Wednesday, December 20, 2017

Joulutarinaa2


Lastuenkeli.

Taatelikakun tuoksu. Se pitää piilottaa etteivät tontut syö ennen aikojaan. Kun olimme lapsia, leivoimme piparkakkuja jouluksi satoja kappaleita. Äiti piilotti visusti piparit jotta jouluksi oli jotakin.

Perinteisen kotona tehdyn maksalaatikon tuoksu jostakin muistin komeroista hiipii esiin. Se oli niiltä ajoilta kun maataloissa vielä teurastettiin syksyllä karjaa. Jouluna tehtiin maksalaatikkoa joka on kyllä eri kuin einestiskin laatikot. Tuoksuilla on taipumus siirtyä makuihin ja tekoihin. Täytyy olla varuillaan ettei joudu keskelle kaaosta. Joulun aikaan kaupat ovat auki, joten pärjäisi kyllä ilman hösötystä ja hosaamista ihan mainiosti.

Meille tulee säännöllisesti joulukortti jossa ei ole lähettäjän nimeä. Postileimasta ei voi enää päätellä mitään. En lähde edes arvailemaan lähettäjää.

Äitini 92v. oli askarrellut kauniin kortin jossa Jouluruusu loistaa hillitysti. Hän ei unohda koskaan nimeään kortista.

Kolme kuukautta kevääseen. Ulkona +5 astetta, kosteaa ja mustaa.



No comments: