Sata vanhanaikaista jouluenkeliä tehty. Olin jo unohtanut miten ne tehdään, kunnes inkeriläis mummo lykkäsi sellaisen käteeni. Muistin lapsuuteni joulukuusen, johon oli ripustettu tismalleen samanlaisia sinisiä enkeleitä. Oli 1950-luku ja sota oli lähihistoriaa. Se oli läsnä ihmisten puheissa ja mielessä. Se aiheutti ahdistusta ja pelkoa lapsissa. Sota ei vammauttanut ainoastaan sotilaita, se vammautti lähes koko kansakunnan. Oli asioita joista oli vaiettava julkisesti. Esimerkiksi partisaanien tekemistä kylämurhista ei saanut puhua. Samaten sodan jälkeisen ajan loikkarit joita ilmestyi kuin tyhjästä, piti sivuuttaa olemattomina huhuina. Muistan erään koulutytön jolta koulumatkalla kummallista suomenkieltä puhuva mies yritti kysyä tietä jonnekin. Tyttö leimattiin alueen valtalehdessä "liian vilkkaan mielikuvituksen" omaavaksi sepittäjäksi. Tytön opettaja rupesi puolustamaan oppilastaan, mutta vaiettava oli.
Terapia oli tuolloin tuntematon käsite. Miesten saunassa varmaankin hoidettiin risaisia sieluja miesten kesken. Yksi asia josta ei ole pahemmin puhuttu on sodasta palanneet sotilaat ja heidän sodan aikana syntyneet lapsensa. Epäilykset isyydestä ja katkeruus ja mustasukkaisuus kalvoivat mieltä kaiken muun ohella. Paluu rauhaan ei ollut edes mahdollinen kaikille. Sodassa muodostunut ryhmähenki hajosi ja ne joilla ei ollut mihin palata sortuivat viinaan ja rikoksiin. Me maksoimme sotakorvaukset ja velkamme, mutta omat sotaveteraanimme jätimme selviytymään lähes yksin.
Kovalla työllä kansakuntamme on kiivennyt hyvinvointivaltioden rivistöön. "Olosuhteisiin nähten" Suomi voi hyvin.
Itsenäisyyspäivän tietämissä jaetaan maassamme myös Finlandia-palkinto. Tänä vuonna sen sai kirjailija Sofi Oksanen. Lisäksi Kata Kärkkäinen hyväksyttiin kirjailijaliiton jäseneksi pitkällisen jossittelun jälkeen. Kirjailijaliitto tuskin menettää uskottavuuttaan tämän johdosta, päin vastoin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment