Wednesday, September 6, 2017

Tällaisena aikana pitäisi puhua armosta arvojen sijaan

Hapankaalia tehty muhimaan. Kaali on nyt huokeaa, edullista ja hyvää. Kaalissa ei ole juurikaan hiilihydraatteja. Olisin laittanut retikkaakin muhimaan mutta en löytänyt retikoita.

Äitini 92v. oli kerännyt musta ja punaherukat ja oli ylpeä että vielä pystyi siihen. Tosin oli kyllä ottanut voimille. Karhu(t)ovat sitten käyneet putsaamassa loput, kuten niin monena syksynä ovat käyneet. Tuntui olevan iloinen kun karhut säilyivät metsästyksessä hengissä. Jokaisella ei olekaan omia karhuja!


Huomasin ettei kenelläkään ole varmaa tietoa siitä miten Turun viimeisin suurpalo syttyi. Tsaari ei sitä sytyttänyt se on mahdoton oletus, hän oli kaiketikin sukurasitteinen, mutta ei hän pyromaani ollut. Jos olisi ollut, olisi hän polttanut jatkossakin isoja kyliä. Venäjän tsaareilla on ollut tapana kyllästyä pestiinsä ja he ovat luopuneet, menneet luostariin tai kadonneet yksinkertaiseen elämään, pois vallan läheltä. Sopisi ohjeeksi muillekin "tsaareille."

Tällaisena aikana pitäisi puhua enemmän armosta kuin arvoista.

Turussa oli aamuviileyden jälkeen huikea syyskesän päivä.

No comments: