit katsoivat toisiaan, ja sitten vanhempi lääkäreistä sanoi että minun olisi parasta nyt siirtää sotamatkaani sillä Teillä on sydänkohtaus meneillään ja joudumme laikkaamaan ehkä piankin.

Seuraavaksi heräsin leikkauksen jälkeisestä tokkurasta. Minulle oli tehty isohko sydän operaatio. Sitten kuulin että eräs turkulainen näytelmäkirjailioja oli valittanut ohi kiilaamisesta, arvellen vaikutusvaltaisilla sukulaisillani olleen osuutta asiaan. En tiedä miten valituksen kävi, se ei ollut minun asiani. Enkä lähtenyt Kroatiaan. Lääkäri oli luvannut minulle elinaikaa noin kymmenen vuotta. Kirjoitin henkilökohtaista Viipuri kirjaa omaisilleni. Venäläinen taideopiskelija piirsi kuvat ja sai minimaalisen korvauksen joka oli hänestä ruhtinaallinen. Auroora kustannus ei kustantanut kirjaa koska siinä oli liikaa kuvia. Siitä tuli omakustanne lähimmille sukulaisille.

Sota muutti kaiken. Viipuri meni ja osa sielua. Eikä se sotajunassa tavattu poika, jolla oli veden väriset silmät, ollut kestävä onni. Hän esitteli itsensä Esko Sillanpääksi. Jatko olikin sitten yhtä julkisuutta Nobel-kirjailijan miniänä, avustajana ja sitten pakenin Lontooseen, kun apteekin tytön vatsa Hämeenkyrössä alkoi ilmaista itseään. Kun palasin Tukholman kautta takaisin Helsinkiin oli apteekin tyttö taas raskaana. Luovutin ja otin eron sillä pitihän lapsilla olla isä. Taatalle minä olin edelleen lempiminiä.

Sitten minusta tuli liikenainen.

No comments: