Hitaus ja viipyilevyys on sielukasta

Ei siitä kovin kauan ole kun ihmisistä ajettiin ulos demoneita ja riivaajia kun sairaus iski. Katselin eilen myöhäisillan Matkantekijä sarjaa. Siinä hoituri oli mennyt kivikehään ja tupsahtanut 1700-luvulle. Poika oli syönyt oratuomenmarjoja mustan kirkon raunioilta. Pappi saapui manaamaan ulos demonia, vaikka ihka tavallinen myrkytystila oli menossa. Tieto kansanparantajien yrttien parantavasta voimasta oli kokemuksen tuomaa. Minusta yrttilääkkeitä ja kansanparannuksen historiaa ei pitäisi vähätellä, se on mahdollisuus ja tuki kovalle lääketieteelle.

Arsenin neljä elämää kirjassa isä Kristoforos paransi ruttoista kansaansa luonnonkonsteilla ja sanoi itselleen ettei usko niinkään parantaviin yrtteihin mutta uskoi Jumalan olevan parantava voima yrttien takana.

1800 luvulla alkoi nopea teollistuminen ja 1900 luku olikin sitten veren, raudan ja kovan teknologian aikaa. Käsitys ajasta muuttui väkivaltaisen rajusti. Ihminen sopeutettiin kellojen ja tehtaiden rytmiin. Vanha agraariaika, joka oli minusta ihmiselle inhimillisempi, alkoi huveta. Nyt haikaillaan ajatuksen työnkäsitteen uudesta muodosta. Enää ei työ olisi ihmisen ainoa mitta. Se on hyvä sillä suomalaisessa kulttuurissa on ihailtu aina melkein päätöntä raatamista. Ja lopuksi kuoltiin saappaat jalassa työn ääreen sankarillisesti. Tässä lienee takana luterilaisuus. Luterilaisuus on aina ollut minulle orjuuttajien ja orjien yhteiskunta.

Minulla oli opiskelukaveri, pohjalainen körtti nainen, joka aina jankutti taikauskosta, sivarien turhuudesta ja viinasta. Myöhemmin kuulin että körttiläisillä oli oma natsiystävällinen piirinsä etenkin pohjanmaalla. Hämmästyin tämän henkilön vihamielisestä suhtautumisesta Hannah Arendtin ajatuksiin ja teksteihin.(Luulen että hän ei uskonut natsien auheuttamiin joukkotuhoihin toisen maailmansodan aikaan.) Kaikki körttilaiset eivät tietenkään olleet natsimyönteisiä.

Toisessa sarjassa Kotiseutu isoäiti jutteli pöyden ääressä että "Taas puhutaan uudesta ajasta. Minun elämääni on mahtunut kuusi uutta aikaa. Nyt puhutaan seitsemännestä." Sittem mummo meni lepäämään ennen päiväkahvia ja kuoli ihan rauhallisesti. Tässä sarjassa ei puhuta demoneista, saati riivata niitä ulos. Hitaus on tämän sarjan valtti. Ymmärrän hyvin miksi tämä sarja ei noussut jenkeissä menestykseksi.

Pidän hitaista ja viipyilevistä elokuvista ja sarjoista. Hitaus ja viipyilevyys on sielukasta. Tein gradun Tarkovskin Peili-elokuvan ajan kuvasta. Professori sano sitä minun avioliiton kuvaksi. Ja mistähän tietolähteestä hänkin oli tietonsa onkinut? Ystäväni Maru veikkasi Turun runoliikettä, naispappia, juoppoa filosofia ja hänen tuttaviaan ja hesalaista emeriitta professoria. Minä taas sanon että: Jumalauta näil levyksillä ei, jumalauta pilkata Jarkko Lainetta. Intoa piisaa! Se nyt on sama, asia on käynyt yhdentakaväksi. Terveisiä paskiaisille: en elä kulissiavioliitossa, enkä ole kananpää. Minä en ole yhdenkään professorin nainen siinä mielessä.