Kerran eräs suuresti kunnioittamani yliopistoherra kutsui minut kotiinsa. Kutsusta ymmärsin että muitakin olisi paikalla. Ei ollut. Asunto ja tunnelma oli mielenkiintoinen. Tähän asti kaikki oli hyvin, ja vähän ajan päästä ei ollut. Ei mitään väkivaltaista tapahtunut ja visiitti jäi lyhyeksi. Myöhemmin sain luennoilla niskaani kummallisia toisenkäden vihjauksia ja jopa lasteni arvostelua. Miten tämä liittyi aiheeseen, en muista, mutta sitten hoksasin että meillähän oli yhteisiä luovia tuttuja. Yksi opiskelutoverini sanoi että samainen herra oli rutannut hänen gradunsa luennolla kaikkien kuullen, jopa henkilökohtaisuuksiin mennen. Toinen, latvialainen tyttö sanoi, että kyseinen henkilö oli pyytänyt saada viedä hänet autolla. Tyttö sanoi että hän ajatti ympyrän tuomiokirkon maastossa ja vaati sitten pysähtymään. Kaikilla oli yhteinen nimittäjä kyllä. Miksi hemmetissä hän ei keskittynyt tasoiseensa ja ikäiseensä naiskaartiin koulumaailmassa. Saivatkohan suosiolliset graduistaan hyviäkin arvosanoja.
Edellinen tapahtui silloin kun hiukseni eivät olleet vielä harmaantuneet.
Mitenkähän yleistä tämä tällainen epätoivo on yliopistolla, vai eikö sitä enää ole. Epätoivo on huono kaveri aina.
Lauantaina ovat ortodoksisen seurakunnan joulumyyjäiset. Sillä myydään jopa oikeita karjalanpiirakoitakin.
Turussa +5.7 astetta. Lumeton aika jatkuu.
No comments:
Post a Comment