Jäätyneet ikkunat säteilevät,
valkeata ja sinistä,
heinissä oli kukkia,
pihalla lunta.
Pieni hevonen kaaduit sodassa niinkuin miehet,
harjasi jäätyi kiinni maahan niinkuin heidän hiuksensa,
kylkesi oli revennyt auki,
mahasi, jossa olit kantanut varsaa oli revennyt
veriseksi kuopaksi,
elämänluola sinussa oli särkynyt
ja varsasi oli murskaantunut syntymättömänä.
Kavioissasi oli muisto kyläteistä, joita olit kulkenut
vetäen heinäkuormaa, viljakuormaa,
suurissa silmissäsi oli puron kuvat,
sinä kuolit niinkuin miehet.
Nyt harjassasi on lunta,
se on raskas, tuuli sitä lennättää kuin tuhkaa
mustaa lunta.
Helvi Hämäläinen, Sukupolveni unta. WSOY, 1987
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment