Nyppijät

En pidä nyppijöistä. Eilen kävelin torille ja erääseen kauppaan. Sitten yksi nainen tuli nyppimään hiuksiini takertuneita lehmuksen urpuja. Tuli mieleen yksi luovan toiminnan ohjaaja jolla oli tapana arvostella ja nyppiä vaatteitani. Hillitsin itseni ja olin huomaamaton. En pidä näiden ihmisten laadultaan pirullisesta tuttavallisuudesta. Pirullisuus on oikea sana kuvaamaan joitakin syntyturkulaisia. Pirullisuutta ei pidä sekottaa älykkyyteen, sillä ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Heitä kannattaa varoa.


Alkaa kuvattavat muistuttaa toisiaan. Jos toiveeni toteutuu, jokiranta muuttuu toiseksi kuvissani. Ainakin joksikin aikaa.

Kaksi naista puhuivat kerjäläisistä tuomitsevasti. Toinen sanoi kuuluvasti ettei hän anna koskaan rahaa kenellekään "tarvitsevalle". Minä siitä paikasta sain kasaan viisikymmentä senttiä ja annoin kerjääjälle. Nainen katsoi minua kuin vähä-älyistä ruttotautista. Kirkon pihalla ei saa antaa aljmuja. Kirkkoherra on kieltänyt. Hänellä ja neuvostolla lienee ussliberalistinen kristillisyyden käsite. Nyppijöitä hekin.

Kun kirkkomme täyttää syyskuussa vuosia, niin toivon että kaikki köyhät, sairaat ja alaspainetut saapuvat juhlaan sankoin joukoin. Itsestäni en olisi niinkään varma. Pitäisi esittää näytelmä:Mennyt kymmenen vuotta. Seurakuntamme lähi historiaa. Sen voisi esittää torilla, koska kirkon pihamaa on hyviä ihmisiä varten, lue Parenpia ihmisiä varten. Puuttuisi vaan että olisi kaksi kabinettia ruokailijoille.

Näin unta että menin kirkkoon juhlien aikaan. Piispa seisoi korokkeellaan keskellä salia. Menin sytyttämään tuohuksen vainajien pöytään. Äkäkkiä pöydän reunalla tuohukseni vieressä ollut astia roihahti liekkeihin ja sytytti vaatteeni ja hiukseni tuleen. Kukaan ei hievahtanutkaan auttakseen. Herättyäni ajattelin että uni oli varoitus, pitää kiertää kyseinen rakennus kaukaa.

Tänä keväänä kylvettiin uudella vastalla aikaisin kotikylässäni Pohjois-Karjalassa. Vasta on lempeämpi sana kuin vihta. Vihta on hyvin luterilainen sana.