Wednesday, January 18, 2012

Muistoja, taloja ja numerologisia lukuja

Luostarinsininen lasinen kynttilänjalka jossa on lämpimän oranssinen kynttilä tuo mileeni Rudof Koivun kuvittamat lasten sadut. Hän mietti miksi se oli tuotu hänelle lahjaksi kynäilijöiden vieraillessa. Lahjaidean oli keksinyt näyttelijän vaimo. Siihen sisältyi viesti ja merkityksiä. Mietin mitä he olisivat tuoneet jos henkilö ei olisi ollut viipurilainen, vaan turkulainen? Voi olla että lahja oli "ryssähtävä". Voi olla ettei se ollut tietoisesti.

Yksi klisee johon törmää vieläkin on viipurilainen nousukkuus. Mitähän mahtaa olla turkulainen nousukkuus? Selvinnee tutustumalla Turun kaupunkihistoriaan. Viipuri oli Suomen ainoa todella keskiaikainen kaupunki ja oli myös kansainvalinen kaupunki ennen kuin muualla Suomessa alettiin puhua kansainvälisyydestä.

Keltainen jugendtalo, tiedättehän sellaiset joissa on alaosa tiiltä tai kiveä ja yläkerros puuta. Koristeellisia yksityiskohtia löytyy kyllä. Kaunis talo tummuvaa iltapäivän valoa vasten. Jotakin kiehtovaa siinä oli. Aivan kuin kutsui astumaan sisälle. Talojen kohdalla lasken aina asuntojen numerologisia värähtelyjä. Minulle otollisia numeroita ovat 1, 3,6,9,. Nelonen on karmanlukuni mutta sitä voidaan kiertää asuntoja ajatellessa. Ykkönen tarkoittaa johtajuutta ja vakiintunutta asemaa. Kolmonen on hauskan huoneiston luku, kutonen tasapainon ja kodikkuuden, yhdeksikkö kosminen ja universaalinen luku. Siihen sisältyy vastuullisuus ja parhaimmillaan erakkomaisuus hyvässä mielessä; tienäyttäjän ja vuorella seisoja. Yksinäisyyden selättäjä. Luku 9 on henkisyyden yksi taso. Yhdeksän elämänlukuna kaikki kuuluu ihmiskunnalle, ei minulle itselleni. Numero syntyy kun lasketaan kaikki osoitteen luvut yhteen ja otetaan pienin yhteinen luku.(Postinumeroa ei pidä huomioida) Xkatu 13a 5 =1 (a=1) tai 12b 8= 4. Olen huomannut että yliopistohmiset asuvat usein luvussa 7 tai 11. Ne ovat henkisyyden lukuja. 11 on korkean hengellisyyden luku; joillakin piispoilla on tuo luku.

Meillä mieheni ja minun luvut täsmäävät hyvin asuntojemme lukuihin.
Henkilökohtaiset luvut muodostuvat ihmisen syntymäajasta ja nimen kirjainten pienimmästä yhteisestä luvusta. On asuntoja jotka suorastaan työntävät ulos ja
jotkut eivät "päästä" edes sisälle vastenmielisyyden tunteen synnyttyä jo pihalla.

No comments: