Katsoin toistamiseen Klaus Härön Postia Pappi Jakobille elokuvan. Elokuva vangitsi alusta lähtien. Vähäeleinen, koruton ja kaunis elokuva, jossa musiikki oli osana elokuvan perusvirettä. Postia Pappi Jakobille oli, ainakin minulle, kuin rippi.
Aikoinaan opiskelin perusopintojen verran elokuvatiedettä. Sen jälkeen lopetin elokuvien selittämisen. Pidin jo silloin hitaasta elokuvasta ja pidän nytkin. En usko elokuvan oikean katsomisen taitoon. Elokuva on hyvä minulle, jos se koskettaa minun sisintäni.
Voi olla, että nykyään kiireeseen kasvaneella ihmiselle tulee epämukava olo hidasta elokuvaa katsoessa. Vähän sama kuin hälinän keskeltä joutuu erämaahan ja hiljaisuus ja lähes äänettömyys saa aikaan ahdistusta. Populaarikulttuurin ihannoinnin aikana on uskaliasta tunnustaa pitävänsä Tarkovskin tai tarkovskimaisista elokuvista ja vain itsesuojeluvaistoton tutkii niitä. Minulla on kokemusta tästä. Kaupungilla tuli vastaani kaksi henkilöä, professorin rouva, joka ihmetteli että olin saanut Tarkovski seminaarityöni läpi. Äänestä kuuli älyni kyseenalaistaminen. Toinen vanhempi mieskirjailija teki saman raaemmin. Hänen äänensä paljasti että olen paljon hänen ajatusmaailmansa alapuolella. "Saitko todella läpi gradusi?" Olisiko professorin pitänyt kysyä häneltä lupa kuka saa gradunsa läpi. toivottavasti se entinen dramaturgi saa kunnolla "turpiinsa". Tarkovski ei todellakaan ole populaari juttu.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment