Myöhäissyksyn aamussa soi mietoon pakkasammuun sopivan kuulas musiikki. Talo on hiljainen, itkevä koira jossakin huoneistossa lienee nukahtanut. Eräänlaista musiikkia sekin, varsinkin aamuyöllä.
Katsoin Areena elokuvan Toisten elämää. Se kertoo DDR:n viimeisistä vuosista ja Stasin vakoilijasta joka tekee yllättävän teon, ja joutuu lopulta kellariin lajittelemaan kirjeitä. Tarina on karu mutta se kerrotaan kauniisti. Vakoilun kohde on taiteilijakoti ja sen asukkaat ja vieraat.
En viihdy tässä ajassa jota parhaillaan elän. Tapahtuu liian paljon että voisi nähdä selvästi. Tiedän etteivät nykyajan ihmiset pidä kärsimyksen merkityksestä maailmassamme. Kärsimyksen kieltäminen on valheellista ja silkkaa mukavuudenhalua. Parenpien ihmisten eristäytyminen omille vartioiduille alueilleen on pakoa todellisuudesta. Kärsimys ei tunne minkään laisia rajoja, se on läsnä aina.
Kärsijät seurakunnissa yleensä ajetaan kärsimään muualle. En pidä sitä enää pahana, koska asiat selkiytyvät kaukaa katsottuna. Seurakunnat kärsivät yhteisöllisestä pelosta jonka kohde on joku henkilö tai pieni toisinajattelija ryhmä. Missään muualla en ole huomannut niin selkeästi vallan valheellisuutta kuin pienissä seurakuntayhteisoissä. Ihmisarvo ei ole korkealla kun siellä taistellaan.
Luova Toiminta ei ollut uskovaisten yhteisö. Muistan erään naivin ohjaajan lauseen: sinä et huomaa mitään kun sinua savustetaan pois ja keinot ovat todella halpamaiset. Tiesin ja näin kaiken ja kirjasin ylös. Demarit menettivät uskottavuutensa jo silloin ja kokoomus samoin. Demarien ja kokoomuksen kuherruskuukausi Turussa jatkuu edelleen.
No comments:
Post a Comment