Tältä kirjalta, jonka lainasin, toivon väkevää erotiikkaa ja seksiä

Kirjastossa tuoksuu kiihoittava vanhojen kirjojen tuoksu. Uusilla kirjoilla on oma tuoksunsa, erilainen kuin kuin vanhoilla kirjoilla. Uusia kirjoja on entistä vähemmän tarjolla. Ehkä kirjastoille ei siunaantunut kulttuurisäätiön rahoja.

Lainasi melkein risaksi luetun Laila Hirvisaaren Minä Katariina. En rupea selittelemään miksi sen lainasin. Yleensähän ihmiset selittelevät historiallisia viihdekirjoja lainatessaan. Aion lukea sen ihan tarinana, en historian faktatietoon perustuvana ja niitä kyttäävänä. Jotkut kyttäävät epäortodoksisia asioita, ostavat kirjan ja pistävät sen kiertoon saastuttamasta kirjahyllyään.

Äitini (87) on Hirvisaari fani. Minä en ole lukenut kuin kaksi hänen teostaan, Valamon yksinäinen ja toista en muista muuten kuin kuohuvasta koskesta ja joesta ja rakkauttakin siinä oli.

Toivottavasti nyt luvun alla olevassa Minä Katariina kirjassa on väkevää erotiikkaa ja seksiä. Odotan sitä. Uskon että naiset kirjoittavat erotiikasta ja seksistä vivaihteekkaammin kuin miehet. Miehillä se tuppaa jäämään ankeaksi panokuvaukseksi tämä erotiikan kuvaaminen sanoin.