Thursday, May 19, 2016

Parvekeunelma



Mustarastas kiskoi pitkää matoa maasta niska tanassa. Mato oli iso suhteessa lintuun.
Muistin Raisa Lardon Ripaskalinnut. luovan toiminnan toiminnan johtaja nimitteli minua Ilomantsin linnuksi. Se oli silkkaa rasismia. Hänen säveltäjä X-miehellään oli ollut rakastajatar kotikylässäni. Skorpionin kosto väärässä osoitteessa.

Lokinkadun lepotuoli sireenin alla. Näitä pitäisi olla lisää ympäri kaupunkia sillä vanhoja ihmisiä on enemmän kuin ennen kulkemassa. Rantapolulla on nykyään jo viidakonlaki käytössä. En ymmärrä miksi pelastusrenkaat toistuvasti heitetään jokeen ja pari penkkiä perään. Rähinoitsijöitä, uhkailijoita ja luvattomia pyöräilijöitä on liikkeellä. Rantapolku on kävelytie, ei pyöräilijöille. Olisi sääli jos rantapolku tulisi vastenmieliseksi kulkea muillekin kuin itselleni.


Eilen kävelin Portsassa Korkeavuorenkatua ylös ja näin nämä kevätkukat. Ei ole pakkanen pannut, eikä halla haavoittanut.


Tässä sähkökaappitaidetta Rauhankadulta.

Olen aina ihaillut parvekkeellista taloa Korkeavuorenkadun ja Ratakadun kulmassa. Yleensä Portsassa ei sellaisia ole. Rupesin arvioimaan mahtaisiko riippumatto mahtua parvekkeelle. Sitten huomasin että talon päädussä oli toinen parveke. Portsassa löytyy yllättäviä arkkiitehtoonisia ratkaisua. Toinen noista parveke asunnoista on myynnissä. Kakluunikin voi olla kuin koru. Toivon ettei kukaan sijoittaja grynderi iske näppejään tuohon asuntoon. Tämä siksi että asun nykyään puutalossa, joka ei ole Portsassa, jossa on nähty mihin sijoittaja grynderien "huono maku" voi johtaa.

No comments: