Tuesday, May 31, 2016

Eilen oli torilla kaunista, mutta kauneus on katoavaa

Mitä Turun RKP mahtoi saada kähminnöissä vastineeksi kun se eilen äänesti toriparkki vuokrasopimuksen puolesta? Heidän ei pitäisi kohkata mediassa tällä asialla. Yleensä petturi-Juudaksille käy huonosti. Miksi Turku kulkee aina jälkijunassa? Toriparkki edustaa mennyttä aikaa ja siten on epäonnistunut monumentti, mikäli se rakennetaan.

Torikaupalle saa sanoa jäähyväiset ikiajoiksi. Se on kaiketi tarkoituskin, Wiklundin Herkku varmaankin laajentaa ryytiosatoaan. Parasta olisi että ihmiset alkaisivat kasvattaa omat ryytinsä, siinä säästää selvää rahaa.

Miten käy ortodoksikirkon? On luvattu paaluttaa ennen kuin kaivaminen alkaa. Tuntien ortodoksikirkon valtuuston ja kirkkoherran, niin en ihmettelisi vaikka tapahtuisi romanialainen puhdistus tässäkin asiassa.

Unenomainen joki vihreyttä täynnä.
Ensimmäisen kerran osallistuin mielenosoitukseen Hamburger Bössin vanhan osan purkamista vastaan. Siitä on kauan jo ja edelleenkin katselisin mieluummin sitä vanhaa julkisivua, kuin tätä latteaa nykyistä. Matkan varrella on ollut rakennuksia ja ihmisten kasvot ovat muuttuneet, jotkut ovat ikikiiskejä. Turussa Demarit, kokoomus ja liikemihet muodostavat likaisen kolmiyhteyden. Toivoisin tämän liiton jo loppuvan. Eikö teitä yhtään hävetä? Niinhän se on että liikemiehksi ja omatunto pois ja demarit ovat pahan kerran pettäneet aatteensa ja äänestäjänsä ja kokoomuksellahan ei enää ole mitään häpyä, ainoastaan rahan aate ja härskiys.
Louhessa on tilaa aina vaan, toriparkkia ei tarvitakkaan!

Eilen oli torilla vilkasta. Ostin päivänsinen taimia.

Toivon että jotkut jaksavat valittaa jonnekin missä vielä on tervettä järkeä ja oikeudenmukaisuutta jäljellä.

No comments: