Friday, January 26, 2018

Naisten ja tyttöjen häpäisy ennen teloitusta oli tavallista

Sata vuotta sitten syttyi punainen valo Hakaniemen työväentalon tornissa merkiksi että sisällisota oli alkanut. Naisten historia on pitkään vaiennut naisista ja tytöistä sisällisodassa. Nyt on jo muutamia tutkimuksia tullut ja teatteriesityskin on parhaillaan loppuunmyytynä menossa Tampereen Työväen Teatterissa. Kaunikirjallisuudessa ainakin Leena Lander on Käsky romaanissaan käsitellyt naisia tai naista sisällisodassa. Ihan äskettäin Heidi Köngäs julkaisi Sandra kirjansa.

On myös pitkään vaiettu joukkoraiskauksista, teloituksista ja vankileirien hitaista näännytyskuolemista. Uudenmaan pahamainen prikaati kunnostautui kyseenalaisesti mäntymetsässä Hennalan lähellä julmasti joukkoraiskaamalla ja teloittamaala raiskausten jälkeen joukkohautojen reunalla alaikäisiä lapsia, tyttöjä ja naisia. Naisia, jotka olivat pukeutuneet housuihin kohdeltiin erityisen raa´asti, sillä he olivat astuneet miestin reviirille pukeutumisellaan. He olivat mys menneet miesten reviirille osallistumalla taisteluihin ja ampuneet aseella. Jopa omat sotakaverit karsastivat heitä. Heidät ammuttiin heti. Ilmari Kianto kirjoitti kiihkeitä juttuja punasusinaaraista. Voi olla, että hän kiihoittui keksimästään punasusinaaraasta eroottisesti.

Turkulaisten valkoisten raakuudesta on puhuttu paljon. Syy lienee Ahvenanmaan kautta Suomeen tullut erityisen brutaali ja raaka porukka Turkuun. He suorittivat veritekoja eteläisessä Suomessa. Ehkä joukossa oli turkulaisiakin, mene ja tiedä. Minua hieman kauhistutti erään papin sanoma arvio: Voi olla että he olivat raakoja muualla, mutta omiaan he eivät tappaneet. Siis muualla sai tappaa, kunhan omat pyhät ja pahat säästyivät. Pappien ja kirkonmiesten osuutta sisällisodassamme pitäisi tutkia lähemminkin.

Olihan Turussa Hennalan torvisoittokunta näytelmä Hennalan vankileiriltä. Siinä sivuttiin naisten raiskauksiakin. Pohjolan asuntoalueella on asentoja joita rakennettiin punavankien leskille ja orvoille. Talot ovat vieläkin pystyssä ja käytössä.

uudenmaan prikaatista on tietoa heidän osallistuneen Siuntion etniseen puhdistukseen. Kun suomalaiset oli tapettu kelpasivat puolueettomat suomemruotsalaisetkin joukon jatkoksi. Prikaati häädettiin pois Uudeltamaalta ja se suuntasi ensiksi Turkuun, värväsi hulluja turkulaisia mukaansa ja lähti sekaantumaan kenttäoikeuksiin eteläisessä Suomessa. kenttäoikeuksien pöytäkirjoista hävitettiin tietoja oikeudenkäyntien oikeusmurhista. Tämä prikaati teloitti ja raiskasi myös Hennalassa.

Tänään Pienessä KirjaPuodissa julkistetaan Arthousen kustantama ja Juri Nummelinen toimittama kirja Sisällissodan ääniä kirja klo.14.00.

No comments: