Illan häsyssä kävelin kirjastoon. Kadut olivat paikoitellen petollisen liukkaat. Joku oli jättänyt duralexlasin sähkökaapin päälle ja se oli jäätynyt kiinni alustaan. Jos olisi ollut tuikku, olisin sytyttänyts en lasiin. Kankurinkadun poikki juoksi kettu. Ketulla oli komea häntä. Löysin kirjastosta Sinaida Lindenin Rakkaus kolmeen appelsiiniin.
Palatessani pohjastaan jäätynyt lasi oli edelleenkin paikallaan metaforana kaupungistamme. Kaipasin pois tästä kaupungista. Tässä kaupungissa niin monet ihmiset tuntevat ulkopuolisuutta ja oppivat olemaan yksin. Fb-keskustelupalstalla pisti silmään "Mistä näitä rikollisia tänne tulee?" Eiköhän noita ole täällä ihan omasta takaakin, ei tarvitse muualta tulla. Luulisi että nurkkakuntaisuus olisi jo hävinnyt mutta ei se ole. Hämmästyttävää miten vähän katukuvassa ja kaupoissa näkyy nykyään maahanmuuttajia. Mikäli he ovat menneet maan alle, siitä ei hyvää seuraa.
Kätilö-elokuva on erittäin visuaalisesti korkeatasoinen elokuva, itse en erityisemmin välittänyt repliikeistä, eikä minua häirinnyt äänen epätasaisuus, tai lapinmurre. Sinä et valitse ketä rakastat, rakkaus ei ole valinta. Tunnen muutaman nuoren naisen jotka kuvittelevat hallitsevansa jopa keneen rakastuvat. Ei onnistu. Rajansa laskelmoinnillakin.
Onni Mannin loppuunmyynnissä on vielä jotakin myymättä. Itse ihastuin jykevään pirtinpöytään ja penkkeihin. Tuo pöytä vaatisi ison tilan. Mistä sellaisen tilan löytäisi.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment