Ilkka Koponen

Tänään on runoilija Ilkka Koposen syntymäpäivä.

Alla muutama Ilkka Koposen runo:

Poika painoi sormensa näyteikkunaan.
Äiti hymyili, kertoi joulupukista johon ei jaksanut uskoa.
Lasken vihkolle tylppääntyneen lyijykynän
ja katselen kuinka se hiljakseen alkaa vieriä 
kohti pöydän ja maailman reunaa.
Kerhossa painettiin kämmenten jälkiä paperiin.
Sormivärit rystysten kalpeus.


     Pienet askareet vaatimattomassa keittiössä
     painoivat kumaraisia jälkiä hankeen.
     Hän vei roskiaan jäteasemalle, kivi
     lumipallossa suisti maahan.
     Pakoon juoksevat askelet nostivat varisten pilven.
     Lapset, ovat kuin lapsia. 



Kun sinua ei tunnisteta enää
ristimänimestäsi,
on tehty teoistasi tuttavuutta.
Seistä törötän puhelinkioskissa
kuten ”se tavallinen”
lasiin valon kehäämä.
”Tuletko sitten taas kun tuloo pimiä,”
niin kysyy kummityttö
ja mitä olisin voinut vastata lakeuksille,
ettäkö millaisia olivat tuskaisimmat unet
niistä joita muistat, niinkö?
Sekö kun tutti vasta imiessä turposi
niin, että pakotus leukaperissä mursi koko ruumiin,
vai oliko se muumipeittoasi laajempi 
irvistelevien hirviöitten maailma,
joka lymysi vuoteesi alla?
Siellä ei olekaan ketään 
vaihtamassa vaippojasi,
pelkäät että tunne säilyisi iäti,
kosteana ja märkänä.

Kuulen television puhuvan taustalla
lujaa, outoon vieraaseen ääneen.
Sanot ikävän pienellä kielelläsi
ja minä vannon tulevani sitten synkkäreillesi,
kuinka kummieno tuo lahjan,
josta et voisi olla yllättymättä.
Vai olisitko halunnut minun olevan
kasvattajanasi kuin Paavi,
että en milloinkaan,
en ajassa enkä iankaikkisuudessa
erehdy.


         Silmät täydet    
         Samoin näkee tuulen.
         Loppu on nahka johon synnyin
         venyväksi käsitteeksi.
         Otsikossani
         kulmakarvojen tumma alleviivaus,
         silmät täydet sinilevää,
         alkeellista,
         yksisoluista keijustoa.
         Puet eteisen yllesi,
         olet viimeinen lähtijä.

Ilkka Koponen 1973 - 1998