Friday, January 20, 2017

Suomi 100 vuotta V



Lumi on taikaa. Ainakin tuossa kuvassa. Vastapainoksi edelliseen kirjoitukseen kerron sen vähän, minkä tiedän vuoden 1918 punahuorista ja susinaaraiksi nimitellyistä aatteesa puolesta punaisten puolella olleista naisista. Ilmari Kianto keksi susinaarttu nimityksen. Hän oli Suomussalmelaisen pappilan kasvatti ja haaremin kannattaja. Hän kylpi naistensa kanssa; hänellä oli odotuksia naisen tehtävästä. Se lienee ollut hyvin vanhatestamentillinen. Hän ampui kerran vanhan vaatekaapin oveen koska luuli siellä olevan jonkun naistensa rakastajan. Punaisia naisia hän ei tiettävästi ampunut.

Hennalan harjulla, mäntymetsässä ensin raiskasivat ja sitten tappoivat, Uudeltamaalta tulleet, ja Inkoossa ja Siuntiossa etnistä puhdistusta suorittaneet suomenruotsalaisen häirikkö pataljoonan jäsenet. Naisten ja lasten joukkoraiskausmurhalla ei löytynyt puolustajia. Veijo Meri kirjoitti tästäkin historiallisesta tapahtumasta jossakin kirjassaan. Historian kirjoituksessa nämä naiset ja lapset on sivuutettu ja kuoliaaksi muistonsa vaijettu.

Punaiset naiset ja lapset, jotkut jopa sylilapsia vielä, Murhattiin ja joukkohautaan haudattiin. Tänään kuulin että erään persu kansanedustajan yhtyeessä on laulettu punahuorista. Lotat eivät olleet huoria, ei edes edustuslotat. Eivät punaiset naiset olleet huoria. Huorille maksetaan palveluistaan, nämä tässä saivat kuulan kalloonsa.

Turussa sateli aluksi raskasta lunta, nyt on nuoskaa lunta maassa josta voisi tehdä lumilyhdyn. Lämpöasteita 1,2. Harmaan sininen ilta.



No comments: