Hän kulki avojaloin ja vain hamppukankaiseen paitaan puettuna koko elämänsä ajan, kesät ja talvet. Melkein musta, hyvin paksu tukka, joka oli kähärää kuin pässin villa, muodosti hänen päähänsä aivan kuin suuren hatun. Lisäksi tukka oli aina täynnä multaa ja rapaa, siihen oli tarttunut lehtiä, tikkuja ja lastuja, koska hän nukkui aina paljaalla maalla ja kurassa. Hänen isänsä, myös meikäläisiä kaupunkilaisia, oli koditon, rappiolle joutunut, kivulloinen pikkuporvari Ilja, suuri juoppo, joka jo monta vuotta oli elänyt jonkinlaisena työmiehenä varakkaalla isäntäväellä. Lizavetan äiti oli kuollut kauan sitten. Kivulloinen isä pieksi tyttöä alinomaan, ja tämä kävi kotonaan vain harvoin. Hän sai elantonsa kaupungilta, jossa häntä pidettiin heikkomielisenä Jumalanlapsena. Säälivät kaupunkilaiset yrittivät saada Lizavetan parempiin vaatteisiin, kuin pelkkään paitaan. Aina talveksi he laittoivat hänen päälleen turkin ja saappaat jalkoihinsa mutta hän meni ja riisui tuomiokirkon eteisessä kaiken ja jätti vain paidan päälleen.
...Kun hänelle annettiin ropo, antoi hän sen pois ensimmäiselle vastaantulijalle tai laittoi keräyslippaaseen kirkon tai vankilan edessä. Joskus torilla hänelle annettiin vesirinkilä tai sämpylä, mutta hän antoi sen heti pois ensimmäiselle vastaantulijalle, rikkaalle rouvalle tai lapselle. Itse hän suostui syömään vain mustaa leipää ja vettä. Usein sattui että hän meni varakkaaseen kauppaan ja istui siellä. Kauppiaille ei tullut mieleenkään vartioida rahojaan Lizavetan aikana, sillä raha ei kiinnostanut häntä. Kirkkoon hän poikkesi harvoin ja nukkui kirkkojen eteisissä...
Dostojevski, Karamazovin veljekset.
Mielestäni Lizaveta on täysin vapaa porvarillisuudesta ja materiasta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment