Jossakin taivaalla loistaa yksinäinen ja kirkas tähti

Kävin kukkakaupassa hakemassa pienen muistokukkakimpun runoilijan haudalle laskettavaksi. Runoilijat eivät kuole koskaan, olen varma tästä. Tie Inkerinmaalta Turkuun ei ole ollut helppo ja väritön. Oli sota-aika ja Siperian takana oli rauhallista. Suomenkieli, äidin ja isänkin kieli unohtuivat. Hänellä oli tallella yksittäisiä sanoja kuten äiti, kotimaa ja leipä. Aikuisena Petroskoissa hän ja hänen kaverinsa päättivät opetella äidinkielen eli suomenkielen uudelleen omatoimisesti. Runoja, käännöksiä ja yliopiston tutkijana tehtyjä kirjallisia opinnäytteitä. Selvittiin elossa Neuvostoliiton aikaisista sudenkuopista, ei hän niistä paljon puhunut mutta kerran hänen isänsä veli ilmestyi heille kylään Petroskoihin ja sitten setä sai vuorokauden aikaa raivautua muualle. En tiedä oliko hänellä "mustapassi". Sukulaiset taisivat kadota, kuka minnekin ja millä tavalla.

Armas Mishin oli Karjalan tasavallan kirjailijaliiton puheenjohtaja aikana jolloin Neuvostoliitto romahti ja aika oli vaikea ja työntäyteinen. Tuona aikana hän kävi Helsingissä ja mieheni otti yhteyttä Suomen Kirjailijaliittoon josko sopisi audienssi. Heille ei sopinut.
Tai paremminkin heitä ei kiinnostanut heimokansan tilanne sillä hetkellä. Järkyttäviä porvareita kiinnosti "sivistynyt eurooppalsisuus."

En ole huomannut muistokirjoitusta Turun Sanomissa. Hesarissa sellainen oli. Turun Sanomat on hieman nurkkakuntainen ja valikoiva. Tiedän montakin joiden kirjoituksia ei julkaista.

Äiti oli hänen elämänsä tärkein ihminen, he kulkivat pitkän yhteisen matkan. Äiti eli lähes sata vuotiaaksi ja asui samassa huoneistossa perheen kanssa. Olga vaimo oli toinen tärkeä nainen, karjalaisen kielen ja kulttuurin ja kirjallisuuden vaalija ja itsekin lastenrunojaan julkaissut karjalainen nainen, opettaja ja kulttuurivaikuttaja. Yksi ihminen kaiketikin esti Olgan karjalaisen kulttuurin taitajana etenemisen hänelle kuuluvaan arvoon.

Armas Mishin lasketaan hautaan huomenna, kun valo ja hämärä vaihtavat paikkaa ja kohta on pimeä.
Jossakin loistaa yksinäinen kirkas tähti taivaalla.

(Tämä kuva on 9.11. 2018 olleesta muistotilaisuudesta)
Kauan sitten Armas oli käymässä Turussa, hän oli silloin sairas ja pelkäsi kuolevansa. Minä sanoin että meillä Turussa on korkeatasoinen sairaala. Hän halusi kotiin sairastamaan koska siellä omaiset, usein koko suku ja ystävät, kokoontuvat sairaan luo. Yhteisöllisyyttä jota meillä ei enää ole, lieneekö enää Venäjälläkään.