Kirjaston käytävällä tuli vastaan tuttu. Hän sanoi ettei enää kolmeen vuoteen ollut pystynyt lukemaan mitään. Hänellä oli todettu Alzheimerin tauti viisi vuotta sitten. Sama koskee elokuvia. Hän ei voi mennä elokuviin kuten ennen, hän ei pysty seuraamaan elokuvaa ja istumaan paikallaan. Jäljelle jää sosiaaliset kontaktit ja kävely, joskus kymmenen kilometriä päivässä. Hän löytää kotiin kyllä ja muistaa oleellisimman.
Ajattelen että musiikki on varmasti se taidemuoto johon Alzheimerpotilaat voivat suvereenisti osallistua ja luulen että tanssi myös. En tiedä, mutta luulen niin.
Sitten tapasin ihmisen joka sanoi että hänellä oli kaksi vanhenpaa veljeä. Hänen äitisä ei pitänyt hänestä ja oli sanonut keskimmäiselle veljelle että tämän ei olisi tarvinnut mennä tädin luo väliaikaiseksi kasvatiksi ellei Tuota olisi. Keskimmäinen veli aloitti elämän pituisen vihanpidon ja kiusasi ja hakkasi kun silmä vältti.
Sitten hänet lähetettiin mummo luo maalle muutamaksi vuodeksi. Hän ei muuta aikaa muista lapsuudestaan kuin tuon mummolassa olon. Ajattelin että hän on ollut sokissa koko lapsuutensa ajan. Muisti ei suostu muistamaan varhaislapsuutta.
Maailma on outoja tarinoita täynnä. Joskus olisi parenpi ettei vanhempien elämää tutkailtaisi arkistoista. Yksi tuttava löysi vanhempiensa tiedoista otteen avioeroaoikeudenkäynnistä. Hänen äitinsä paljastui avionrikkojaksi ja syylliseksi avioeroon. Pitääkö mennä penkomaan arkistoja, sillä totuus ei ole aina hyväksi tietää, ainakin minun mielestäni.
Uunissa räiskyy kuusipuut. Ilta on jo pimentynyt ja ajattelin katsoa norjalaisen sekkarisarjan Mustamaalattu illalla. Pohjoimaiset dekkarit ovat yleensä hyviä, vaikka Ängelby rupesikin naurattamaan eilen. Jotenkin meni pokka sen kanssa. "Laatikko ukko, laatikko ukko.." Sitten sieltä paljastui egyptiläinrn muumio sargofakissa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment