Saturday, January 24, 2015

Ksenialla olisi käyttöä ajassamme

Tänään on Ksenia Pietarilaisen päivä. Hänen henkilöhistoriansa kaikki tietävät, joten ei siitä sen enenpää.


Ksenia Pietarilaisen tapaiset ihmiset eivät ole muodissa nykyään. Väitän vastaan itselleni, heitä on kirkot ja kadut täynnä. He todistavat Jumlan olemassa oloa omalla olemisellaan. Tässä ajassa ihminen voi huutaa hätäänsä pysäyttämällä liikenteen juoksemalla risteyskohdassa ympyrää. Kukaan ei välitä tuon taivaallista. Huusin "Annelille" Tule pois liikenteen keskeltä, Jäät vielä auton alle. Hänellä oli syy vainota autoilijoita.

Ksenia on työttömien ja kodittomien eli asunnottomien suojelija. Hänellä oli kyky auttaa ja järjestää työtä tarvitsevalle. Ksenialla olisi käyttöä ajassamme. Kuka meistä uskaltaisi mennä heittelemään herneillä piispoja ja pappeja kirkkoon? Voisi saada kirkkorauhan häirinnästä syytteen. Oikeasta uskostaan tietoiset ovat armottomia ottaessaan Jumalan käsikassarakseen. Miksi ja koska kirkkorauhan häiritsemis-laki säädettiin. Löytyy varmaan luterilaisista lähteistä, sillä he rakastavat kuria ja järjestystä ja määräilyä.
Ja kirjoittavat kaiken ylös ja muistiin.

Yksi ortodoksi sanoi joskus menevänsä kirkkoon koska siellä saa olla rauhassa narkkareista, juopoista ja muista huonoista ihmisistä. Pala kauneutta elämään. Miksiköhän se sai minut levottomaksi. Kauneus ilman tietoisuutta kohteesta on pahasta.
Voisinko seisoa kirkossa narkkarin vieressä. Voisin hyvinkin ellei kukaan kuiskuttaisi korvaan kenen vieressä kannattaa seistä.

Ortosokseilla on suurpiirteinen suhtautuminen toisaalla ja toisaalla ei ollenkaan.

No comments: