Tässä muistuma kesältä ja lämpimistä päivistä, montako niitä oli? Miksi ihmiset nykyään panikoivat kuoleman kohdattua, lähelle tulleena. Kulttuuristamme on kohta kadonnut osa ihmisen kohtaamisen luonnollisesta tavasta. Yksin asuvia vanhuksia pitäisi pitää silmällä ja yrittää auttaa, vaikka jotkut vanhukset eivät halua tulla autetuiksi. Jokin turvaverkosto jolla estettäisiin ruumiin lojuminen kuolleena viikkoja. Luonnollinen kuolema on luonnollinen, mutta jotain riipaisevaa on siinä että yksin.
Joskus ajattelen Silta sarjan Sagan tapaa täräytellä ytimekäs paljas totuus omaisille. En tiedä onko hienosäätö aina hyväksi. Kerran olin etsimässä työhunetta kun paikalle talsi kaksi raavasta miestä ja ensimmäiseksi tokaisivat: Tosako se ruumis makasi Siinähän se oli maannut. Ruumis. Lattialankut olivat ruvenneet elämään ja poistettu ja ... menin ulos haukkaamaan happea ja ikävä kyllä ihmisiä lappoi sisään katsomaan missä ruumis oli nukkunut. Aloin nauraa ja sitten nyyhkiä. Nuori nainen kiljui että kuolemassa ei ole mitään nauramista. Minä en tiennyt että siellä oli ollut kuollut kauan. Rottia ei sentään ollut kuten edellisessä.
Herra Armahda.
No comments:
Post a Comment