Tuesday, January 20, 2009

Maanalainen kirjasto

"Olen uskon lapsi ja lapsi vailla uskoa." F.D.

Puutalo elää. Kun ilmantila ulkona vaihtuu, puutalo reagoi. Sisällä on lämmintä, mutta talo hengittää ja saa tuntemaan vilua. Tässä kaupungissa tuulee aina. Useimmiten se on vihamielinen. Kaksi samuraihenkistä mummoa urheili joen jäällä. Onneksi he älysivät tulla rannalla, sillä jää on petollista, eikä joen vesi ole siunattua, kuten Kiovassa.
---
Piispa Ambrosius on puhunut. Eikä siihen ole lisättävää, sillä en ymmärrä markkinoita ja kasvun ideaa. Minusta olisi parempi lakata kasvamasta ja ajatella tulevia aikoja. Minusta tuntuu että hänen sydämensä on varastettu ja laitettu pankkiholviin tai pakastettu. Avain on jossakin, unohtunut tai järven pohjassa. Ehkä Suuri myyttinen hauki on nielaissut sen. Hauki on niin vanha ja ovela ettei se jää pyydykseen. Olen nähnyt kerran sellaisen hauen laiturilla istuessani. Se tuijotti silmiini ja haukotteli niin että leukaluut soi.
---
Maailmankaikkeus on saanut uuden presidentin. Hänellä on vaikeita tehtäviä edessään.
---

On surullista että kirjastoja lopetetaan. Pääkirjastoon on ostettu taidetta isohkolla rahalla. Kirjoja ei ole ostettu yhtä näyttävästi. On järjetöntä usuttaa taidealoja toistensa kimppuun, mutta nykyään määrärahoista kilpaillaan todella lujasti ja verissäpäin. Porin kirjastojen lakkauttamisen aikaan Porin taidemuseo esiintyi kirjastojen lakkauttamisen puolesta voimakkaasti. Mitä se todella hyötyi? Ehkä sen määrärahat säilyivät entisellään. Kauhulla odotan mitä syvenevä lama saa aikaan.
Ovatkohan päättäjämme ajatelleet, mitä he toriparkilla tekevät kun autoilu vähenee ennen loppuaan? Laittavat varmaan kaupunkilaisia maan alle, sillä luonnonkatastrofit tulevat ilmastonmuutoksen myötä jokapäiväisiksi. Siellä olisi hyvä olla maanalainen kirjasto.

No comments: