Monday, January 26, 2009

Naurattavat veistokset

Sunnuntaina teimme galleria kierroksen. Joellassa oli nähtävillä kuvanveistäjä Erkki Mykrän pienoisveistoksia. Huumoria, satiiria ja hyväntahtoista piruilua. Töillä oli hauskat nimetkin esimerkiksi: Mies on vetänyt itsensä vessasta, Evakko, Sahan polttoa miettivä mies, Huomenna hän tulee... Olen vieläkin hyvällä mielellä ja hykertelen. Hyvänlaatuista naurua on nykyään vähän.
---
Sain ajatuksen. Torimyyjien yhdistys on tehnyt ostotarjouksen kauppatorista. Muutkin yhdistykset voisivat tehdä samoin. Kaupunginhallituksen on käsiteltävä kaikki tarjoukset. Taidan tarjota pienen summan torikiven alasta.
---
Tito Collianderin kirja Ristisaatto on pakolaisen ikoni ja kehityskertomus. Juurettomuutta, ulkopuolisuutta, syyllisyyttä ja lopuksi sisäisen rauhan löytyminen. olen aina pitänyt Collianderin tavasta kuvata aikaa, paikkaa ja kulttuuria. Lapsena kuuntelin radiosta hänen kirjojaan luettuina. Se oli lumoavaa. Olen vahvasti sitä mieltä että ristisaattoihin ja pyhiinvaellusmatkoihin pitää mennä yksin, tuntemattomana ja tyhjentää mielensä kaikesta kuppikunta-ajatuksista. Tuttu porukka luo turvallisuutta, mutta voi olla myös este ja rasite.
Naisnäkökulman näkemys kirjasta voisi olla hieman toisenlainen. Kirjan päähenkilöä voisi kyllä pitää itsekkäänä ja vastuuttoman henkilönä. Ehkä Collianderin naiskäsitys oli vanhakantainen ja perinteinen.
---
Intellektuelli Jukka Kemppiselle terveisiä: Teidän rinnastuksenne Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen Salattuihin elämiin on rienausta. Kyllä minäkin Matteus passiota kuuntelen, mutta en rinnasta sitä iskelmiin. Mikä ihmeen venäläisvihamielisyyden aalto onkaan menossa näissä intellektuaalisissa kuppikunnissa? Tunnelma kuin sortokaudella muinoin. Historia toistaa itseään.

No comments: