"Aamupäivällä, juuri kun olin sytyttämässä tuohusta vainajien pöytään, näin Jumalanäidin ikonin edessä hahmon rukoilemassa. Kun hän kumartui suutelemaan ikonin reunaa, hänen päänsä päälle ilmestyi sädekehä. Olin nähnyt hänet aikaisemminkin kirkossamme. Kutsuin häntä mielessäni enkelinaiseksi. Hän ei kävellyt vaan leijui, aivan kuin hänen jalkansa eivät olisi koskettaneet maata. Hänen tuohuksia pitelevät kätensä olivat kuin satukirjojen hyvällä haltijalla ja ristinmerkkinsä olivat ilmavia ja henkeviä. Hän liikkui liturgiassa, mutta se ei häirinnyt ketään.
Hän oli tullut Venäjältä, harhautunut jostakin syystä kaupunkiimme ja yritti selviytyä. Hän tuo usein kukkia kirkkomme kaunistukseksi. Esirukouspyyntöjä oli hänellä paljon omaisilleen ja ystävilleen. Unissaan hän on Venäjän lämpimissä kesissä ja valkoisena lainehtivien tattarpeltojen keskellä. Hänellä on paljon muistoja, mutta vähän rahaa. Hän oli ollut kotimaassaan yliopiston kirjastonhoitaja, täällä hän ei kelvannut edes siivoojaksi. Hän ei ole katkera, sillä hän uskoo että hänellä on tehtävä."
(Inkeri Tikkanen, Arkkienkeli Mikael karkasi taulusta ja jäljelle jäi enkelin mentävä reikä...)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment