Mietteitä marraskuussa

Aurinko viipyili hetken ja sai maiseman näyttämään epätodelliselta maalaukselta. Harmaan kanssa rinnakkain häivähdys purppuraa ja sinistä. Sen jälkeen vain harmaata.
Mietin itsekseni Jumalanpilkkaa. Voiko ihminen pilkata Jumalaa? Onko Jumala kenenkään pilkattavissa? Minusta tuntuu että näissä Jumalanpilkka oikeudenkäynneissä ovat ihmiset loukkaantuneet Jumalan puolesta ja haluavat omille asenteilleen vahvistusta. Hannu Salaman Juhannustanssien ympärille kehkeytynyt oikeusjuttu oli sen ajan hengen mukainen. Tätä henkeä löytyy kyllä vieläkin evankelisluterilaisesta kirkosta. Näennäisen suvaitsevaisuuden alla on vanhoillinen arvomaailma.

Miten tämä oikeusprosessi vaikutti Salaman kirjailijan laatuun. Miten se vaikutti häneen ihmisenä ja miten se vaikutti hänen lähimmäisiinsä? Tähän ei pystyne vastaamaan muut kuin sen kokeneet. Lopultakin näiden asioiden kanssa ihminen on yksin. Pakostakin tulee mieleen Andrei Tarkovskin kirjoitus kirjassaan Vangittu aika. " Vyöhyke on vyohyke, vyöhyke on elämä, jonka läpi kulkiessaan ihminen joko murtuu tai kestää. Se, kestääkö ihminen, riippuu hänen omanarvontunnostaan."

Ristiinnaulitseminen

"Älä itke minua, Äiti
kun tulet haudalleni."

1.
Hetken valtavuutta ylistivät enkelit,
ja taivaankansi suli tuleksi.
Isälle hän sanoi: "Miksi hylkäsit?"
ja Äidille: "Voi, älä murehdi..."

2.
Magdaleena vääntelehti itkien,
Johannes kivettyi kauhusta;
mutta sinne, missä seisoi Äiti vaieten,
kukaan ei rohjennut edes vilkaista.

Anna Ahmatova, Valitut runot,Tammi Oy, 2008. suom. M-L Mikkola.