Thursday, February 12, 2015

Kasarmin puutaloja Turussa

Turun vanhan kasarmialueen puutalot omistaa Yliopistokiinteistö. Puutaloissa on ollut yliopiston oppiaineita, ja joissakin on vieläkin. Kuvan puutalo on Caloniankujalla sijaitseva iso puutalo. Talot ovat olleet tyhjillään ainakin vuoden. Hometta taloissa ei liene koska en oireillut. Olen homeherkkä henkilö ja nenäni sanoo heti jos sitä on lähettyvillä. Näitä kahta taloa luultavasti tullaan purkamaan joskus.
Talon maali on rapistunut päädystä ja ilme on hylätun oloinen. Hailea sininen vivahde lisää alakuloa.
Talon ikkunoista yksi on rikottu ja kummitusmainen riekaleharso luo hätyrää oloa. Talo ei ole huonokuntoinen, vaan väärässä paikassa kalliilla tonttimaalla.
Arvidsoninkadun kauniit puutalot lasiverantoineen ovat venäläistä puutaloarkkitehtuuria jonka soisi säilyvän. Kuvan rakennus on entinen kulttuurihistorian päärakennus. Taloja ympäröivät sireenipensaat ja jalavat tai lehmukset. Näitä valkoisia taloja on ainakin kolme.
Venäläinen arkkitehtuuri Turussa on jäänyt pimentoon valtavirrasta. Ihmettelin kyllä Turun Kulttuurivuoden tarjontaa, Autonomian aikaa ei hyödynnetty lainkaan. Ehkä haluttiin luoda länsimaista Suomen historiaa ja mielikuvaa jostain mitä ei ole.

Poliittisen historian ja valtio-opin rakannus. Huomatkaa takorautaiset ovikoristeet.
Arkkitehti Jukka Paaso on kirjoittanut artikkelin venäläisestä arkkitehtuurista Turussa. Kiinnostuneet voivat bongata näitä rakennuksia kävelleissään kaupungilla. Niiden yllä ei leiju "ryssänhaju", ainoastaan rauhanajan historia.
Yllä Suomen Lotta näköispatsas. Ajattelen aina ohikulkiessani että eikö jokin taideteos olisi ollut parempi.

Kasarmin talojen kohtalosta ei ole virallista tietoa.


No comments: